Mansikkapelloilla, ikuisesti

Jarkko ehdotti, että menisimme perjantaina yökerhoon. Miten sinne kuuluisi pukeutua? Laitoin sitten jotain neutraalia, farkut ja valkoisen topin. Äiti lainasi siistiä takkiaan ja käsilaukkua. Jarkko tuli hakemaan minut isänsä autolla. Kävelimme käsi kädessä ja näennäisen itsevarmasti sisään raflaan. Oikeasti minua jännitti. Siis, olen vasta kuusitoista - ei mitään käsitystä, miltä yökerho edes näyttää! Mutta portsari ei kysynyt minulta edes papereita, vaan toivotti vain tervetulleeksi. Jarkko haki minulle lonkeroa, ja joukko Jarkon kavereita - kaikki meidän koulusta - tuli istumaan kanssamme. Menimme tanssimaan porukalla, mutta yhtäkkiä musiikki vaihtui. Jäimme kahden ja keinuimme hitaasti ympäri. Jarkko kumartui, otsamme olivat vastakkain. Hän tuoksui hyvältä ja jotenkin jo tutulta: partavedeltä ja purukumilta. Sitten hän suuteli minua - tunnustellen, hitaasti, hellästi, pitkään. Se oli sanoin kuvaamatonta, päihdyttävän ihanaa. Kuin satua.

Heti ensimmäisellä välitunnilla Leena ja Satu sitten pitivät minulle puhuttelun. Yritin piiloutua omien kurssikaverieni keskelle, mutta turhaan. He vetivät minut syrjään: "No, mitäs tää juttu nyt oikein tarkoittaa?" Sitten he selittivät minulle tiukkaan sävyyn, että tämä on huono ajatus - ei mitään järkeä - ja ettei todellakaan kannata. Leena on kuulemma ollut Jarkon kanssa vuosi sitten. Portaikossa Jarkko sitten tuli kysymään, että mitä tytöt olivat minulle sanoneet ja ettei heistä kannata välittää. Minua repii nyt kahtaalle. Voinko alkaa olla Jarkon kanssa, jos hän on jotenkin satuttanut ystävääni?

Näin Jarkon vasta viimeisellä välitunnilla. Seisoskelin luokkahuoneen edessä Anun ja Satun kanssa, kun hän tuli sisään käytävään. Hän hymyili ja käveli luoksemme noin vain, itsevarmasti. Jarkko tervehti meitä kaikkia ja kommentoi sitten minulle kujeellisella äänellä jotain unettomista viime öistä. Satun silmät levisivät ja suu aukesi äänettömään o-kirjaimeen. Ja ennen kuin kukaan ehti kysyä mitään, Jarkko jatkoi muina miehinä: "Minkäslainen luokka teillä on?" ja vetäisi minut perässään luokkahuoneeseen. Istuimme pulpetilla ja juttelimme. Pyörittelin hansikkaitani käsissäni levottomasti, ja yhtäkkiä hän tarttui minua kädestä. Hänen kätensä oli kuiva, lämmin ja iso; oma käteni upposi siihen kokonaan. Kello soi, ja saatoin Jarkon luokan ovelle. Leena oli liittynyt Anun ja Satun seuraan, ja kaikki katsoivat minua jotenkin vaativasti. Mutta peräännyin takaisin sisälle välttääkseni selitykset, ja onneksi saksan tunti jo alkoikin. Huomenna alkaa syysloma. Sovimme Jarkon

Menin lauantaina keskustaan bussilla ja olin vähän etuajassa. Olimme sopineet, että tapaamme elokuvateatterilla. Olin niin jännittynyt, että sydämeni hakkasi kuin mikäkin viidakkorumpu ja käteni tuntuivat hyvin epävakailta. En halunnut seisoskella odottamassa, vaan yritin kuluttaa aikaa kiertämällä korttelin. Ilta alkoi jo pimetä, kaupungin valot loistivat lempeästi hämärässä ja lehmukset olivat niiden valossa valtavia ja himmeän kultaisia. Juuri kun käännyin Pormestarinkadulle, huomasin hänet seisoskelemassa ja katselemassa näyteikkunaa. Hyppäsin kiireesti takaisin kulman taakse, ja minua nauratti: en ollutkaan ainut hermostunut viivyttelijä kaupungissa. Samassa jännitykseni suli, ja olin aivan huoleton ja iloinen. Juoksin kioskille ostamaan purkkaa ja sitten takaisin elokuvateatterille. Heilutin hänelle sateenvarjoani, hymyilin ja huikkasin tervehdyksen. Hänen nimensä on Jarkko. Menimme elokuvan jälkeen pizzalle. En kyllä pystynyt paljon syömään. Juttelimme - koulusta, opett

Luin eilen Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä. Meillä oli tänään kirjaan liittyvä laaja essee-tentti. Minulla on ollut syksyn mittaan jännittävämpiä kirjoja, joita olen lukenut omaksi huvikseni ja lisäksi opiskeleminen päälle. Siitä syystä Aleksis jäi viimeiseen iltaan. Keitin siis eilen ison pannullisen hyvää kahvia, majoittauduin säkkituoliini ja luin kirjan kertaistumalta. Näin varmaan yölläkin unta Juhanista, Simeonista ja Eerosta, palavista saunoista, mylvivästä härkälaumasta, pakkasöistä. Aamulla kun menin kouluun tuntui kuin en olisi ollut ihan tällä planeetalla. Tentti meni kuitenkin hyvin, ja sen jälkeen stressi laukesi, ja meillä Anun kanssa oli jotenkin ihan älyttömän iloinen päivä. Nauroimme kaikki välitunnit ja kävimme ihan ylikierroksilla. Ja kaiken hauskuuden päälle ihastukseni kohde, Abi-poika, heitteli minuun koko päivän ihania katseita. Paitsi viimeisellä välitunnilla en enää nähnyt häntä missään. Ehdin jo pettyneenä ajatella, että näen hänet seuraavan kerran v

Syksyn värit ovat niin kauniit, että henkeni salpaantuu. Aurinko kultaa lehmusten keltaiset ja vaahteroiden tulipunaiset lehdet. Muuttolintujen aura halkoo kylmän sinistä taivasta. Minä en halua tänään etelään, enkä minnekään pois. Tässä ja nyt on hyvä olla. Historian tunnilla Suvi kysyi Anulta: "Onko Niina rakastunut kun se vain hymyilee itsekseen koko ajan?" En vastannut, mutta hymyilin entistä enemmän. Ehkä olen ja ehkä en - mutta tänään olen onnellinen kaikesta: syksyn väriloistosta, tarkkavaisista koulukavereistani, yhdestä flirttailevasta abi-poitsusta...

Lukiossamme on yksi abiturientti, joka vaihtaa kanssani pitkiä katseita koulunpihalla. En edes oikein muista, miten se alkoi. Perjantaina koululla oli salissa yhteinen tilaisuus, jossa esiintyi lausuntataiteilija. Abit istuivat takanani vasemmalla, ja kevyellä päänliikkeellä näin pojan silmäkulmastani. Hän katsoi minua koko ajan, ja kun katseemme kohtasivat, hän hymyili täysin peittelemätöntä, avointa hymyä.  Myöhemmin välitunnilla Anu raportoi Leenalle ja Satulle, että olen ihastunut yhteen abeista. Leena ja Satu ottivat siitä kaiken ilon irti ja meuhkasivat kovaan ääneen, että kuka ja missä. Kyseinen poika ei seisonut kovinkaan kaukana, ja ilmeisesti kuuli ainakin osan. Hän hymyili ihanasti ja hänen kaverinsa nauroivat. Minäkään en voinut muuta kuin hymyillä ja hehkua punastuksesta. On niin hauskaa olla ihastunut tällä tavalla, kepeästi ja hilpeästi ja täysin ilman kaikkea traagisuutta.

En ole nähnyt Tuomasta varmaan kahteen viikkoon - en kaupungilla enkä varsinkaan koulussa. Pelkään, että hän on lopettanut lukion. Hän ei ole samoilla kursseilla kuin minä, joten en ole nähnyt, miten hän pärjää tunneilla. Mutta välitunneilla hän katoaa kaupungille tai tupakkapaikalle ja näyttää vaiteliaalta ja hajamieliseltä. Meidän välimme eivät ole sellaiset, että voisin vain mennä kysymään, onko jokin vialla, että voinko auttaa.