Mansikkapelloilla, ikuisesti

Parhaita jouluja ikinä, ihanimpia, hauskimpia. Jarkko vietti jouluaaton meillä. Kävimme yhdessä viemässä kynttilöitä hautausmaalle. Söimme rakkaita jouluruokia ja illalla pelasimme lautapelejä myöhään asti. Kun Jarkko tapaninpäivänä matkusti kotiin ollakseen omankin perheensä kanssa, minä valahdin ikiaikaisiin joululomieni tunnelmiin ja rutiineihin. Nukun myöhään, valvon myöhempään. Päivisin luen Oneironia ja syön suklaata. Öisin valmistamme patenttivoileipiä Veljen kanssa, rakennamme peitoista sohvatuoleille pehmeät, muhkeat pesät ja linnoittaudumme katsomaan Vikingsejä HBO:lta. Olen miettinyt parhaita joulumuistojani. Kun Mamma vielä eli, vietimme maalla suuria sukujouluja. Paljon tätejä ja enot, vilisemällä serkkuja, joiden kanssa juostiin ja leikittiin aamusta iltaan. Pitkän, sinisen, ruokia notkuvan pirttipöydän ympärille kerääntyi paljon rakkaita. Suuren kuusen eteen levitettiin jouluna hirventalja - muistan, että kaiken sen juoksun ja leikin lomassa minulla oli aikaa ma

Eilen ei ollut unia eikä unelmia. Oli oikean Tuomaan ilta. Meillä oli lukiolaisten pikkujoulut. Ilta meni. Santtu voitti limbokisan. Anu oli siipi maassa ja ajatteli K:ta. S keräsi rohkeutensa ja tuli hakemaan minua tanssimaan. Kaiken hauskanpidon taustalla on tuskaa, jota juodaan pois, tanssitaan pois. Aina loppuillasta joku itkee naistenvessassa. En ilahtunut, kun näin Tuomaksen. Olen kyllästynyt välittämään hänestä, kyllästynyt ajattelemaan häntä, kyllästynyt koko sotkuun. Koko illan välttelin häntä ja kuitenkin seurasin häntä silmäkulmastani. Valomerkin jälkeen minuun iski vimma selittää, vaikkei minulla ollut mitään asiaa. Tuomas nuokkui puoliksi pöydällä. Minä istuin hänen viereensä ja totesin, ettei hän ollut edes hereillä. Istuin siinä pienen ikuisuuden ja vain katselin häntä kädet sylissäni vapisten: hieno profiili ja tummien ripsien varjo poskipäillä, ranne joka oli valahtanut rennosti pöydän yli, vaaleat kiharat, joihin käteni himoitsivat sukeltaa (olisivatko ne ka