Sotalesken syntiset unet

Jarkko on armeijassa, ja minä olen sotaleski. Se on samalla kertaa sekä kauheaa että jollain tavalla kieltämättä aika herttaista. Jokapäiväinen erossaolo ja ikävöiminen on rankkaa. Mutta toisaalta ikävä on kipeänsuloinen tunne, johon voi heittäytyä melkeinpä nautinnollisesti. Suhteessamme ei ole enää ollenkaan jokapäiväistä arkea, vaan viikonloppuvapailla tapaamisemme ovat yhtä juhlaa ja karnevaalia. Kuka arkea kaipaisikaan? Olen Jarkolle taas kuin ihanaa, kylmää kuningatarjäätelöä kuumalla enkelikastikkeella. Toki tiedän, että se johtuu siitä, että hän on kaiket päivät miesten seurassa - mutta viis veisaan siitä. Rakastan sitä, miten hän haluaa minua. Ja minä häntä - voi Luoja miten haluankin.

Olin Jarkon perheen kanssa katsomassa hänen sotilasvalaansa pari viikkoa sitten. Olin ihan otettu, että pääsin mukaan, ihan kuin perheen jäsenenä. Marssit, tungos tienvierillä, tupien tarkasti pedatut punkat, hernekeitto, pojat miesten univormuissa. Itse vala - vakava ja pelottava. Oli se outo maailma se armeija - vanhanaikainen ja kunniallinen. Ravistauduimme juhlavasta tunnelmasta Jarkon Pikkusiskon kanssa pelleilemällä keskenämme, ja meillä olikin käsittämättömän hauskaa koko päivän. Naistenvessassa jouduimme lopulta hervottoman naurukohtauksen valtaan, sellaisen ettei nauramista pysty lopettamaan vaikka päällään seisoisi ja kyyneleet valuisivat silmistä. On kivaa, että olemme siskon kanssa niin samalla aaltopituudella.

Sotaleski käy nyt nukkumaan ja näkee syntisiä unia rakkaastaan...

Kohtaaminen tähtien alla

Perjantai-iltana lähdin Ailan kanssa kaupungille. Kuuma, päihdyttävän auringonhehkuinen ilta, joka vaihtui nopeasti viiltävän viileäksi yöksi. Kiertelimme rutiininomaisesti ympäriinsä, monta, monta kierrosta - kunnes noin miljoonannella kierroksella törmäsin Tuomakseen.

Pysähdyin hänen eteensä. Hän oli vähän humalassa ja hymyili huolettoman iloisesti, kädet syvällä kauhtuneensinisen farkkutakin taskuissa. Tällä kertaa ei ollut häivettäkään siitä kiusaantuneisuudesta ja epävarmuudesta, joka leijui ympärillämme kun kohtasimme yhtä yllättäen edellisen kerran. Aloimme muitta mutkitta jutella ja jatkoimme kiertämistä yhdessä. Tapasimme monia entisiä yläkoulun aikaisia tuttuja ja pysähdyimme juttelemaan kaikkien kanssa. Timpankin - yhden Tuomaan parhaista ystävistä ja minun kaverini jo alakoulun ajoilta. Timpan kanssa me vähän niin kuin imitoimme seurusteluakin noin yksitoistavuotiaina, norkoilimme huoltoasemalla, leikimme lumisotaa koulun pihalla ja meille kotiin tullessaan Timppa ajeli pikkuveljeni radio-ohjattavalla autolla. Timppa sanoi Tuomakselle: "Hei onks tässä nyt siun pretty woman?" Ja Tuomas tönäisi häntä vähän hämillään ja nauraen: "No, joo!" Minä olin kuin en olisi kuullutkaan, mutta hymyilin salaa.

Wow mikä yö! Minä puhuin puhumistani ja tähdet valuttivat yllemme kirkasta, valkeaa valoa kaukaisista galakseista. Tuomas puhui vähemmän, mutta katsoi minua hymyillen ja silti niin vakavasti, silmissään kiistaton intohimo. Hän ei ole lakannut rakastamasta. Olenko minä? En, en ole. Ehkä Tuomas on unta ja ehkä hän on haavetta, mutta en voi kieltää rakkauttani, joka on ollut osa minua melkein lapsesta saakka.

Syksyn tuoksu keskellä intiaanikesää

Hehkeä heinäkuu on vaihtunut kuin varkain samettisen lempeään elokuuhun. Aamuisin kun lähden kouluun, ilmassa leijuu sumua ja kastetta, syksyn kirpeää tuoksua. Kotipihan pihlajaan on ilmestynyt punaisia marjoja. Äiti höyrystää herukkamehua keittiössä, ja täyteläisen makea, marjainen tuoksu hiipii myös minun huoneeseeni, jossa istun vielä uudenkarheiden koulukirjojeni ja lukujärjestysteni kanssa. Tänä iltana haluan hetkeksi palata muistelemaan kesää...

Kesäkuun lopussa Jarkon vanhemmat ja sisko lähtivät kesälomalle, ja minä suorastaan asustelin Jarkon kanssa kahdestaan heidän autioksi jääneessä talossaan. Kävimme konserteissa ja festareilla, teimme ruokaa, menimme yhdessä suihkuun ja nukuimme vierekkäin. Yhtenä aamuna Jarkko ajoi hiuksensa siiliksi ja seuraavana suuteli minua hyvästiksi lähtiessään varusmiespalvelukseen.

Ihan loppukesällä oli pari ankeaa, yksinäistä viikkoa. Anu oli isovanhempiensa luona Kokkolassa. Työkaverini Hanna lopetti duunit, koska hän lähti vaihto-oppilaaksi Kanadaan. Kun kesätyöni toimistosiivoojana päättyi, lupasin ottaa tilalle iltasiivousta ruokakaupassa. Täytin seitsemäntoista ja vietin syntymäpäivääni pesemällä veristä jauhelihamyllyä autiossa kaupassa. Sanna ja Tiina veivät minut kyllä sitten juhlimaan seuraavana viikonloppuna.

Nyt kesäloma on ohi, ja koulua on ollut jo melkein kaksi viikkoa. Kursseillamme on uusia tyttöjä, jotka ovat viime vuonna viettäneet vaihto-oppilasvuotta Israelissa, Yhdysvalloissa ja Uudessa Seelannissa. Viime vuoden koulukavereista taas muutama opiskelee tänä vuonna toisissa maissa. Koulu vie paljon aikaa, mutta käyn ahkerasti ryhmäliikuntatunneilla ja lenkkeilen. Nautin näistä intiaanikesän lämpimistä päivistä. Olen onnellisen tohkeissani ja innoissani tästä syksystä, uusista aluista, uusista tuulista.