En pääse pakoon

-
Minulla on jalka poikki, enkä voi juosta niitä pakoon.
Minä en voi muuta kuin kääntää musiikin täysille, niin etten kuule -
Kaksi, kaksi, kaksi vuotta, niin pääsen IKUISESTI POIS TÄÄLTÄ!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos ja näkemiin

-
Kuva
  Lopetan Mansikkapelloilla ikuisesti -blogini kirjoittamisen.  Aloitin kirjoittamisen vuonna 2014, yli seitsemän vuotta sitten Vuodatus-alustalla. Ensimmäinen postaukseni kertoi ysiluokan päättäjäisistä, ja sitä seurasi monta matkapäiväkirjan sivua ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltani Rodokselle. En kirjoittanut oikein mitään saaresta, vaan riemullisesta lepatuksestani lapsuuden ja naiseuden välillä. Olin ihastunut samassa hotellissa asuvaan aikuiseen mieheen ja kirjoitin tarkasti ylös kaikki vaihtamamme katseet. Kyläjuhlissa kreikkalaispoika talutti minut kulman taakse, avasi paitani napit ja työnsi kielensä suuhuni. Hänen kaverinsa seurasivat tapahtumia jostain piilosta, ja sitten isäni ryntäsi paikalle vihaisena.  Kirjoitin blogissa paljon ensirakkaudestani. Miten rakastuin vain kuudentoista ikäisenä? Näin: Vakavissani, vereslihalla, ilman sarkasmia ja kompromisseja, täysin mustavalkoisesti, hieman huumorintajuttomasti, yltiöromanttisesti, rajattomasti - kaikki oli ääretö...
Read more »

Isä

-
Kuva
  Isä. Hän on pahemmassa kunnossa kuin ikinä. Hän on juonut kuin hullu: illalla, aamulla, kotona, töissä. Hirvein asia: hän oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Se asia tekee niin pahaa, että melkein oksettaa. En voi muuta kuin olla kiitollinen, ettei hän joutunut onnettomuuteen eikä loukannut ketään viatonta ihmistä. Viimeksi Kotikaupungissa käydessäni yritin keskustella hänen kanssaan. Sanoin, etten halua hänen tuhoavan elämäänsä ja että hänen pitäisi hakeutua hoitoon. Silloin tuntui, että hän ymmärsi. Mutta tässä nyt ollaan. Pelottaa ja ahdistaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.  Ja hävettää. Mistä se edes kumpuaa, tämä musertava häpeä? En minä sitä autoa ole ajanut. Mutta isän teot määrittelevät minutkin.  
Read more »

Kun paras ystävä ghostaa

-
Kuva
Paras ystäväni Anna kirjoitti minulle viimeksi helmikuussa ja silloinkin vain menevänsä käymään Kotikaupunkiin. Olin itse juuri silloin kotona Veljen vanhojentansseissa, enkä lukenut hänen meiliään ennen kuin palattuani. Anna tiesi kyllä minun olinpaikkani. Ihmettelin, miksei hän voinut soittaa, kun kerran olimme samassa kaupungissa.  Sen jälkeen olen kirjoittanut pari kertaa. Lähetin jopa viestin, jossa kerroin olevani huolissani, kun hänestä ei kuulu mitään. Sitten viime viikolla Kotikaupungissa törmäsin Annan äitiin ja vaihdoimme pari sanaa turvavälin päästä. Hän jutteli Annan ja tämän poikaystävän uudesta asunnosta olettaen, että minä olisin ollut kartalla. Anna on siis muuttanut keväällä yhteen poikaystävänsä kanssa. En kehdannut sanoa, etten edes ollut tiennyt.   En tiedä. Ehkä onnellisuus vaikuttaa häneen näin: hän unohtaa entiset ystävänsä tai ei vain onneltaan ehdi ajatella heitä.  Minusta tuntuu pahemmalta kuin kaikki Jarkon pettämiset yhte...
Read more »