Mansikkapelloilla, ikuisesti

  Olin menossa rakastamani bändin konserttiin, mihin liittyi jännitys, että saako Veli intistä lomaa ja pääseekö mukaan.  Jarkko  tarjoutui lähtemäään kanssani keikalle, jos lippu olisi jäänyt ylimääräiseksi. Vastasin jotain kohteliaan välttelevää, mutta en todellakaan halunnut tai aikonut mennä hänen kanssaan. Mieluummin olisin ottanut mukaan jonkun kaverin. Syksyinen tapaamisemme oli minulle aidosti suhteemme viimeinen näytös.  Jarkko soittelee minulle silloin tällöin, yhä harvemmin, yleensä yöllä tai esimerkiksi ollessaan humalassa. Tyypillisiä ex-puheluita.   Onneksi Veli sai lomaa, ja pääsimme yhdessä keikalle. Hänen kanssaan se olikin hauskinta; musiikki on ollut meille se yhteinen juttu.  Olen ollut muutenkin liikekannalla: pikkujouluissa, ravintoloissa, työhön liittyvissä etäkoulutuksissa (minulle tarjoutui mahdollisuus pieneen ylennykseen talon sisällä). Vaihtaisin kuitenkin kaiken tämän hauskan ja jännittävän yhteen rauhalliseen hetkeen Eeron kans...

  Tuomas soitti aamulla kuuden aikaan, yövuoronsa jälkeen. Rakas Tuomas-parkani. Hän oli hätäpäissään ja kyseli kyselemistään. En pystynyt suunnattomalta ahdistukseltani antamaan hänelle kunnon vastauksia. "Kun mie en jaksais nyt alkaa puhua. Soitan siulle ehkä joskus ens viikolla", lupasin niin epämääräisesti kuin mahdollista.  Tuskinpa soitan. En halua sydämeni havahtuvan armeliaasta puudutuksestaan. Näin on hyvä.  En tiedä, mitä tehdä. Jos nyt valitsen sen tien, että vältän tärkeitä ihmissuhteita, koska ne saattavat satuttaa - se olisi kyynikon valinta, joka ei johda onneen. Mutta minulla ei ole voimia.  En uskalla ajatella pidemmälle kuin tämä päivä enkä voi luvata mitään kauaskantoista, koska tunteeni ja mielialani vaihtelevat koko ajan. Tarvitsen aikaa olla yksin, rauhassa, turvassa.  Miten voisin selittää tämän Tuomaalle? En itsekään ymmärrä itseäni. Tai ymmärrän. Mutta osaan kuvitella, millaiselta hölynpölyltä nämä abstraktioni kuulostavat.  Hyvä J...

Olen elänyt täydellisessä kuplassa viime viikot. Olen keskittynyt Mummoon, vanhempiini ja serkun lapsiin, joita olen käynyt hoitamassa. Henkilökohtainen elämä on ollut tauolla. Jarkkoa ajatukseni ovat silloin tällöin kepeästi sipaisseet. Se tuntuu helpolta ja herttaiselta, ja tuo kahden viikon takainen onnellinen sunnuntaikin on kuin joku lapsena kuulemani satu. Niin irrallaan se on todellisesta elämästäni.  Minusta on nyt mukavaa antaa päähäni ajelehtia kuvia hänestä ja itsestäni, mutta siihen on syynsä. Hän on niin kaukana, ettei hän pääse sotkemaan jokapäiväistä uneliasta hiljaiseloani. Juuri rauhaa kaipaan eniten. Etten ole vastuussa kenellekään tai kenestäkään. Että voin pyörähtää hetken sosiaalisissa kuvioissa, tulla kotiin, vetää verhot eteen ja laittaa puhelimen äänettömälle.  Jarkko ehkä luulee, että olemme matkalla seurusteluun ennen pitkää. Mutta olen tyytyväinen yksinolooni.  Tuomas taas -. Tiistaina palasin kotiin serkun luota, ja postilaatikkooni oli tungett...

Jarkko soittelee minulle edelleen. Hänellä on melkein sanasta sanaan entiset tarinansa. Huomaan oman muutokseni nyt, kun tajuan Jarkon jääneen samaksi. Itse pystyn katsomaan menneisyyttämme sekä kylmemmin että lämpimämmin, melkein objektiivisesti ja ilman tunnekuohua. Pystyn hymyilemään hiljaista hymyä muistoilleni. Ehkä en ole kokonaan päässyt vielä yli siitä kaikesta, mutta sen verran kuitenkin, että jaksan uskoa tulevaisuuteen.  Mutta Jarkko ei ole päässyt. Tunnen kivunsekaista myötätuntoa, koska tiedän, miltä se tuntuu. Tiedän liiankin hyvin. Toisaalta on hyväkin, että hänen on pakko kohdata itsensä, viimeinkin.  "Sano minulle, ettet enää rakasta mua", hän sanoi, ja lause putosi välimme kuin kylmään, tähtienväliseen hiljaisuuteen. Hetkeen en voinut edes hengähtää, kun yritin koota itseäni. Sitten, ensimmäistä kertaa elämässäni sanoin hänelle: "Mie en rakasta siuta enää." Ja minun lauseeni oli kuin tähden räjähdys ja supernovan vääjäämätön luhistuminen mustaksi a...

  En ole rakastunut S:iin. Vaikka haluaisin olla. Hänessä on kaikki ominaisuudet, jotka minusta ovat tärkeitä miehessä. Hän on älykäs, rehellinen, kohtelias, taiteellinen ja lahjakas. Hänessä on sellaista kultareunaista, harvinaista, vanhanaikaista kunnollisuutta. Nautin hänen seurastaan, pidän hänestä sydämestäni ja arvostan häntä. Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan, turvallisen ja suloisen. S. valmistuisi DI:ksi ja minä ekonomiksi. Menisimme naimisiin samassa kirkossa, mistä pääsimme yhtä aikaa ripille, ja häävieraina olisi yhteisiä lukiokavereita.  Rakentaisimme omakotitalon Kotikaupunkiin, länsialueelle, lähelle rantaa ja mukavia ulkoilureittejä.  S. haluaisi koiran, minä kissan ja me molemmat kaksi lasta. S. ei ikinä pettäisi minua, toisi ruusuja merkkipäivinä, maksaisi laskut ajallaan, muistaisi kummilastemme syntymäpäivät.  Voisin rakastaa häntä. Niin helposti. Ajan mittaan.  Mutta rakastuminen, intohimo joka puhaltaa jaloiltaan kuumana t...

Odotin koko päivän Jarkon soittoa hermorauniona, maha kipeänä. Kun hän sitten soitti, olin hyvin torjuva ja aggressiivinen. Minua suututti niin, että ääneni suorastaan tärisi puhuessani. Mielestäni se oli jonkinlaista torjuntaa. En halunnut näyttää toisenlaisia tunteitani, joita niitäkin on. En pystynyt olemaan niin järkevä ja rauhallinen kuin olisi pitänyt.  Psykologini oikaisi minua tänään sen suhteen, ja sanoi, että oli  hyvä olla vihainen, hyvä päästellä ulos höyryjä ja vaatia oikeuksiaan. Kai minä sitten olen liian pehmeä ja uhrautuvainen tuntiessani syyllisyyttä suuttumuksestani, kun minua on petetty. Jarkko kyllä tietää, miten nappejani painellaan. Hän sanoi, että minä "syyllistän" häntä. Nyt kun ajattelen, hän on sanonut samaa ennenkin. Niin kuin minulla ei olisi oikeutta sanoa, mitä tunnen ja ajattelen. Niin kuin en ääneen saisi sanoa häntä pettäjäksi, koska se loukkaa hänen tunteitaan.  Sitten yksi asia, joka Jarkon mielestä oli hirveän pielessä: minä en ymmärt...

Kävin tänään psykologilla. En ollut etukäteen suunnitellut, mitä sanoisin. Epäverbaalinen kun olen, niin aluksi oli vaikea avautua. Osaan kyllä nimetä ongelmani ja se on tämä: Jarkon ja minun suhde on jo kauan kiertänyt hyvin epätervettä ympyrää. Suhteemme on kierre, jonka vaiheita emme osaa kumpikaan katkaista. Eroamme, palaamme yhteen, eroamme ja palaamme yhteen. Edes tämä viimeinen ero ei ole aito, terve ero, vaan kierteen vaihe. Jarkko on alkanut metsästää minua jälleen. Vastoin omaa sydäntäni ja tervettä järkeäni tunnen sairasta houkutusta antautua saalistettavaksi. Erot ja yhteenpaluut ovat niin täynnä elämääsuurempia tunteita, että ne ovat meille jo kuin huumetta, dopamiinikoukkuja. Rakennamme tätä draamaa, jotta voimme tuntea elävämme. Koska olemme jo riippuvaisia draamasta. Ensimmäinen askel oli siis todeta ja myöntää tämä: Kyseessä ei ole rakkaustarina. Kyseessä on kierre, joka pitää oppia katkaisemaan. Toinen askel oli hakea apua.  Nyt minulla on hyvä olo ja tunne, että ...

Matkustan Jarkon luo Itäiseen Kaupunkiin kylmänkirkkaana lokakuisena päivänä.  Minulla on oudon vahva muistikuva hetkestä juuri ennen kuin tapaamme: Jarkko seisoo asemarakennuksen vieressä kädet tummansinisen villakangastakin taskussa. Minä harppaan junanrappuset alas, reppu toisella olalla, jalassani Veljen vanhat, kuluneet farkut, joihin olen näinä päivinä kovin ihastunut, hiukset lentäen äkillisessä, talvenkylmässä tuulenpuuskassa. Kun näemme toisemme, heilautamme kättä yhtä aikaa.  Jarkon luona istumme lattialla kahvikupit kädessä. Näytän hänelle kuvia, joita valokuvausta harrastava S. on ottanut minusta kesällä ja jotka hän on teettänyt kuviksi asti. Jarkko selaa kuvia ja menee hiljaiseksi. En tiedä, mikä on vialla ja tunnen oloni epävarmaksi.  Rakastelemme koko illan, yöllä, aamulla. "Vittu, minä rakastan rakastella sua", hän huutaa.  Aamulla Jarkko lähtee luennolle. Juon kahvia ja luen paikallisia ilmaisjakelulehtiä. Hetken mielijohteesta avaan vaatekaapin ove...

"Anna anteeksi, minä rakastan sua", hän sanoi seuraavana aamuna. Rakastelimme. Nukuimme. Rakastelimme uudestaan. Sanattomasti, hikisesti, täynnä tuskaa. Minä olin uuvuksissa, me molemmat olimme. Emme nousseet ylös, vaikka päivä kului.  Yritin kysyä, mistä yöllä oli ollut kyse. Mutta Jarkko kuittasi, ettei kyse ollut mistään, että hän oli vain ollut humalassa. Hän sanoi suuttuneensa siitä, että olin jutellut ja tanssinut entisen luokkakaverini kanssa. (Mikä ei pidä paikkaansa, koska aikajana meni niin, että hän suuttui ensin ja siksi yleensä etsin muuta juttuseuraa. Sitä paitsi en tanssinut kenenkään kanssa, vain itsekseni.)  Sitten hän otti puheeksi repeytyneen paitansa ja halusi minun ostavan hänelle uuden. Katsoin häntä silmiin yrittäen tajuta. oliko hän tosissaan. En ollut uskoa koko tilannetta. "Jarkko, muistatsie, mitä yöllä tapahtui? Se paita repesi, kun sinä tönäisit minut maahan," sanoin varovasti. "Minä sanoin, että ota irti. Kun sinä et puhetta ymmärt...

Yliopisto on kiinni. Veljen lukio on kiinni. Isä tekee etätöitä, kunnes joutuu lomautetuksi. Mummo on kotikaranteenissa. Äiti on hoitaja ja siis käy töissä. Itse olen viettänyt viime viikon yksin Opiskelukaupungissa etäopiskellen, kaivaten kotia ja läheisiäni, yrittäen pysyä positiivisena kasvavasta huolesta ja surusta huolimatta.  Jarkko oli luonani viime viikonloppuna. Silloin tuntui vielä normaalilta ja turvalliselta matkustaa junalla. Tämä oli ensimmäinen tapaamisemme sen jälkeen, kun olimme tehneet eroa monta viikkoa, treffailleet muita ihmisiä ja menneet kihloihin puhelimessa. Eikä se mennyt hyvin. Jarkko oli kiltti, huomaavainen ja innostunut. Enkä itse osannut muuta kuin vittuilla,  ärsyyntyä ja olla vihainen. Tunteeni ovat niin ristiriitaiset, että minua pelottaa ja ahdistaa. Olen aina halunnut häntä, hänet. Mutta nyt kun Jarkko haluaa sitoutua, en itse enää tiedä, mitä tehdä hänen kanssaan . Toisaalta rehellisesti haluan yhteisen elämän - toisaalta koko ...

Kerroin Jarkolle, että olin taukomme aikana käynyt ulkona kolmen miehen kanssa, ja pudottelin viileään sävyyn detaljeja deiteistäni.  Jarkko meni hiljaiseksi, loukkaantui. Sitten hän sanoi haluavansa olla kanssani ja: "Menetkö minun kanssa kihloihin?" Oli minun vuoroni joutua sanattomaksi. Tuhannet ajatukset pyrähtelivät päässäni kuin säikähtänyt lintuparvi. Tämän piti olla se puhelu, kun eroamme. Eroon olin valmistautunut viikkotolkulla ja samalla työntänyt Jarkkoa ajatuksin, sanoin ja teoin kauemmas itsestäni. Yllätettynä vastasin yksinkertaisesti, että kyllä.  Puhelu katkesi akun loppumiseen melko pian tämän jälkeen. Jäin paikoilleni istumaan pitkäksi aikaa ja mietin, että mitä ihmettä tapahtui. Olinko minä oikeasti nyt kihloissa? Ehkä minun olisi pitänyt vain hymyillä, ja sydäntäni olisi pitänyt kivistää autuudesta. Mutta minua lähinnä hermostutti, ja olin levoton ja epävarma omista tunteistani.  Oliko minulla oikeat motiivit?  Minusta tuntui, ...

S. on ystävä lukioajoilta. Ystävyys ei ole varsinaisesti oikea määritelmä suhteellemme. S. oli aikoinaan todella ihastunut minuun, vaikka tiesi minun seurustelevan.  Lukiobileissä ja baarissa hän haki minua tanssimaan joka kerran. Totuin siihen, että hänen katseensa seurasi minua, minne meninkin. Mutta välimme olivat päällisin puolin aivan korrektit, kaverilliset. Olemme myös pitäneet yhteyttä nämä yliopistovuodet, ja tavanneet silloin tällöin Kotikaupungissa. Sinä yhtenä kesänä S. päätyi samoille jatkoille baari-illan jälkeen, ajoi minut kotiin ja suuteli minua laiturilla huumaavana, sinisenä aamuyönä . Sen pitemmälle emme ole menneet.  S. pitää minusta edelleen - enkä itsekään ol e vailla tunteita. Keneenpä naiseen ei lopulta tekisi vaikutusta uskollinen ja lannistumaton kosiskelu?  Kolmannet treffit olivat siis S:n kanssa Kotikaupungissa käydessäni. Katselimme hänen kuvaamiaan videoita kouluajoilta: otos joltain tavalliselta fysiikantunnilta (minä istun An...

Seisoin baarin ovella, tunsin itseni typeräksi ja olin juuri kääntymäisilläni ympäri, kun DJ avasi oven. Ehkä hän oli nähnyt minut tai ehkä se oli sattumaa, mutta joka tapauksessa oli myöhäistä paeta. En tiennyt, mitä olisin sanonut, niin että sanoin yksinkertaisesti tulleeni katsomaan häntä. Istuimme nurkkapöytään, enkä voinut koskeakaan kahvikuppiini - olin aivan liian hermostunut. DJ puolestaan ei ollut ollenkaan kiusaantunut, vaan hallitsi tilannetta suvereenisti.  Sanoin kesällä, että valta flirttipelissämme siirtyi ainakin hetkittäin minulle ja että olin oppinut hallitsemaan halun auraa. No - nyt olin erittäin tietoinen siitä, että vastassani oli ultimate peluri, jolla oli minuun kiistaton yliote. Keskustelimme oikeastaan ensimmäistä kertaa ja olimme aivan julkisella paikalla, mutta DJ ei noudattanut mitään sääntöjä. Hän puhui melkein ainoastaan seksistä, kyseli minulta kokemuksiani ja mielihalujani.  DJ tuntui koko ajan tietävän, mitä halusin kuulla ja arvaavan,...

Ensimmäiset treffit olivat kotikaupunkilaisen Aten kanssa. Hän saatteli minua kotiin yökerhosta, jossa olimme tavanneet. Matka venyi, ja lopulta istuimme entisen lukioni rappusilla aamukuuteen asti juttelemassa. Jalkamme kastuivat sulavassa sohjossa, ja palelimme navakassa tuulessa, joka tuoksui jo hieman keväältä.  Atte sanoi sinä yönä, että olin "tyttö, joka ei lähtisi kenen tahansa matkaan."  Se sai minut tuntemaan itseni nuoreksi, uudeksi ja puhtaaksi - ja vanhaksi, kyyniseksi ja valheelliseksi.  Kävimme seuraavana päivänä kahvilassa. Hän oli edelleen jotenkin suloinen. Tuntui, että hän puhui juuri minulle. Että hänellä ei ollut vielä valmiita laineja, kaavoja ja metodeja, joita naisiin soveltaa.  Vaihtelimme yhteystietoja, ja hän ryntäsi bussipysäkilleen. Kello oli vasta kymmenen, eikä oma linja-autoni ollut lähdössä yli puoleen tuntiin. Päätin pasteerata toiselle puolelle keskustaa ja lähteä tapaamaan DJ:tä. DJ on aina kiehtonut minua, ja m...

Sanoin Jarkolle puhelimessa, etten halua taukoa, että olisi parempi erota heti. Hän meni hiljaiseksi ja sanoi sitten, ettei ollut ajatellut niin. Hän olisi halunnut vielä miettiä.  Miten ristiriitainen hän onkaan. Hän antaa vaikutelman vahvuudesta, varmuudesta ja itsetietoisuudesta, mutta tosiasiassa hän on aivan eksyksissä. Jarkko ei tunne sydäntään. Todellista vahvuutta on pystyä kuuntelemaan sydäntään ja tekemään sen neuvon mukaan.  Hän sanoi muutaman lauseen: "Eilen minä aattelin, et kyllä minä varmaan sut haluan", ja: "Minä en halua menettää sua." "Mutta et sie halua miuta ottaakaan", vastasin, mihin Jarkko: "Saatan minä halutakin."  Minusta tuntui, niin kuin en olisi tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Tämä on niin surullista. Ja niin raivostuttavaa. Älytöntä. Mietin Marian sanoja: "Jos sen pitää miettiä, että haluaako se sinut, niin se ei ole fiksu." No - ehkä Jarkko ei ole fiksu. Minä en tiedä, mitä hän miettii ja miks...

Jarkko oli luonani Opiskelukaupungissa viikon. Päivät olivat tulvillaan tammikuun auringon puhtaanvalkoista kirkkautta. Öisin maahan leijaili kevyttä pakkaslunta, joka pölysi askelten alla kuin tomusokeri. Kävimme viikonloppuna teatterissa. Istuimme parvella punaisen sametin ylellisessä hehkussa, kattokruunujen himmeässä kajossa ja pidimme koko näytöksen ajan toisiamme kädestä. Yhdellä kävelyretkellä löysimme vanhasta keskustasta suloisen pikku kahvilan, jossa hehkui tuli kaakeliuunissa, pöydillä oli virkatut pitsiliinat ja koko tunnelma oli sadunhohtoinen.  Loppuviikon valvoimme pikkutunneille ja puhuimme. "Meidän pitäisi ehkä lopettaa tämä suhde", hän sanoi, "vaikka minä tiedän, että tuun hulluksi, jos joudun elämään ilman sua."  Viime yönä hiivin jälleen kylpyhuoneeseen turtana puheistamme, avuttomana hänen päätöstensä edessä. Se ei ollut valinta. Se oli tuskin tietoista. En itkenyt, en ajatellut. Istuin tyhjässä ammeessa ja liu'utin partaveitsen...

Jarkko puhuu usein loppuelämästä. Hän punnitsee suhdettamme sillä mitalla, että voiko hän olla kanssani koko loppuelämänsä. Itse en pysty ajattelemaan siten. Tai halua. Minulle riittää se, miten asiat ovat nyt. Sitä paitsi minua ahdistaa, kun tiedän miten raskaasti Jarkko ajattelee. Ihan kuin hän koko ajan tarkkailisi minua, arvostelisi, miettisi, että olenko minä tarpeeksi hyvä sijoitus loppuelämäksi💥. En halua alkaa ajatella samoin, mutta olen silti kyllästynyt siihen, miten epävarma suhteemme on. Viime kesänä olimme Jarkon ystävän häissä. Tuore aviomies haki minua tanssimaan ja kysyi lattialla: "Mitä te Jarkon kanssa enää mietitte?" Minä nauroin, ettemme ikinä menisi naimisiin, ettemme ikinä pystyisi suunnittelemaan mitään kaukaisempaa kuin "viikon kuluttua". Kuitenkin olen ollut tässä suhteessa viisi vuotta - on ja off mutta kuitenkin. Viisi vuotta sitten olin kuusitoista ja viiden vuoden kuluttua kaksikymmentäkuusi. Se pistää ajattelemaan. Aika kuluu,...

Minussa on kaksi puolta: olen viileän rationaalinen ja tasapainoinen arjen tilanteissa, opiskellessani ja töitä tehdessäni. Mutta v aikka käyttäydynkin tyynesti ja rauhallisesti, tunne-elämäni ja sisäinen maailmani on vahva.  Ehkä liiankin vahva? Jarkko on nemesikseni. Ja kuten sanotaan: ketju on vain niin vahva kuin heikoin lenkkinsä. Minulle ei ole paljon hyötyä mielentyyneydestäni ja vastustuskyvystäni. Ei, kun Jarkko saa minut romahtamaan äänenpainollaan ja palaamaan kokoon kahdella pikku sanalla.  Eilen hän soitti hyvin myöhään illalla ja kertoi rakastavansa minua. "Onneksi mulla on sinut", hän sanoi hiljaa ja lempeästi. Olin saman tien levollinen ja tyynen onnellinen - mutta silti miltei kyynelissä. Nämä pari päivää ovat olleet minulle yhtä tuskaa ja mielenkuohua.  Tajuatko sinä, Jarkko, sitä vallan määrää, joka sinulla on? En tiedä, onko se valta hyvästä vai pahasta enkä tiedä, miksi se on olemassa. Toivon vain: Ole kiltti ja käytä sitä hyvin.  ...

REM: Losing my religion Jarkko pystyy murskaamaan minut pieniksi, vapiseviksi sirpaleiksi. Minulla oli tänään hyvä päivä, huoleton päivä. Kävin jouluostoksilla, värjäsin tukkani. Sitten hän yhtäkkiä soitti ja oli purevan ilkeä ja ivallinen.  Hän kertoi, paljonko rahaa on käyttänyt minun joululahjaani ja ilmoitti melko suoraan, että minun tulisi käyttää ainakin saman verran. Aika kylmästi sanottu seurustelukumppanilta vai? Koko puhelun ajan hän  murahteli sieltä satojen kilometrien päästä tylyjä, yksitavuisia sanoja ja pilkallisia ivalauseita.  Puhelun jälkeen vain istuin hetken paikallani, olin kuohuksissani ja kuuntelin itseäni. Yritin saada hengitykseni tasoittumaan, käsieni tärinän loppumaan ja hätääntyneet ajatukseni rauhoittumaan. Hän ei ole patologinen roisto. Ei ole. Hän voi pahoin. Tämä käytös on oire jostain suuresta sisäisestä hädästä. Itse t unnen pelkoa, avuttomuutta ja paniikkia huomatessani, ettei ...

Kerroin Jarkolle episodista Miikan kanssa, mutta jätin pois, että hän yöpyi luonani. Jarkko ei myöskään tiedä keväisestä fuck-buddy-suhteestani Miikan kanssa. Mehän emme olleet silloin yhdessä, enkä koe olevani tilivelvollinen miesjutuistani eromme aikana. Olisi mahtavaa, jos voisimme puhua kaikesta avoimesti. Salailu ja puolitotuudet vaivaavat minua, mutta olen toisaalta vakuuttunut, että koko tarinan kertomisesta olisi vain harmia. Tiedän liiankin hyvin, miten haavoittuvainen suhteemme on ja miten helposti epäilyt sen murskaisivat. Omatuntoni on puhdas. Vaikka Miika olisi tulkinnut signaalini miten tahansa, niin sanoin kyllä selvin sanoin, etten ole kiinnostunut hänestä enkä seksistä. Mutta uskoisiko Jarkko? En halua satuttaa häntä moisen takia; välillämme on tarpeeksi kipua ilmankin.  Pienoinen mustasukkaisuus on kuitenkin tuntunut herttaiselta. Olen saanut paistatella Jarkon harvinaisessa hellyydessä ja nauttinut siitä paheellisesti. En haluaisi olla romanttinen hölmö, m...