Mansikkapelloilla, ikuisesti

Olin ulkona S:n kanssa ja kaveriporukassa. Veli on ystävystynyt lukiossa poikaan, jonka isoveli on oma lukiokaverini ja yksi S:n parhaita kavereita. Abiturientit ryntäilivät täysi vauhti ja into päällä, kun taas me vanhempi sukupolvi istuimme rauhassa ja juttelimme. Oli mukavaa ja kiinnostavaa tavata näitä vanhoja koulukavereita, joilla oli virkistäviä mielipiteitä ja tietynlaista absurdia huumorintajua. Tälle näyttämölle, jossa joukko vanhoja ja uusia ystäviä istui rennosti jutustelemassa, DJ harppoi sisääntulonsa komeana ja itsetietoisena kuin Lucifer itse. Häntä vastaan kipitti sieluttoman näköinen silikoniblondi. He syleilivät toisiaan rajusti, mutta teennäisen spektaakkelimaisesti. En mahtanut mitään sille, että tuijotin paria. En mahtanut mitään sille, että pahoinvoinnin kaltainen tuntemus vihlaisi vatsaani.  Myöhemmin illalla olin tanssimassa S:n kanssa. Nojasin päätä hänen olkaansa vasten ja tunsin oloni hyväksi ja tyytyväiseksi. Kun kohotin katseeni, näin DJ:n dj:n tiskill...

  En ole rakastunut S:iin. Vaikka haluaisin olla. Hänessä on kaikki ominaisuudet, jotka minusta ovat tärkeitä miehessä. Hän on älykäs, rehellinen, kohtelias, taiteellinen ja lahjakas. Hänessä on sellaista kultareunaista, harvinaista, vanhanaikaista kunnollisuutta. Nautin hänen seurastaan, pidän hänestä sydämestäni ja arvostan häntä. Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan, turvallisen ja suloisen. S. valmistuisi DI:ksi ja minä ekonomiksi. Menisimme naimisiin samassa kirkossa, mistä pääsimme yhtä aikaa ripille, ja häävieraina olisi yhteisiä lukiokavereita.  Rakentaisimme omakotitalon Kotikaupunkiin, länsialueelle, lähelle rantaa ja mukavia ulkoilureittejä.  S. haluaisi koiran, minä kissan ja me molemmat kaksi lasta. S. ei ikinä pettäisi minua, toisi ruusuja merkkipäivinä, maksaisi laskut ajallaan, muistaisi kummilastemme syntymäpäivät.  Voisin rakastaa häntä. Niin helposti. Ajan mittaan.  Mutta rakastuminen, intohimo joka puhaltaa jaloiltaan kuumana t...

Vastustin kiusausta keskiviikon, torstain ja perjantain. Lauantaina hyperaktiiviset tunteet nujersivat vuorenkorkean yliminän ja pyöräilin kaupunkiin. Jonossa tunsin itseni ääliöiden ääliöksi, mutten enää kääntynyt takaisin. Menin sisään, kiersin paikan ja vasta sitten vilkaisin syrjäsilmin dj:tä. Se ei ollut DJ. Kävelin suoraa päätä naistenhuoneeseen ja sulkeuduin vessaan. Katsoin kelloa: minun olisi viivyttävä ainakin tunti, ennen kuin voisin häipyä.  Se oli omituinen hetki. Olin toisaalta helpottunut ja toisaalta pettynyt. Hävetti oma käsittämätön käytökseni. Huomasin, että joku stupido tyttö oli kirjoittanut vessan oveen isoin, punaisin kirjaimin: " DJ, I love you. " Tuijotin tekstiä tietämättä itekäkö vai nauraa.  Menin istuskelemaan samaan pöytään, jossa olin viikko aiemmin istunut Jarkon kanssa. Siemailin siideriä ja kävin väkinäistä keskustelua liian nuoren fuksiteekkarin kanssa. Sitten yhtäkkiä näin hänet, DJ:n. Se oli - kuvaamatonta. Hän touhusi hetken jotain tiskin...

"Anna anteeksi, minä rakastan sua", hän sanoi seuraavana aamuna. Rakastelimme. Nukuimme. Rakastelimme uudestaan. Sanattomasti, hikisesti, täynnä tuskaa. Minä olin uuvuksissa, me molemmat olimme. Emme nousseet ylös, vaikka päivä kului.  Yritin kysyä, mistä yöllä oli ollut kyse. Mutta Jarkko kuittasi, ettei kyse ollut mistään, että hän oli vain ollut humalassa. Hän sanoi suuttuneensa siitä, että olin jutellut ja tanssinut entisen luokkakaverini kanssa. (Mikä ei pidä paikkaansa, koska aikajana meni niin, että hän suuttui ensin ja siksi yleensä etsin muuta juttuseuraa. Sitä paitsi en tanssinut kenenkään kanssa, vain itsekseni.)  Sitten hän otti puheeksi repeytyneen paitansa ja halusi minun ostavan hänelle uuden. Katsoin häntä silmiin yrittäen tajuta. oliko hän tosissaan. En ollut uskoa koko tilannetta. "Jarkko, muistatsie, mitä yöllä tapahtui? Se paita repesi, kun sinä tönäisit minut maahan," sanoin varovasti. "Minä sanoin, että ota irti. Kun sinä et puhetta ymmärt...

Jarkko oli luonani Kotikaupungissa viikonloppuna, ja kaikki meni hyvin, kunnes teimme tyhmän päätöksen mennä yhdessä klubeilemaan. Tietysti juuri sinä iltana DJ:n piti olla soittamassa. Olen kertonut Jarkolle olleeni hänen kanssaan treffeillä, mutta onneksi en kuitenkaan setvimättömistä tunteistani. Jarkko joi liikaa - ja loppu on historiaa.  Hän vilkutteli DJ:lle, kävi pyytelemässä toivebiisejä ja kosketteli minua koko ajan kuin reviiriä merkiten. Sitten hän alkoi yhtäkkiä murjottaa eikä suostunut sanomaan minulle sanaakaan. Ehkä minun olisi pitänyt olla kärsivällinen, mutta kun suututti koko ihminen ja pilalle mennyt ilta. Jätin Jarkon ja lähdin juttelemaan omien tuttavieni, yläkouluaikaisten luokkakaverien, kanssa. Kävin pari kertaa kysymässä, mikä häntä vaivasi, mutta hän ei edes katsonut minua, kun puhuin. Annoin hänen mököttää omassa rauhassaan, kiertelin ympäriinsä ja tanssin yksikseni.  Kun valomerkki räpsähti, menin taas puhuttelemaan Jarkkoa, joka nojaili dj:n tiskii...

Kaupungilla ravintolassa iski outo erillisyyden tunne: kuin en olisi ollut minä itse ongelmineni, vaan joku vieras tyttö lyhyissä sortseissaan ja huulipunassaan, olutlasi kädessään. Ei tuntunut todelliselta.  Olin yksin. Yksin tulee kohdattua uusia ihmisiä. Juttelin miehen kanssa, joka oli ajanut rekkaa Moskovaan. Hän kertoi nähneensä ystävänsä tapettavan silmiensä edessä. "Poliisi?" hän sanoi, "sinä et ymmärrä sitä paikkaa. Siellä ei poliisi ole mitään."  Tapasin myös kaksi miestä, jotka olivat paluumatkalla Lapista. "Me ei olla juteltu kenenkään kanssa kuukauteen", he sanoivat. Mainioita miehiä pitkine partoineen, maastopuvuissaan ja retkeilysaappaissaan. Heillä oli ihmeellisiä tarinoita tuntureista, kolmenkymmenen kilon jättiläislohista, maanalaisista hiekkarannoista ja muinaisista kultajoista. He tarinoivat ja minä kuuntelin ja me kaikki hymyilimme koko ajan - minä perinjuurin viihdytettynä ja he omien muistojensa lumoamina. Myöhään yöllä menin sitten ...

Juhlimme lapsuudenystäväni Ninan ylioppilaaksi pääsemistä, vaikka oikeat lakkiaiset ovat vasta elokuussa. Jossain vaiheessa lapsuutta Nina oli minulle yhtä rakas ja läheinen ystävä kuin vanhempi sisarensa Anna. Me muistutimme toisiamme luonteeltamme: olimme hiljaisempia ja taivuvaisempia hitaaseen unelmointiin, lukemiseen ja piirtelyyn kuin urheilullinen ja ulospäinsuuntautunut Anna. Kun olin itse lukiossa ja Nina yläkoulussa, elämänpiirimme alkoivat erkaantua eri suuntiin, emmekä valitettavasti nykyisin paljon pidä yhteyttä. Oli jotenkin nyt ihana nähdä hänet juhlissaan aikuisena, omien taiteellisten ystäviensä ympäröimänä ja kauniiina kuin kuva. Hänellä oli yllään ihastuttava kapeaolkaiminen luomus, ja hänen mustanruskeat hiuksensa valuivat vyötärölle asti. Mutta oikeastaan Ninan ulkonäköä ei edes voi kuvata ulkokohtaisin huomioin - hänessä on sisäistä hehkua, samaa tulta ja sielukkuutta kuin kaikissa sisarissaan.  Anna puolestaan vaikutti onnelliselta poikaystävänsä kan...

Minua ajettiin takaa: tunkeilija oli jo sisällä kotonani ja juoksin pakoon pitkin pitkiä, ahtaita, mutkittelevia käytäviä. Pelastauduin kylpyhuoneeseen viime hetkellä. Paiskasin oven kiinni ja yritin lukita sitä. Käteni vapisivat, enkä ollut saada avainta lukkoon. Lopulta onnistuin ja huojentuneena, hengästyneenä nojauduin seinää vasten. Seisoin siinä huohottaen, silmät ummessa, huulet raollaan ja yritin saada henkeäni tasaantumaan. Kun avasin silmäni, takaa-ajajani  - DJ - seisoi edessäni. Lukko ei ollutkaan pitänyt. Minua ei enää pelottanut. Olin nolo ja hämilläni: luulin olleeni turvassa lukitun oven takana, mutta hän olikin katsellut minua koko ajan ja nähnyt jotakin yksityistä. Uni loppui suudelmaan.  Näen siis DJ:stä unia. Se huvittaisi häntä, saisi hänen kulmansa kohoamaan uteliaasti. Peliä ajatellen uneksiminen tietää murskatappiota.  Suututtaa koko uni. Suututtaa oma suhtautumiseni.  Mikäköhän minua taas vaivaa?  Miksen osaa pitää kurissa...

Seisoin baarin ovella, tunsin itseni typeräksi ja olin juuri kääntymäisilläni ympäri, kun DJ avasi oven. Ehkä hän oli nähnyt minut tai ehkä se oli sattumaa, mutta joka tapauksessa oli myöhäistä paeta. En tiennyt, mitä olisin sanonut, niin että sanoin yksinkertaisesti tulleeni katsomaan häntä. Istuimme nurkkapöytään, enkä voinut koskeakaan kahvikuppiini - olin aivan liian hermostunut. DJ puolestaan ei ollut ollenkaan kiusaantunut, vaan hallitsi tilannetta suvereenisti.  Sanoin kesällä, että valta flirttipelissämme siirtyi ainakin hetkittäin minulle ja että olin oppinut hallitsemaan halun auraa. No - nyt olin erittäin tietoinen siitä, että vastassani oli ultimate peluri, jolla oli minuun kiistaton yliote. Keskustelimme oikeastaan ensimmäistä kertaa ja olimme aivan julkisella paikalla, mutta DJ ei noudattanut mitään sääntöjä. Hän puhui melkein ainoastaan seksistä, kyseli minulta kokemuksiani ja mielihalujani.  DJ tuntui koko ajan tietävän, mitä halusin kuulla ja arvaavan,...

Ensimmäiset treffit olivat kotikaupunkilaisen Aten kanssa. Hän saatteli minua kotiin yökerhosta, jossa olimme tavanneet. Matka venyi, ja lopulta istuimme entisen lukioni rappusilla aamukuuteen asti juttelemassa. Jalkamme kastuivat sulavassa sohjossa, ja palelimme navakassa tuulessa, joka tuoksui jo hieman keväältä.  Atte sanoi sinä yönä, että olin "tyttö, joka ei lähtisi kenen tahansa matkaan."  Se sai minut tuntemaan itseni nuoreksi, uudeksi ja puhtaaksi - ja vanhaksi, kyyniseksi ja valheelliseksi.  Kävimme seuraavana päivänä kahvilassa. Hän oli edelleen jotenkin suloinen. Tuntui, että hän puhui juuri minulle. Että hänellä ei ollut vielä valmiita laineja, kaavoja ja metodeja, joita naisiin soveltaa.  Vaihtelimme yhteystietoja, ja hän ryntäsi bussipysäkilleen. Kello oli vasta kymmenen, eikä oma linja-autoni ollut lähdössä yli puoleen tuntiin. Päätin pasteerata toiselle puolelle keskustaa ja lähteä tapaamaan DJ:tä. DJ on aina kiehtonut minua, ja m...

Minulla on Kotikaupungissa yksi vuosia kestänyt flirttisuhde, josta en ole varmaan ikinä tullut kirjoittaneeksi. Mies on DJ, paikallinen kuuluisuus ja varsinainen persoona. Hän avasi pelin ensimmäisen kerran, kun olin vasta seitsemäntoista ja alaikäisenä tanssimassa. Hän oli aikansa hymyillen katsellut minua tiskinsä takaa, mutta harppoi yhtäkkiä tanssilattialle luokseni ja sanoi: "Hei, tää seuraava biisi on sulle." Sitten hän meni ja laittoi soimaan Bruno Marsin  "I think I wanna marry you" . Minä punastuin ja häkellyin enkä tiennyt mitä tehdä - ja miestä nauratti.  Mutta siitä lähtien olemme vilkuilleet toisiamme tanssilattian yli, flirttailleet. Nauttineet toisillemme esiintymisestä, toistemme katsomisesta. Minulle se on ollut turvallista leikkiä ja huvitusta kaikessa epätodellisuudessaan. Enkä minä ole enää helposti häkeltyvä ja viaton seitsemäntoistavuotias. Olen oppinut pelaamaan, hallitsemaan halun auraa. Viime kesänä minusta tuntui joskus jopa siltä...

Elämä maistuu niin makealle, etten pysty edes nukkumaan pois univelkojani. Silmät sulkiessani täytyn ajatuksista, jotka saavat sydämeni hakkaamaan vauhkosti, ja minun on noustava ja pyrähdettävä touhuamaan jotakin. Eilen lähdimme Annan kanssa käymään satamassa ja tapasimme sattumalta Millan ja Roosan. Mahdolliset hennot ajatukset koti-illasta unohtuivat. Ihmisiä ei ollut tällä kertaa tukahduttavan paljon, vaan tanssilattialla oli väljää. 60-lukulaishenkinen bändi kävi soittamassa letkeää rockia herkullisissa nörttikampauksissa, ja loppuillasta DJ jymisytti bassoa. Roosan ja Millan kanssa on niin hauskaa tanssia: he ovat niin väsymättömiä, eläytyviä, iloisia ja kauniita päästessään kiinni rytmiin. Meille käy aina niin, ettemme voi lopettaa. Nauramme hengästyneinä, jäseniä miltei pakottaa uupumuksesta, ihon pinnalla pisaroi kimmeltävä kerros hikeä. Mutta miten kävellä lattialta pois, kun musiikki jyrää ylitse? Teemu ja Juho tulivat myös sinä iltana. Juho näytti vaisulta, ja ...