Mansikkapelloilla, ikuisesti

Abiturientin arkipäivät kuluvat nopeina ja toistensa kaltaisina. Herään kahdeksalta. Olen päättänyt pukeutua siististi joka päivä ihan kuin olisin menossa kouluun. Siitä tulee asiallisempi työnteon vire, kuin jos hiihtelisin verkkareissa koko päivän. Minulla on lukusuunnitelma, jota en suinkaan noudata orjallisesti. Luen kelloa katsomatta ja pidän tauon heti, jos alkaa tympäistä tai väsyttää. Teen joka päivä matematiikan laskuja oppikirjoista ja vanhoista yo-kokeista ja panostan myös biologiaan ja yhteiskuntaoppiin. Kirjoitan myös englannin ja saksan, mutta kielet minulla on hyvin hallussa, joten en ole aikonut käyttää niihin kovin paljon aikaa. Iltaisin minun täytyy päästä ulos kävelemään. Yritän olla suunnittelematta reittejäni ja antaa intuitiolle vallan. Olisi tietysti jännittävämpää, jos lähiympäristö ei olisi niin tuttua ja moneen kertaan käveltyä seutua. Tänään kiertelin läheisiä pikkukatuja puutaloalueella. Taivas oli harmaa ja sateli hiljakseen. Tiet olivat lumiso...

Yläkoululaisina ihailimme lukiolaisia yli kaiken. Parhaiten muistan abiturientit omalta kasiluokaltani: suorastaan fanitin yhtä tyrmäävän kaunista, pitkää ja ultratyylikästä vaihto-oppilastyttöä. Jopa hänen nimensä tavuissakin (An-to-nel-la) oli mielestäni hohdokas, pehmeä ja lämmin poljento. Yhden pariskunnan teatraalisen romanssin vaiheita seurasimme välitunneilla nälkäisin silmin koko pitkän talven. Vanhojentanssit ja penkkarit olivat kouluvuoden kohokohtia: oli kiinnostavaa nähdä, kuka olisi kenenkin tanssipari ja minkälaisissa asuissa ihannoimani henkilöt loistaisivat. Kaukorakastuimme frakkipukuisiin poikiin ja keskustelimme päiviä tyttöjen mekoista ja kampauksista. Ja penkkaripäivinä juoksimme vilkuttaen rekkojen perässä ja juhlahumuiseen riemuun sekoittui ikävää: nyt he jättävät koulun ja lähtevät eteen päin.  Kun on oma vuoro, nämä rituaaliset juhlapäivät eivät olekaan ihan samanlaisia kuin on aina kuvitellut. Ne eivät ole ihmeellisen taianomaisia, vaan niistä tul...

Perjantaina polkaistiin kevään ylioppilaskirjoitukset käyntiin tekstitaidon kokeella. Vaikea sanoa, mutta eiköhän se mennyt ihan hyvin. Ensi viikolla on kuullunymmärtämiskokeet ja penkkarit, ja sitten alkaa lukuloma. Penkkareiden valmistelu on ollut hauskaa, ja jos olisi ollut enemmän aikaa, niin se olisi ollut vielä hauskempaa. Aika on todella ollut kortilla, koska viimeisinä koulupäivinä on ollut paljon kokeita. Toisaalta tämän viimeisen rutistuksen on jaksanut, koska lukuloman alku on kajastanut yhä lähenevässä horisontissa. Myös huomaan stressaavani usein etukäteen koeviikkoja ja täyttyvää kalenteria, mutta sitten kun käärin hihat ja pääsen lukemisen ja laskemisen makuun, niin minuun laskeutuu tekemisen rauha. Samalla tavalla uskon, että itse kirjoituksia varten opiskeleminen on lopulta helpompaa, kuin niiden ajatteleminen etukäteen. Olen toisaalta ekstaattisen onnellinen, kun koulu loppuu ja vapaus alkaa. Toisaalta minuun hiipii haikeuden vihlaisu, kun ajattelen, että nämä ov...

Ripustin oveeni Tulenkantajien ohjelmanjulistuksen, vaikka en ole edes samaa mieltä. Itse asiassa en ole samaa mieltä kenenkään - edes itseni - kanssa tätä nykyä. Tuntuu kuin olisin vastapuolella kaikkia ja kaikkea, epäsovussa, eripurassa. Enkä jaksa tehdä sovintoja. Ainut, mitä kestän, on oman huoneeni rikkumaton rauha. Pystyn hengittämään vain yksin. Jarkon luona minua repii rauhattomuus ja kärsimättömyys. Koulussa on vielä pahempaa. Kokeet menevät poskelleen. Kaikki pyörii kevään kirjoitusten ympärillä, kaikki paitsi minä - minua ei vain kiinnosta. Ihmissuhteet repsottavat. Olen käynyt Anun kanssa muutamia kertoja Unionissa ja Giglinissä tanssimassa ja unohtamassa kaiken. Tiinasta en ole kuullut mitään. Vanhempia ja Veljeä tuskin näen. Jotta elämässä olisi vielä tragikomiikkaa, niin pari koulukaveria pitää siitä huolen vilkuilemalla minua kostein koiranpennun silmin. Se saa minut suunnilleen haluamaan kirkua, että ettekö te nyt tajua, ettei minussa ole mitään ihastumisen arvoist...

Abi-syksyni... ensimmäinen kirjoitus on nyt takana. Kaikki muu on vielä edessä kuin hahmottomana savuna, josta ei voi saada otetta. Miten ja milloin aloitan varsinaisen luku-urakan? Mitä haluan opiskella ja missä? Minkälainen ammatti minua kiinnostaa? Lähimmillä ystävilläni tulevaisuudensuunnitelmat ovat huomattavasti jäsentyneemmät kuin itselläni. Jarkko ei päässyt tänä vuonna haluamaansa yliopistoon, mutta hän lukee sinnikkäästi, aikoo parantaa ensi keväänä arvosanaansa ja yrittää uudelleen. Anu on tähdännyt lääketieteelliseen jo monta vuotta. Tiina-serkkuni opiskelee lähihoitajaksi, ja on täynnä kutsumusta. Yläkouluaikoihin olin itsekin kiinnostunut lääketieteestä, ja siksi olen lukiossa päntännyt pitkän matematiikan ja fysiikan. Mutta olen tajunnut, ettei minusta siihen työhön olisi. Kouluaineista rakastan äidinkieltä ja englantia yli kaiken. Mikään maailmassa ei olisi onnellisempaa kuin lukea suomen kieltä ja kirjallisuutta. Mutta olisiko sitten muita urapolkuja kuin...