Mansikkapelloilla, ikuisesti

"Tämä on menoa," ajattelin ensimmäisillä treffeillämme kaksi viikkoa sitten. Olen tänä syksynä varonut viemästä mitään suhteita vakavaan suuntaan. Olen pohtinut, kannattaisiko tykkänään välttää merkittäviä ihmissuhteita, koska ne todennäköisesti lopulta satuttavat. Että onko parempi pitää kiintymys keveänä ja sitoutuminen sekä odotukset nollassa? Tapaaminen Eeron kanssa meni hyvin ja luontevasti. Eero oli yhtä mukava, puhelias ja kohtelias kuin aina, ja hänen kanssaan oli helppo olla.  Lopulta h änen oli jo aika lähteä, emmekä olleet sopineet mitään.  Silloin ajattelin, että tämä on menoa: minä olen todella, todella ihastunut tähän mieheen. Olen ylittänyt rajan harppauksella:  on ihan liian myöhäistä kohauttaa olkiani ja jatkaa elämääni niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.  Eero oli jo puoliksi ulkona ovestani. Mutta ovi ei sulkeutunut, vaan jähmettyi raolleen ja avautui uudestaan. Eero kurkisti ovesta ja pyysi minua ulos saman viikon perjantaina. Sinä perjantaina h...

  Päätin soittaa Eerolle. No, rohkaisua saadakseni soitin kylläkin ensin sekä Veljelle, Milalle että Marialle ja kysyin jokaiselta mielipidettä. Kaikki antautuivat vatvomaan asiaa kanssani. Kaikki kannustivat minua: että ole urhea ja anna mennä vain.  Sitten istuin lattialla ja tuijotin puhelintani puolisen tuntia keskittyneenä kuin olisin manannut henkiä. Lopulta uskalsin näppäillä Eeron numeron. Puhelin hälytti, ja aika venyi ja virui ja melkein pysähtyi. Hän vastasi. Tervehdin ja kysyin, haluaisiko hän tulla kahville tiistaina. "No, totta Mooses," Eero täräytti hilpeästi ja muitta mutkitta. Ja siinä se. Minulla on huomenna treffit!    Miksi tämä nyt on niin jännittävää? Minulla on ollut syksyn aikana monia viritelmiä ja flirttisuhteita. Tämä on erilaista, tuntuu erilaiselta. Aidolta. Voimakkaalta. Ja siksi pelottavalta. Flirtti ei vaadi juuri mitään. Mutta että uskaltautuisi taas oikeasti tuntemaan: se altistaa vaaralle. Voiko merkityksellisiä ihmissuhteita loputt...

  Juttelimme viikonloppusuunnitelmista treenien jälkeen. Kerroin olevani perjantaina yövuorossa ja heitin: "Tulkaa moikkaamaan viideltä aamulla, se on yön väsyttävin hetki."  Viideltä työkaverini huikkasi: "Siellä on joku kävelijä." Menin katsomaan, ja se oli hän, Eero. Hän käveli lähemmäs pitkänä ja hurmaavana, viluisena ja hymyillen, lunta tummassa tukassaan. Oli y ön hiljaisin, pysähtynein tunti; k aikki tuntui vähän epätodelliselta, ihmeelliseltä. Olin häkeltyneen ujo ja excited enkä voinut lakata hymyilemästä. Juttelimme puolisen tuntia tai en tiedä - sata vuotta - aika oli menettänyt merkityksensä hassussa päässäni. Käteni tärisivät, kun tarjosin hänelle kahvia.  Olin tullut töihin pyörällä, joka oli yön aikana hautautunut ensilumen alle. Eero lupasi kohteliaasti ottaa sekä pyörän että minut kyytiin ja ajoi minut kotiin kuudelta. En tiedä, mitä olisin sanonut, mitä olisin uskaltanut sanoa. Veli oli kotona ja nukkui, joten en oikein voinut kutsua sisäänkään. L...

  Päivitystauko on johtunut yksinkertaisesti siitä, että olen vain elänyt ja nauttinut. Olen ottanut ehkä liiankin ahneesti työvuoroja opiskelutavoitteisiini nähden. Työpäivät ovat niin selkeitä ja järjestäytyneitä: tiedän mitä pitää tehdä ja olen oppinut pärjäämään ihan hyvin. Osaan hallita sitä kaaosta ja saan onnistumisen riemua. Opiskelupäivät taas ovat hahmottomampia. Ei niinkään tentteihin lukeminen, vaan se hiton gradu. En saa siitä kunnolla otetta. Iltaisin käyn ulkona Milan ja muiden uusien työkavereideni kanssa. Saimme Milan kanssa VIP-passit paikalliseen yökerhoon, joten : ehkä ulkoilua on liikaakin.   Treeniporukassa olen tyttö poikaporukan keskellä, joten kai luonnollisesti herätän jonkun verran kiinnostusta. On pientä flirttiä; jotkut pojista pyytävät tanssimaan, kun törmäämme yöelämässä. Mutta se suuri ihastukseni ei tunnu olevan tietoinen olemassaolostani. Hän on minulle aina viileän ja etäisen kohtelias ja huomaavainen, mutta siinä kaikki.  Maanantaina tr...