Tekstit

Jännittääkö sua?

Kuva
Juuri ennen joulua Eero kutsui minut luokseen saunomaan. Hän asui vanhalla puutaloalueella vuokraamassaan pikku talossa. Hänellä oli puulämmitteinen pihasauna, jonne kuljettiin mutkittelevaa, lumeentallattua polkua pitkin. Pohdin etukäteen sitä saunomista, mutta se oli ihan asiallista. Minä sain saunoa ensin itsekseni ja Eero meni löylyihin vasta minun lopetettuani.  Oli kylmä, lumisateinen, huurteinen pakkasyö. Hiukset ehtivät kohmettua riitteseen sillä lyhyellä polunpätkällä matkalla saunasta talolle. Myöhemmin illalla  Eero sytytti talon kamiinaan tulen ja istuimme lattialla lämpimän tulisijan lähellä ja maistelimme viiniä. Vinyylilevysoittimessa soi jotain vanhaa, päihdyttävää lattaria, Vaya con Diosta.  Istuimme aivan lähekkäin, kätemme koskettivat, keskustelu taukosi. Emme sanoneet enää juuri mitään, katselimme toisiamme ja hymyilimme. Uuden ihmisen tuoksu kuin neitseellinen, villi erämaa. Lämmin hengitys kasvoillani kuin tuore, kirkas auringonnousu. Ja sitten pehmeän tunnustelev

Tämä on menoa

Kuva
"Tämä on menoa," ajattelin ensimmäisillä treffeillämme kaksi viikkoa sitten. Olen tänä syksynä varonut viemästä mitään suhteita vakavaan suuntaan. Olen pohtinut, kannattaisiko tykkänään välttää merkittäviä ihmissuhteita, koska ne todennäköisesti lopulta satuttavat. Että onko parempi pitää kiintymys keveänä ja sitoutuminen sekä odotukset nollassa? Tapaaminen Eeron kanssa meni hyvin ja luontevasti. Eero oli yhtä mukava, puhelias ja kohtelias kuin aina, ja hänen kanssaan oli helppo olla.  Lopulta h änen oli jo aika lähteä, emmekä olleet sopineet mitään.  Silloin ajattelin, että tämä on menoa: minä olen todella, todella ihastunut tähän mieheen. Olen ylittänyt rajan harppauksella:  on ihan liian myöhäistä kohauttaa olkiani ja jatkaa elämääni niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.  Eero oli jo puoliksi ulkona ovestani. Mutta ovi ei sulkeutunut, vaan jähmettyi raolleen ja avautui uudestaan. Eero kurkisti ovesta ja pyysi minua ulos saman viikon perjantaina. Sinä perjantaina hän myöhäs

Minulla on huomenna treffit!

Kuva
  Päätin soittaa Eerolle. No, rohkaisua saadakseni soitin kylläkin ensin sekä Veljelle, Milalle että Marialle ja kysyin jokaiselta mielipidettä. Kaikki antautuivat vatvomaan asiaa kanssani. Kaikki kannustivat minua: että ole urhea ja anna mennä vain.  Sitten istuin lattialla ja tuijotin puhelintani puolisen tuntia keskittyneenä kuin olisin manannut henkiä. Lopulta uskalsin näppäillä Eeron numeron. Puhelin hälytti, ja aika venyi ja virui ja melkein pysähtyi. Hän vastasi. Tervehdin ja kysyin, haluaisiko hän tulla kahville tiistaina. "No, totta Mooses," Eero täräytti hilpeästi ja muitta mutkitta. Ja siinä se. Minulla on huomenna treffit!    Miksi tämä nyt on niin jännittävää? Minulla on ollut syksyn aikana monia viritelmiä ja flirttisuhteita. Tämä on erilaista, tuntuu erilaiselta. Aidolta. Voimakkaalta. Ja siksi pelottavalta. Flirtti ei vaadi juuri mitään. Mutta että uskaltautuisi taas oikeasti tuntemaan: se altistaa vaaralle. Voiko merkityksellisiä ihmissuhteita loputtomiin väl

Voidapa hypätä syliisi

Kuva
Voidapa hypätä syliisi kuin ihanana kesäyönä järveen: ponkaista laiturilta huimapäisesti nauraen, syöksyä syvyyksiin pää edeltä ja silmät kiinni. Upota, sukeltaa, henkeään  pidätellen,   nautinnollisen rohkeasti. Voidapa hypätä empimättä ja vailla pelkoa,  kokeilematta varpaalla veden kylmyyttä, tähyilemättä kiviä pinnan alla. 

Älä pelaa pelejä sydämelläni

Kuva
  Olin menossa rakastamani bändin konserttiin, mihin liittyi jännitys, että saako Veli intistä lomaa ja pääseekö mukaan.  Jarkko  tarjoutui lähtemäään kanssani keikalle, jos lippu olisi jäänyt ylimääräiseksi. Vastasin jotain kohteliaan välttelevää, mutta en todellakaan halunnut tai aikonut mennä hänen kanssaan. Mieluummin olisin ottanut mukaan jonkun kaverin. Syksyinen tapaamisemme oli minulle aidosti suhteemme viimeinen näytös.  Jarkko soittelee minulle silloin tällöin, yhä harvemmin, yleensä yöllä tai esimerkiksi ollessaan humalassa. Tyypillisiä ex-puheluita.   Onneksi Veli sai lomaa, ja pääsimme yhdessä keikalle. Hänen kanssaan se olikin hauskinta; musiikki on ollut meille se yhteinen juttu.  Olen ollut muutenkin liikekannalla: pikkujouluissa, ravintoloissa, työhön liittyvissä etäkoulutuksissa (minulle tarjoutui mahdollisuus pieneen ylennykseen talon sisällä). Vaihtaisin kuitenkin kaiken tämän hauskan ja jännittävän yhteen rauhalliseen hetkeen Eeron kanssa. Mitään ei ole tapahtunut

Mitä hän ajattelee minusta?

Kuva
  Juttelimme viikonloppusuunnitelmista treenien jälkeen. Kerroin olevani perjantaina yövuorossa ja heitin: "Tulkaa moikkaamaan viideltä aamulla, se on yön väsyttävin hetki."  Viideltä työkaverini huikkasi: "Siellä on joku kävelijä." Menin katsomaan, ja se oli hän, Eero. Hän käveli lähemmäs pitkänä ja hurmaavana, viluisena ja hymyillen, lunta tummassa tukassaan. Oli y ön hiljaisin, pysähtynein tunti; k aikki tuntui vähän epätodelliselta, ihmeelliseltä. Olin häkeltyneen ujo ja excited enkä voinut lakata hymyilemästä. Juttelimme puolisen tuntia tai en tiedä - sata vuotta - aika oli menettänyt merkityksensä hassussa päässäni. Käteni tärisivät, kun tarjosin hänelle kahvia.  Olin tullut töihin pyörällä, joka oli yön aikana hautautunut ensilumen alle. Eero lupasi kohteliaasti ottaa sekä pyörän että minut kyytiin ja ajoi minut kotiin kuudelta. En tiedä, mitä olisin sanonut, mitä olisin uskaltanut sanoa. Veli oli kotona ja nukkui, joten en oikein voinut kutsua sisäänkään. L

Eroottisia fantasioita

Kuva
  Eero  ei pidä teepaitaa budopuvun alla, ja kaistale hänen lihaksikkaasta rinnastaan on näkyvissä. Hän  ohjaa loppuvenyttelyjämme rauhallisesti, ammattimaisesti ja keskittyneen asiallisesti. Kun taivutan itseäni hänen ohjeidensa mukaisiin käsittämättömän vaikeisiin asentoihin, ajatukseni liukuvat levottomille harhateille. Ajaudun kuvittelemaan, että hän puhuisi minulle samaan äänensävyyn sängyssä. Antaisi käskyjä noin ärsyttävän, viileän auktoritäärisesti. "Nosta jalkasi niskan taakse. Käänny ympäri." Palaan miellyttävistä, mutta tuhmista kuvitelmistani takaisin treenien todellisuuteen punastuneena ja huvittuneena. Onneksi ajatukseni eivät näy päälle päin. Toivottavasti eivät. Myöhemmin menemme taas yliopistoväen suosimaan baariin treenioluelle. Pojat puhuvat armeijasta, ja Eero heittää ohimennen olleensa reservissä jo kymmenen vuotta. Yllätyn. Okei: hän siis vaikuttaa muihin verrattuna niin aikuiselta, koska on oikeastikin aikuinen. Hän ei muuten koskaan juo näissä yhteisis