Elämännälkä

Jarkko tuli takaisin Kuopiosta ja katselimme kuvia hiihtolomaltamme maalta. Meillä oli erinomaisen ihanaa - siihen asti, kun kerroin hänelle etelä-suunnitelmasta. Hän loukkaantui ja kysyi, miksi en ollut halunnut lähteä hänen kanssaan ja miksi en ollut kertonut tästä aikaisemmin. Hän sanoi, etten rakasta häntä ja että hän taitaa korvaantua yhtä helposti kuin Ile.

Minä taisin ansaita sen.

Onneksi hän leppyi. Olen kuitenkin vähän down ja melkein toivon, etten olisi lähdössä mihinkään Algarveen. Mitä on Algarve, sininen meri, kuuma hiekka ja hullut yöt verrattuna Jarkkoon ja hänen rakkauteensa. Mutta jos minä en lähde - jos en elä kuin mieletön - jos ensi kesästä tulee samanlainen kuin viime kesästä, yhtä surullinen, yksinäinen ja ankea. Minä en vain... en vain kestä. Minun on pakko elää ja tarttua tilaisuuksiin.

Tulevaisuus: seitsemän viikkoa koulua, kesäduuni, illat satamassa, valkeat kesäyöt, polttavat hiekkarantapäivät, tyyni järven selkä ja lokkien huuto, rantasaunan savun tuoksu, Algarve, abivuosi, valkolakki, pääsykokeet, Turku. (Haluan Turkuun opiskelemaan, en vain vielä tiedä mitä. Anusta tulee lääkäri ja Jarkosta opettaja.)

Tulevaisuus! Tulevaisuus! Mitä kukaan tietää tulevaisuudesta, jota ei vielä ole olemassa? Joskus haluaisin, että elämä on nyt. Haluaisin olla säästämättä mitään sitä outoa tulevaisuutta varten, sitä Niinaa, joka ei ole sama kuin minä. Entä jos kuolisin ja olisin jättänyt jotain elämättä?