Mansikkapelloilla, ikuisesti

Tapasin Jarkon kanssa viikonloppuna. Hän oli käymässä Kotikaupungissa, joten - miksei. Olemme soitelleet, ja hän on ollut tukena ja olkapäänä ongelmissani perheen kanssa.  Näimme vanhassa kaupungissa. Minä olin tapaamispaikalla ensin. Katselin lehmuksen varjosta, kun hän kiipesi mukulakivettyä mäkeä ylös, huomasi minut ja hymyili. "Minä sanoin aina, että sulle sopisi tuollainen tukka", hän sanoi heti ensimmäiseksi hyväksyvästi. Olen leikkauttanut ennen pitkälle selkään ulottuvan tukkani polkkamittaan keväällä. Uusi kampaus oli minulle uusien alkujeni symboli.  Kävimme kahvilassa ja kävelimme sitten puistoon, lännenpuoleisille rinteille, jossa kasvoi korkeaa heinää ja kuivuudessa lakastuvia niittykukkia. Myöhäiskesän ilta-aurinko paistoi suloisen lämpimästi. Makailimme ruohikossa juuri puhelematta. Jarkko riisui paitansa kuumuudessa ja työnsi sen tyynyksi päänsä alle. Minä suljin silmäni ja ajelehdin puoliuneen.  Havahduin siihen, että Jarkko oli kumartunut ylitseni ja suu...

On harmaa aamu, juon hiljakseen kahvia ja koetan herätä. Pikkusisko oli luonani kyläilemässä tällä viikolla ja lähti asemalle isän kyydissä hetki sitten. Pyöräilimme satamaan ja kävelimme vanhassa kaupungissa, josta Pikkusisko etsi puun, johon muisti kiivenneensä piirtämään kuvataidekoulussa käydessään. Pikkusisko tuli myös mukaani myymään torille herneitä. Olimme myös joka päivä rannalla ja uimassa, koska on todella ollut vähän liian kuuma tehdä mitään muuta. Minun ei tarvinnut ponnistella keskustellessani Pikkusiskon kanssa Jarkosta, mikä hieman yllätti itseänikin. Huomasin, etten ollut kuukauteen kertaakaan edes ajatellut häntä. Ja nyt kun hän puhui Jarkosta, tuntui kuin kyse olisi nimenomaan ollutkin vain ystäväni veljestä. Minulle Jarkko on nyt muukalainen, ja se tuntuu oikealta. Eilen olimme Sonjan, Millan ja Roosan kanssa klubilla. Milla flirttaili koko illan sumeilematta Teemun kanssa. Myöhään illalla Milla uskoutui minulle naistenvessassa: "Roosa ( joka oli jo ...

Pikkusisko, Jarkon sisko, oli luonani viikonloppuna. Pikkusisko on ollut minullekin kuin sisar ja ystävä myös. Vaikka aluksi hän olikin minulle ensisijaisesti poikaystäväni sisko, niin pidin hänestä heti todella paljon. Vähän kerrassaan vuosien mittaan meille on rakentunut kahdenkeskinen suhde, ystävyys. Kun Pikkusisko muutti Toiseen Kaupunkiin, aloimme kirjoitella ja sillä tavalla tutustuimmekin toisiimme aika syvällisesti. Olen saanut seurata, kuinka hassusta ja suloisesta pienestä tytöstä on kasvanut upea, nuori nainen ja suuri persoona.  Olemme päättäneet pitää kiinni ystävyydestämme huolimatta kaikesta, mitä Jarkon ja minun suhteessa on tapahtunut. Ja se on onnistunutkin, kun olemme kumpikin varovaisia ja huomaavaisia. Minä olen luvannut itselleni, etten sano pahaa sanaa Jarkosta Pikkusiskolle, enkä mitään suhdettamme koskevaa, joka haavoittaisi tai loukkaisi hänen tunteitaan. Ja Pikkusisko hoitaa oman tonttinsa yhtä hienotunteisesti.  Emme ole luonteeltamme...

Jarkko ja minä käymme kirjeenvaihtoa, joka on päällisin puolin niin viattoman kaverillista, että voisin antaa sen julkaistavaksi huomispäivän Hesarin etusivulle. Pinnan alla on kuitenkin voimakkaita pohjavirtauksia, jotka voivat viedä uimarit mennessään. Voimme näennäisen keveästi keskustella ummet lammet jokapäiväisestä elämästä, tenteistä, uusista seurustelukumppaneista, opiskeluasunnoistamme. Mutta väliin jompi kumpi heittää silloin tällöin jonkin yhteisen vitsin tai salasanan, jota kukaan muu ei ymmärtäisi. Se on kuin reviirin osoittamista:  "Meillä on yhteinen menneisyys, joka ei katoa. Me tunnemme toisemme eikä välissämme ole ketään." Ja pitkien, arkipäivästä kertovien viestien loppuun sijoittuu ihan erillinen, henkilökohtainen ajatuksenvaihto. Siinä on kasvava, kytevä jännite. Viestiemme piiloteltu intohimo kiihottaa meitä molempia, ja tilanne on riistäytymässä käsistä, kaikkien käsistä. Jarkko 29.9.2017: Hassua, mutta minulle tuli kova ikävä sinua, kun luin...

Olen pitänyt yhteyttä Jarkon kanssa. Kirjoittelemme pitkiä, hyväntuulisia meilejä. Kerromme toisillemme opiskelijaelämästä, itse opiskelusta, uusista kavereista, Pikkusiskon ja Veljen kuulumisista, seurustelusta. Tämä keskusteluyhteys tekee minut onnelliseksi, ja sydämeni hypähtää ilahtuneena aina, kun häneltä saapuu viesti. Väliin kysyn varovasti itseltäni, tulenko vähän liiankin onnelliseksi ja pitäisikö sydämeni lyödä ihan tasaisesti ja tyynesti. Toistaiseksi olen onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, ettei tässä ystävyydessä ole mitään väärää. Nautin luontevuudesta ja helppoudesta puhua läheiselle ihmiselle, joka tuntee minut hyvin. Olemme epämääräisesti sopineet, että hän tulisi joskus käymään luonani Opiskelukaupunkiin. Ajatus tapaamisesta sekä hymyilyttää että pelottaa.

Jarkko kirjoitti minulle elokuussa ennen opiskelujen alkua kirjeen. Hyvin kauniin, surullisen kirjeen. Hän sanoi, että molemmille ensimmäinen suhde oli tietysti jo alunalkaen tuomittu epäonnistumaan. Mutta että se ei siitä huolimatta ollut vain teini-ikäisten viaton ihastuminen, vaan paljon enemmän - ainutlaatuinen rakkaussuhde. Hän kirjoitti muistavansa päällimäisenä yhteiset onnenhetkemme ja sanoi, että olen joka tapauksessa osa häntä aina. Viimeiseksi hän ehdotti, että tapaisimme ja puhuisimme sanomatta jääneistä asioista, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. No hyvä on. Tunnustan. Menetin tasapainoni. Luin sitä kirjettä alusta loppuun enkä tiennyt, mitä tunsin. Pelkäsin kysyäkin sitä itseltäni. Oli aivan selvää, etten pystyisi tapaamaan häntä. Tuomaksen takia. Ja koska en... en olisi voinut antaa mitään takeita, mitä tapahtuisi kahden Jarkon kanssa. Moneen viikkoon en vastannut, koska en tiennyt, mitä vastata. Kypsyttelin ajatuksiani ja päädyin siihen, että kaikesta huol...

Jarkko kertoi eronneensa siitä naisestaan ja ehdotti, että tapaisimme. Itkisin onnesta, suutelisin maata, laulaisin hoosiannaa - ellei olisi niitä kirjeitä. En tiedä, onko minun fiksua antaa niille niin paljon painoarvoa. Mutten voi loukkaantumiselleni ja häpeälleni mitään. On jotenkin helvetin nöyryyttävää, että minä tunsin - tunnen - häntä kohtaan niin paljon, niin syvään. Revin sydämeni kokonaan auki, kun olisin voinut säilyttää kasvoni ja cooliuteni. Se mikä minulle oli suuren luokan romanssi, paljastuikin Jarkolle pelkäksi seikkailuksi. Näin hänet elämäni miehenä, ja hän minut vain toisena naisena. "Kuukausi on lyhyt aika, " hän sanoi puhelimessa viitaten erossaoloomme, mutta ei se ole. Se on pitkä, pitkä aika, koska niin paljon muuttui. Hänellä oli suhde aikuiseen, perheelliseen naiseen, ja jopa avioliitto oli mainittu. Minä taas olen tutustunut itseeni ja ajatellut paljon. Olen nauttinut vapaudestani: esimerkiksi siitä, että voin tanssia Gemmissä, jutella ja h...

"Niina, mä seurustelen," Jarkko sanoi, "mutta äsken katoin sinua ja ajattelin, miltä tuntui koskettaa sinua, mitä kaikkea me tehtiin. Nyt mä inhoon itteeni." "Mutta," vastasin hiljaa, "kyllä minäkin halusin." Sitten hän kertoi siitä tytöstä. Naisesta oikeastaan. Hän on neljä vuotta vanhempi kuin Jarkko ja hänellä on lapsi. Ei siis mikään kokematon ja viaton tämä henkilö, joka vain tuli ja sinkosi elämäni raiteiltaan. Voin vain toivoa, ettei hän satuta Jarkkoa... vaikka minua tietämättään satuttikin. Jarkko viipyi luonani vielä pitkään sinä iltana. Puhuimme ja puhuimme - menneestä ja tulevasta, yhtäkkiä oli helppoa olla rehellinen. Hänen kuskinsa soitti, ja hän nousi lähteäkseen. Ja sitten, takki jo päällä, hän kumartui ja suuteli minua suulle. Ristiriitaisten tuntemusten aalto pyyhki meidän molempien ylitse, yhdistelmä kiihkeää intohimoa ja sydäntäriipaisevaa menetetyn rakkauden surua, kielletyn hedelmän katkeransuloista makua. Se oli pi...

Koko tilanne muuttuu, kun olemme koskettaneet toisiamme. Viha, kauna ja jännitys sulavat pois, kun istumme kädet käsissä. Katson häntä ja ajattelen, että tunnen hänet läpikotoisin ja hän tuntee minut paremmin kuin kukaan. Kuitenkin hänessä on jotain uutta ja vierasta, jotain mitä en tavoita. Aloitamme siis tapaamisemme varovasti alusta. Vältämme painavia aiheita ja puhelemme kirjoituksista, keitämme kahvia ja syömme jotain. Tuntuu yhä rennommalta. Hän on niin tuttu ja läheinen. Juttelemme, hän on jossain kohtaa kiertänyt kätensä olkapäitteni yli ja hänen reitensä koskettaa omaani. En pysty kohta keskittymään enää muuhun kuin näihin kahteen polttavaan kohtaan kehossani, joita hän koskettaa. Tajuan, että nauruni kuulostaa oudon hengästyneeltä. Tajuan, että minähän flirttailen entisen poikaystäväni kanssa. Entisen. Entisen. Mitkä ovat uudet säännöt? Enkö saa koskettaa häntä, vaikka tahdon niin paljon, että silmissäni mustenee? Näen hänen silmissään paljaan halun. Ja minun silmäni vie...