Toiset treffit ultimate pelurin kanssa


Seisoin baarin ovella, tunsin itseni typeräksi ja olin juuri kääntymäisilläni ympäri, kun DJ avasi oven. Ehkä hän oli nähnyt minut tai ehkä se oli sattumaa, mutta joka tapauksessa oli myöhäistä paeta. En tiennyt, mitä olisin sanonut, niin että sanoin yksinkertaisesti tulleeni katsomaan häntä. Istuimme nurkkapöytään, enkä voinut koskeakaan kahvikuppiini - olin aivan liian hermostunut. DJ puolestaan ei ollut ollenkaan kiusaantunut, vaan hallitsi tilannetta suvereenisti. 

Sanoin kesällä, että valta flirttipelissämme siirtyi ainakin hetkittäin minulle ja että olin oppinut hallitsemaan halun auraa. No - nyt olin erittäin tietoinen siitä, että vastassani oli ultimate peluri, jolla oli minuun kiistaton yliote. Keskustelimme oikeastaan ensimmäistä kertaa ja olimme aivan julkisella paikalla, mutta DJ ei noudattanut mitään sääntöjä. Hän puhui melkein ainoastaan seksistä, kyseli minulta kokemuksiani ja mielihalujani. DJ tuntui koko ajan tietävän, mitä halusin kuulla ja arvaavan, mikä saisi minut kuohuksiin. Hän laukaisi jotain ennenkuulumatonta ja vetäytyi sitten taaksepäin ja tarkkaili reaktiotani viileänsinisin, analyyttisin silmin. 

Puolenyön jälkeen DJ vei minut asuntoonsa ja makuuhuoneeseensa, jonka seinät olivat provosoivan aniliininpunaiset. Katossa oli peili. Kun hän ensimmäisen kerran koski minuun, nojautui haistelemaan hiuksiani, kavahdin taakse. Hän kohotti kulmiaan ja hymyili rauhoittavasti, ja minua nolotti. Mitä säikyin, häntäkö? Vai itseäni, haluani, kontrollin menetystä? Hetken päästä DJ laski kätensä polvelleni, ja ylitseni pyyhkäisi kuuma, hämmentävä aalto. Hän silitti kaulaani, niskaani ja katseli tyytyväisenä kuin kehräävä kollikissa minun yltyvää hämminkiäni, kohoilevaa rintaani, paisuvia huuliani. Lopulta muutamia syviä, upeita, hengästyneitä, nälkäisiä suudelmia. Kierimme ympäri, ympäri sängyllä, hänet pitkät vaaleat hiuksensa sekoittuivat omiin tummiini. 

Halusin rakastella DJ:tä aivan mielettömästi, sokeasti. Mutta kuitenkin tiesin, että minun piti sanoa ei ja lähteä. Sänkyyn meneminen olisi pirstonut illuusion ja lopettanut pelin.  DJ ei ollut millänsäkään, korkeintaan hän oli ehkä lievästi huvittunut. Painauduimme vielä eteisessä vastakkain, kuumentuneina, hengästyneinä. Sitten livahdin ulos huurteiseen aamuyöhön ja kävelin kotiin.

Enkä ole saanut kyllikseni pelaamisesta DJ:n kanssa. Ensi kerralla siirtoni on lyhyt, punainen mekkoni, korkeat korot, vinoja silmäyksiä ja keinuvat olkapäät. Tiedän, että hän osaa lyödä korttinsa oikein, nauraa ja katsoa minua ja olla katseltavana. 
Hän kyllä osaa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kun paras ystävä ghostaa

Kuinka paljon silloin rakastit minua, kun petit?

Kiitos ja näkemiin

Kriisin jälkeen

Muuri välillämme

Siedätyshoitoa häpeään

Tuskinpa soitan takaisin.