Mansikkapelloilla, ikuisesti

Juhlimme lapsuudenystäväni Ninan ylioppilaaksi pääsemistä, vaikka oikeat lakkiaiset ovat vasta elokuussa. Jossain vaiheessa lapsuutta Nina oli minulle yhtä rakas ja läheinen ystävä kuin vanhempi sisarensa Anna. Me muistutimme toisiamme luonteeltamme: olimme hiljaisempia ja taivuvaisempia hitaaseen unelmointiin, lukemiseen ja piirtelyyn kuin urheilullinen ja ulospäinsuuntautunut Anna. Kun olin itse lukiossa ja Nina yläkoulussa, elämänpiirimme alkoivat erkaantua eri suuntiin, emmekä valitettavasti nykyisin paljon pidä yhteyttä. Oli jotenkin nyt ihana nähdä hänet juhlissaan aikuisena, omien taiteellisten ystäviensä ympäröimänä ja kauniiina kuin kuva. Hänellä oli yllään ihastuttava kapeaolkaiminen luomus, ja hänen mustanruskeat hiuksensa valuivat vyötärölle asti. Mutta oikeastaan Ninan ulkonäköä ei edes voi kuvata ulkokohtaisin huomioin - hänessä on sisäistä hehkua, samaa tulta ja sielukkuutta kuin kaikissa sisarissaan.  Anna puolestaan vaikutti onnelliselta poikaystävänsä kan...

Jos on sukujuhlat, minua ei pyydetä leipomaan kakkua eikä kaatamaan kahvia. Tehtäväni voi sen sijaan olla kirjoittaa runo tai piirtää kortti. En siis ole tunnettu käytännön ihmisenä, Marttana, vaan Mariana, hengen ihmisenä. Eli haihattelijana, unelmoijana, tuulentupien rakentelijana ja hajamielisenä professorina, josta ei juuri ole käytännön hyötyä. Siksi olinkin iloisesti yllättynyt, kun serkkuni pyysi minua hoitamaan lapsiaan nyt alkukesällä. En saanut kesätöitä, joten olin vapaa tehtävään. Isompi poika on neljän ja nuorempi kahden vanha. Lapset ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen, ja olen kiintynyt heihin viikon sisällä enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Olen hoitajana yhä pikemminkin Maria kuin Martta. Saan toki ruoan ja välipalat pöytään oikeisiin aikoihin, vaihdan vaippoja, puen ja riisun ja peittelen päiväunille. Mutta suurin iloni on yksinkertaisesti olla lasten kanssa ja kuunnella heidän riemastuttavia oivalluksiaan. Pojista on mukava katsoa, kun piirrän. ...

Lähden huomenna Kotikaupunkiin kesäksi. Lähdön hetkellä elämäänsä voi tarkastella melko objektiivisesti, ilman tunnekuohuja. Ehkä se johtuu siitä, että kaiken näkee ikään kuin etäisyyden päästä.  Tästä lukuvuodesta piti tulla hyvä ja vakaa, ja tästä blogista piti tulla kuvaus täydestä elämästä iloineen ja suruineen. Mutta päivitykseni viime vuoden sisällä ovat pikemminkin dokumentti prosessista, jossa yksi ihminen hitaasti, mutta varmasti, menettää tasapainonsa. Totean tämän ilman katkeruutta.  Vuosi on ollut vaikea, pimeä. Kun katson taakse, mieleeni tulevat yksinäiset kamppailut, epätoivon hetket, eristyneisyys ja tuskainen ihmissuhde. Kurjuus on pitkälti omaa syytäni. Olisi pitänyt olla aktiivisempi: harrastaa enemmän, käydä ulkona enemmän, tavata useampia ystäviä. Sen sijaan vetäydyin usein yksinäisyyteen pohtimaan toivotonta rakkaussuhdettani ja omaa mielenterveyttäni. Ensi vuonna siihen ei ole varaa. Edes Maria ei asu silloin Opiskelukaupungissa. Minun pitää...

Helteiset päivät ja kuumat yöt seuraavat toinen toistaan, laiskoina, latautuneina. Ilmassa väreilee utua, joka siilaa värit pehmeän, unelmoivan pastellisiksi. Jopa taivaanrannassa viipyvät pilvenpallerot näyttävät lempeänsinertäviltä eivätkä kovan kirkkaanvalkoisilta. Anna on taas Kotikaupungissa. Vapaapäivät kesätöistäni kuluvat rennosti kuumalla rannalla, ja kun illan viileys viimein saapuu kuin pelastuksena, suuntaan kaupungin päättymättömiin, jokaöisiin juhliin. Tilanne Millan ja Sonjan kanssa on hämmentävä, jännitteinen. He kulkevat nyt Teemun ja Juhon kanssa tiiviinä nelikkona, aivan kuin minä ja Anna pari viikkoa sitten. Anna ja minä emme kuitenkaan missään vaiheessa seurustelleet poikien kanssa, emmekä ikinä sanoneet Sonjalle ja Millalle olevamme heistä kiinnostuneita. Joten meillä ei ole aihetta olla loukkaantununeita. Emmekä kyllä tunnekaan, että kaverit olisivat jotenkin astuneet varpaillemme. Mutta ehkä he itse ajattelevat niin? En tiedä. Pääasiassa pyrimme välttel...

Olemme bileiden jatkoilla. Virtaamme hälisevänä, iloisena joukkona sisälle yökerhoon. Huomaan aivan ensimmäiseksi Teemun, Juhon, Sonjan ja Millan, jotka istua möllöttävät yhtenä ryhmänä portaikossa. Milla on hengästyttävän sensuelli, tummine hiuksineen ja valtavine, kahvipavun värisine silmineen. En kestäisi katsoakaan Teemua, joka silti vetää minua puoleensa kuin tiheä musta aukko. Jota raivostuttavasti haluan edelleen kuin jäävettä helteessä. Kunnostaudun olemalla muka näkemättä heitä. Ystäväni vilkuttavat ja yrittävät herättää huomioni, mihin vastaan ryntäämällä heidän ohitseen ohimennen nyökytellen, kättä heilauttaen ja etäisesti hymyillen. Meidän nelikkomme on siis hajonnut ja uusi on muodostunut - ja aamen sille. Mutta en hitossa aio mennä viidenneksi pyöräksi. Yö päättyy aika hassusti: raahaamme Riinan kanssa Tiinan luo pari kundia. Heistä toinen on S.; joka on ollut minuun uskollisesti ihastunut koko lukion ajan. Avaamme vielä yhden viinipullon, istumme parvekkeen latt...

Voi levottomuutta! Yritimme viettää muutaman koti-illan. En kestänyt olla yksin ja paikoillani hetkeäkään. Toissapäivänä iltapäivä venyi kuin makunsa menettänyt purukumi; lopulta sain äidin suostuteltua lähtemään kyläilemään tätini luo. Edes jotain tekemistä. Eilen luin kesätenttiin koko päivän ja lähestulkoon hypin seinille. Kun Anna soitti illalla kahdeksalta ja sanoi, ettei kestäisi enää ja aneli minua baariin, äiti uhkasi tuoda meille molemmille töistä rauhoittavia. Kumma juttu, mutta minkäs teet: vasta kun istuin baaritiskillä paljaat olkapäät musiikin rytmissä keinahdellen, aloin tuntea olevani elossa. Yöuni merkitsee apaattista loikoilua ja maleksimista puolipäivästä alkuiltaan. Elämä eletään yöllä. Enkä ole ainoa. Heinäkuu on saapunut Kotikaupunkiin ja tuonut mukanaan lomailun rennon, eteläisen rytmin. Kaverit, jotka ovat levinneet maailmalle kuin voikukanhahtuvat tuulessa, palaavat Kotikaupunkiin kesällä. Tavataan satamassa, tavataan puistoissa ja diskovalojen alla. J...

Olen Kotikaupungissa ja kotona. Irtisanoin soluni vuokrasopimuksen ja ensi syksyksi aion hankkia oikean asunnon, oman kodin. Kaipaan kyllä Opiskelukaupungin vilinää, suuren maailman tuntua, niitä katuja, puistoja ja jokea, joita olen oppinut rakastamaan kaukaa niin kuin tuntematonta rakastetaan. Ehkä en kuulu sinne vielä, mutta palaan mielelläni, kun kesä päättyy.     Kotikaupunki tuntuu uneliaalta ja tutun turvalliselta, ja elämä juuri nyt on hiljaisen tyytyväistä. Minulla on kesätyö myyjänä tavaratalon kodintarvikeosastolla. Työ on mukavaa ja vaikka opittavaa on, pärjään. Pääsääntöisesti asiakastyö sopii minulle: olen luonteva ystävällisessä, kevyessä jutustelussa, osaan suositella tuotteita ja myydä siinä sivussa. Työpäivät päättyvät viideltä tai kuudelta, pyöräilen kotiin, ja illat soljuvat hiljaiselossa. Neulon, luen kirjastosta haalimiani romaaneja, nukun Kissin vieressä, hupsuttelen ja nauran Veljen kanssa, kävelen rannassa ja metsässä. Mummo on päässyt sairaal...

Elokuun mustikansiniset yöt ja lempeät päivät... Minulla on vielä vapaata, vaikka aikuisten kesälomat ovat päättyneet ja koululaisetkin vaeltavat jo aamuisin kouluun Kånkenit selässä. Veli on aloittanut lukion, saman mitä minä kävin. Käyn uimassa ja lukemassa lähirannassa, joka on päivisin pitkä, autio ja ikiomani. Vesi tuntuu joka päivä miellyttävämmältä ja melkein lämpimältä, ehkä koska ilma viilenee. Uppoudun romaaneihin viimein vapautuneesti, kun kirjoitukset ja pääsykokeet ovat onnellisesti ohi. Olen lukenut kesällä Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjon, Waltarin Ihmiskunnan viholliset ja Valtakunnan salaisuuden, P.G Wodehousea, Miika Nousiaista, Sarah Watersia. Ensi viikolla muutan Opiskelukaupunkiin, mitä yritän ajatuksissani lähestyä tiukasti käytännön asioiden kautta. Listaan tarvitsemiani asioita ja hankin astioita, kattiloita, pölynimurin ja tärkeimmän eli kahvinkeittimen. Mummo on ostanut minulle lahjaksi lakanoita. Pakkaan vaatteitani. Luen opinto-opasta. Selvitän, mi...

Olen tauotta liikkeessä; elän hetkessä nämä kuumeiset, ohikiitävät kesäpäivät. Tanssimme Tiinan ja Annan kanssa yöt läpeensä, väliin vierailen ystävien luona toisissa kaupungeissa. Vietin vuokramökillämme muutamia rauhan täyteisiä, levollisia päiviä. Kesätyökin on tänä vuonna satunnaista eikä sido minua paikalleen. Jarkon kanssa olen viettänyt yhden viikon juhannnuksen tietämillä, emmekä juuri edes soittele. Välillämme on outo vaiettujen ajatusten hiljaisuus. Olemme yhdessä, mutta emme kuitenkaan ole. Minua pelottaa antautua hänen armoilleen, ja välttelen sitä parhaani mukaan. Annan itsestäni vain pieniä, vilpillisiä palasia. Jokainen omistamisyritys hänen puoleltaan on ajaa minut järjiltäni. Olen alituisesti varuillani ja valmiina pakoon tai vastaiskuun. En halua laskea mitään sen pojan varaan, koska en luota häneen. Ennen luotin häneen enemmän kuin itäiseen auringonnousuun, ja nyt tämä epävarmuus satuttaa syvältä. Tämä kaikki ei tarkoita, että rakastaisin häntä yhtään vähemm...

Jarkko on kesätöissä läheisellä maatilalla, ja lähtee aamukasteen aikaan ennen kuin edes herään. Omat päiväni kuluvat Ukin luona päiväunelmoiden ja Pikkusiskon kanssa hullutellen. Yritämme joka päivä tehdä Pikkusiskon kanssa ruokaa hirvittävän huonolla menestyksellä, ja touhumme menee leikiksi, nauruksi ja pelleilyksi. Olemme saaneet aikaan esimerkiksi pohjaanpalanutta mannapuuroa ja rumia, kivikovia pullia, joita kutsuimme jostain syystä fyrkantteneiksi. Ukki kohottelee meille hämmästellen kulmiaan, muttei kuitenkaan toru. Eilen pukeuduimme mummon vanhoihin vaatteisiin ja hattuihin. Naapurin noin kymmenvuotias poika piipahtaa päivittäin kanssamme leikkimään. Yhtenä päivänä menimme naapurinpojan maatilalle norkoilemaan, ja isäntä kutsui meidät navettaan katsomaan vasikoita. Niillä oli suloiset samettisilmät, hontelot jalat, ja yksi ahmaisi käteni suuhunsa ja imi; outo, lämmin, märkä, hellyttävä suu käteni ympärillä. Öisin leikimme ihan toisenlaisia leikkejä Jarkon kanssa. Seks...

Koko viikko tuntuu nyt kuin unelta. Ensimmäinen ilta: matkaväsymys, parveke jonne istahdimme yöpuvuissa, musta yö ja lempeä lämmin tuulahdus, vuori jota kiersivät vanhan linnoituksen muurit ja kultaiset valot, jostain kantautunut musiikki ja muezzinin rukoskutsu, meren suolainen tuoksu. Kehitimme päivärutiinin. Menimme aamupäivisin rannalle, levitimme kaislamatot kuumalle hiekalle ja torkuimme auringossa, uimme vielä viileässä, mutta kirkkaanturkoosissa meressä ja palasimme makaamaan aurinkoon. Alkuiltapäivästä palasimme hotellille aina samaa reittiä, ohi taksiaseman, puistojen ja pienten ruokakauppojen. Ostimme matkalla leipää ja suuria meheviä, auringossa kypsyneitä tomaatteja lounaaksi. Iltapäivät kiersimme basaareja ja kauppoja, alkuun vieraita kauppoja. Loppuviikosta meillä oli jo tuttuja tervehdittävänä useissa kaupoissa. Ja illat, yöt... Joka yö lähdimme juhliin kuin Tuhkimot, aina uudessa mekossa, silmäluomilla tähtipölyn kimallus. Joka yö monta prinssiä, joista valita...

Lopputulos pitkästä keskustelustamme oli päätös olla tekemättä mitään, antaa ajan kulua ja olla vaatimatta toisiltamme mitään. Melkoinen antikliimaksi oikeastaan kaiken jälkeen. Mitä sitten odotin ja halusin? Että olisimme vannoneet ikuista rakkautta? No ei. Kaikki on liian monimutkaista. Omatkin tunteeni ovat ristiriitaiset. Minua ahdisti ajatus yhteen palaamisesta. Tuntui kuin olisin ollut loukussa tai kuin siipeni olisi katkaistu. Siitä huolimatta tämä päätös olla palaamatta yhteen heitti minut takaisin kärsimään eroamisen tuskaa, tosin pienoiskoossa. Mutta kieltäydyn enää olemasta onneton. En aio vaivata päätäni sillä, mitä olisi voinut olla tai mitä voisi olla. Peruutin jo sovitun tapaamisen Jarkon kanssa, koska otimme Anun kanssa äkkilähdön perjantaiksi. Viikko merta ja aurinkoa ja hauskanpitoa ja unohdusta ja rakkain ystäväni. Tulevaisuudessa on niin paljon odotettavaa: ylioppilasjuhlat, pääsykokeet, ristiäiset (serkkuni T. pyysi minua kummiksi toiselle kaksospojistaa...

Koulu on alkanut monta viikkoa sitten. Koulu, harrastukset, säännölliset nukkumaanmenoajat - arjen vakaa ja ankaran turvallinen poljento. Minäkin olen taas ruodussa, imitoin normaalia elämää. Kesä oli sekava, vakava, yhtä rimpuilua. Kiihkeä, mutta raastava. Ketkä olette lukeneet, olette ehkä ihmetelleet moniongelmaista käytöstäni. Diskoöitä, yöttömiä öitä, bileitä, alkoholia. (Apropoo, täytin kahdeksantoista, joten puoli kesää toiminta oli kuitenkin laillista.) Epäily raskaudesta. Epämääräisiä kesäpoikia, joita en oikeasti halunnut, mutta joihin testasin omaa viehätysvoimaani vimmaisen kevytmielisesti. Nyt - en tiedä. Tässä ja nyt on kaikki. Jarkko sai töitä ja muutti kotikaupunkiin ja minä epävirallisesti hänen luokseen. Pieni asunto, sänky, kahvinkeitin - kaikki mistä unelmoimme. En enää tunne, että hän omistaisi minusta liikaa. Minua ei ahdista enää. Kirkkaansinisinä syysaamuina saan nukkua puoli tuntia kauemmin, koska asumme keskustassa. Hyppytunneilla ehdin kipaist...

Rannassa. Joku kaataa veitset ja haarukat hiekkaan, sytytetään notskia. Tulen kajo alkaa lämmittää nopeasti, riisun nahkatakin ja kengät, kaivan varpaat hiekkaan. Tiina tuo minulle olutpullon. Jami istuu toisella puolen nuotiota, ja näppäilee kitaraa hiljaisena, mietteissään. Yksi pojista istahtaa hänen viereensä. Jami havahtuu ajatuksistaan ja hymyilee lämpimästi; he alkavat laulaa. Tiina ja minä istumme hiekassa ja puhumme, puhumme. Sitten Tiina sanoo hiljaa, että Jami katsoo minua. Minä en sitä katsetta huomaa - päinvastoin minusta näyttää, että hän on uppoutunut musiikkiin ja pitää hauskaa ystäviensä kanssa. Tunnen itseni idiootiksi. Myöhemmin olen joutunut eroon Tiinasta, nojaan kuistin kaiteeseen ja katselen sumuiselle järvelle. Jami nousee vaivihkaa muiden seurasta ja tulee viereeni nojailemaan eikä sano mitään. "Itseasiassa miun piti juonitella hirveesti, että pääsisin tänne", sanon - olenhan tullut jotain selittääkseni. Hän hymyilee, ja välillämme hiertäny...

Tiina kertoo  Jamin  sanoneen hänelle myrkyllisesti: "Sulla on  tosi kiva  serkku." Olen tuntenut outoa rauhattomuutta ja epävarmuutta omista tunteistani, ja tämän kuullessani minut valtaa epäasiallinen paniikki ja levottomuus. "Tuu meidän kesän päättäjäisbileisiin, selvitätte asianne siellä", Tiina ehdottaa, ja järjenvastaisesti suostun.  Kesän viimeinen, aurinkoinen mutta myrskytuulinen viikonloppu saapuu. Minua vaivaa pelko tulevasta illasta, mutta en osaa pysäyttää tapahtumia, jotka vyöryvät eteenpäin. Menen alkuillasta kaupungille ja satamaan Anun ja Jarkon kanssa uudessa miniminihameessa ja sinisensuloisessa paidassa. Kesätapahtumassa on valoja, musiikkia, esityksiä, valtavasti ihmisiä. Nojaamme Jarkon kanssa toisiimme. Jarkon kädet ovat tiukasti ympärilläni pitämässä kylmää loitolla, hän nojaa leukaansa päälakeeni. Tuuli kieputtaa hiuksiani villisti ympäriinsä ja yrittää tarttua hameeni helmoihin. Tuomas  seisoo ystävineen vähän matkan pää...

Mitä minulle kuuluu? Suloisia suvipäiviä, kesätöitä, telttaöitä Jarkon kanssa, kangasmetsän männikön huumaavaa tuoksua - kesä on kauneimmillaan. Jarkko ja minä vietimme autuaita, onnentäyteisiä päiviä mökillä perheen ja sukulaisten kanssa. Rakensimme hiekkalinnaa pienten, vilkkaitten sukulaispoikieni kanssa. Iltaisin saunoimme tuntikaupalla ja uimme läpikuultavan sinisessä Saimaassa. Liuimme pitkiin sukelluksiin kullanvaaleaa hiekkapohjaa hipoen. Juoksimme nauraen takaisin saunaan ja uudestaan uimaan ja taas saunaan - yhtä hauskaa kuin lapsena. Saunan jälkeen myöhään illalla isä ja veli sytyttivät nuotion ja istuimme tulen ympärillä katsellen liekkien leikkiä. Sanattomia rauhan ja tyyneyden hetkiä. Yhtenä iltapäivänä lähdimme kävelyille saadaksemme olla hetken kahdestaan. Kävelimme metsäpolkuja pitkin ympärillämme kuohuvien mesiangervojen, kypsyvien mustikoiden ja suopursun makea tuoksu. Suonlaidassa katsoimme toisiimme ja päätimme: tässä. Jarkko laski minut hellästi sammaleelle...

Jarkko ja minä. Meille on tullut tänä kesänä tavaksi jäädä sängylle makaamaan ja puhua, puhua, puhua. Keskikesän lyhyt pimeänhetki ehtii tulla ja mennä. Jarkko kertoo kesistä isoisänsä luona ja pikkupojasta, joka halusi olla aikuinen. Hän tuskin koskaan leikki pienenä, sen sijaan hänen intohimonsa oli ollut traktorilla ajaminen. (Saatan hyvin kuvitella hänet vakavana pikkuaikuisena.) Ja hän kertoo, kuinka isoisän maatila oli ollut pakopaikka vanhempien riidoilta. Minä itse kerron Anun ja minun mielikuvitusleikeistä, joissa oli polveilevat, monimutkaiset juonet ja joiden henkilöhahmojen persooniin pystyimme katoamaan tuntikausiksi. Kerron Mammasta ja Ukista (saan kyyneleet silmiini) ja kirjoista, joita rakastan. Aika kuluu siivillä. Jarkolla on enää varttitunti aikaa kaahata kasarmille äidin vanhalla naistenpyörällä. Tuntuu hirvittävältä erota. Takerrumme toisiimme ovenraossa. "Kun minä pääsen armeijasta, niin en enää ikinä jätä sinua." "Uneksin sinusta koko ...

Toiseksi viimeisenä koulupäivänä teimme retken rannalle. Jotkut pelasivat krokettia ja jotkut biitsilentopalloa. Eka- ja tokaluokkalaisilla oli perinteinen pesisottelu, jonka voittivat perinteiden vastaisesti tokaluokkalaiset. Minä, Satu, Titta ja Marika menimme paistattamaan päivää laiturille. Kaupunginlahden toisella puolen satama näytti henkeäsalpaavalta. Valkoiset veneet keinuivat laineilla kuin nukkuvat joutsenet. Vihreiden kukkuloiden takana Nikolainkirkko kohosi lämpimän tummanpunaisena syväninistä taivasta vasten. Puhuimme kesästä ja uitimme varovasti varpaita vielä huikaisevan kylmässä vedessä. Tuntuu uskomattomalta, että parin viikon kuluttua kesä on kauneimmillaan ja rannalle voi tulla vaikka koko päiväksi, antaa auringon ja veden vuorotellen suudella ihoa. Mikä kaunis, iloinen, hurmaantunut, toiveikas päivä. Näihin viimeisiin hetkiin juuri ennen Suvivirttä liittyy aina tunne, että on jonkin ihanan kynnyksellä - että jotain odottamatonta ja jännittävää on juuri...

Pinnasin tänään koulusta Jarkon kanssa. Vietimme koko aamupäivän takapihalla ja aurinko sen kun paistoi. Riisuin kengät ja sukat. Jalkapohjille tekee niin hyvää päästä kosketuksiin maan kanssa. Makasin nuoressa ruohossa silmät kiinni, aurigonlämpö kasvoillani, tuomenkukkien makea tuoksu ympärilläni ja tunsin ihmeellistä hurmiota. Ihoni tuli siitä jotenkin kuivaksi, lämpimäksi ja maantuoksuiseksi. Jarkko katseli minua ja maassa kieriskelyäni hiljaa, outo ilme silmissään. "Sä et tiedä, mitä sä teet mulle", hän sanoi ja kantoi minut sisään ja suoraan sänkyyn. Kesä, kesä. Ei ikinä ole ollut, ei ikinä tule olemaan yhtä hauskaa ja ihanaa kesää kuin tästä kesästä on tuleva.

Jarkko tuli takaisin Kuopiosta ja katselimme kuvia hiihtolomaltamme maalta. Meillä oli erinomaisen ihanaa - siihen asti, kun kerroin hänelle etelä-suunnitelmasta. Hän loukkaantui ja kysyi, miksi en ollut halunnut lähteä hänen kanssaan ja miksi en ollut kertonut tästä aikaisemmin. Hän sanoi, etten rakasta häntä ja että hän taitaa korvaantua yhtä helposti kuin Ile. Minä taisin ansaita sen. Onneksi hän leppyi. Olen kuitenkin vähän down ja melkein toivon, etten olisi lähdössä mihinkään Algarveen. Mitä on Algarve, sininen meri, kuuma hiekka ja hullut yöt verrattuna Jarkkoon ja hänen rakkauteensa. Mutta jos minä en lähde - jos en elä kuin mieletön - jos ensi kesästä tulee samanlainen kuin viime kesästä, yhtä surullinen, yksinäinen ja ankea. Minä en vain... en vain kestä. Minun on pakko elää ja tarttua tilaisuuksiin. Tulevaisuus: seitsemän viikkoa koulua, kesäduuni, illat satamassa, valkeat kesäyöt, polttavat hiekkarantapäivät, tyyni järven selkä ja lokkien huuto, ranta...