Mansikkapelloilla, ikuisesti

  Olin menossa rakastamani bändin konserttiin, mihin liittyi jännitys, että saako Veli intistä lomaa ja pääseekö mukaan.  Jarkko  tarjoutui lähtemäään kanssani keikalle, jos lippu olisi jäänyt ylimääräiseksi. Vastasin jotain kohteliaan välttelevää, mutta en todellakaan halunnut tai aikonut mennä hänen kanssaan. Mieluummin olisin ottanut mukaan jonkun kaverin. Syksyinen tapaamisemme oli minulle aidosti suhteemme viimeinen näytös.  Jarkko soittelee minulle silloin tällöin, yhä harvemmin, yleensä yöllä tai esimerkiksi ollessaan humalassa. Tyypillisiä ex-puheluita.   Onneksi Veli sai lomaa, ja pääsimme yhdessä keikalle. Hänen kanssaan se olikin hauskinta; musiikki on ollut meille se yhteinen juttu.  Olen ollut muutenkin liikekannalla: pikkujouluissa, ravintoloissa, työhön liittyvissä etäkoulutuksissa (minulle tarjoutui mahdollisuus pieneen ylennykseen talon sisällä). Vaihtaisin kuitenkin kaiken tämän hauskan ja jännittävän yhteen rauhalliseen hetkeen Eeron kans...

  Päivitystauko on johtunut yksinkertaisesti siitä, että olen vain elänyt ja nauttinut. Olen ottanut ehkä liiankin ahneesti työvuoroja opiskelutavoitteisiini nähden. Työpäivät ovat niin selkeitä ja järjestäytyneitä: tiedän mitä pitää tehdä ja olen oppinut pärjäämään ihan hyvin. Osaan hallita sitä kaaosta ja saan onnistumisen riemua. Opiskelupäivät taas ovat hahmottomampia. Ei niinkään tentteihin lukeminen, vaan se hiton gradu. En saa siitä kunnolla otetta. Iltaisin käyn ulkona Milan ja muiden uusien työkavereideni kanssa. Saimme Milan kanssa VIP-passit paikalliseen yökerhoon, joten : ehkä ulkoilua on liikaakin.   Treeniporukassa olen tyttö poikaporukan keskellä, joten kai luonnollisesti herätän jonkun verran kiinnostusta. On pientä flirttiä; jotkut pojista pyytävät tanssimaan, kun törmäämme yöelämässä. Mutta se suuri ihastukseni ei tunnu olevan tietoinen olemassaolostani. Hän on minulle aina viileän ja etäisen kohtelias ja huomaavainen, mutta siinä kaikki.  Maanantaina tr...

Olin ulkona S:n kanssa ja kaveriporukassa. Veli on ystävystynyt lukiossa poikaan, jonka isoveli on oma lukiokaverini ja yksi S:n parhaita kavereita. Abiturientit ryntäilivät täysi vauhti ja into päällä, kun taas me vanhempi sukupolvi istuimme rauhassa ja juttelimme. Oli mukavaa ja kiinnostavaa tavata näitä vanhoja koulukavereita, joilla oli virkistäviä mielipiteitä ja tietynlaista absurdia huumorintajua. Tälle näyttämölle, jossa joukko vanhoja ja uusia ystäviä istui rennosti jutustelemassa, DJ harppoi sisääntulonsa komeana ja itsetietoisena kuin Lucifer itse. Häntä vastaan kipitti sieluttoman näköinen silikoniblondi. He syleilivät toisiaan rajusti, mutta teennäisen spektaakkelimaisesti. En mahtanut mitään sille, että tuijotin paria. En mahtanut mitään sille, että pahoinvoinnin kaltainen tuntemus vihlaisi vatsaani.  Myöhemmin illalla olin tanssimassa S:n kanssa. Nojasin päätä hänen olkaansa vasten ja tunsin oloni hyväksi ja tyytyväiseksi. Kun kohotin katseeni, näin DJ:n dj:n tiskill...

Vastustin kiusausta keskiviikon, torstain ja perjantain. Lauantaina hyperaktiiviset tunteet nujersivat vuorenkorkean yliminän ja pyöräilin kaupunkiin. Jonossa tunsin itseni ääliöiden ääliöksi, mutten enää kääntynyt takaisin. Menin sisään, kiersin paikan ja vasta sitten vilkaisin syrjäsilmin dj:tä. Se ei ollut DJ. Kävelin suoraa päätä naistenhuoneeseen ja sulkeuduin vessaan. Katsoin kelloa: minun olisi viivyttävä ainakin tunti, ennen kuin voisin häipyä.  Se oli omituinen hetki. Olin toisaalta helpottunut ja toisaalta pettynyt. Hävetti oma käsittämätön käytökseni. Huomasin, että joku stupido tyttö oli kirjoittanut vessan oveen isoin, punaisin kirjaimin: " DJ, I love you. " Tuijotin tekstiä tietämättä itekäkö vai nauraa.  Menin istuskelemaan samaan pöytään, jossa olin viikko aiemmin istunut Jarkon kanssa. Siemailin siideriä ja kävin väkinäistä keskustelua liian nuoren fuksiteekkarin kanssa. Sitten yhtäkkiä näin hänet, DJ:n. Se oli - kuvaamatonta. Hän touhusi hetken jotain tiskin...

Jarkko oli luonani Kotikaupungissa viikonloppuna, ja kaikki meni hyvin, kunnes teimme tyhmän päätöksen mennä yhdessä klubeilemaan. Tietysti juuri sinä iltana DJ:n piti olla soittamassa. Olen kertonut Jarkolle olleeni hänen kanssaan treffeillä, mutta onneksi en kuitenkaan setvimättömistä tunteistani. Jarkko joi liikaa - ja loppu on historiaa.  Hän vilkutteli DJ:lle, kävi pyytelemässä toivebiisejä ja kosketteli minua koko ajan kuin reviiriä merkiten. Sitten hän alkoi yhtäkkiä murjottaa eikä suostunut sanomaan minulle sanaakaan. Ehkä minun olisi pitänyt olla kärsivällinen, mutta kun suututti koko ihminen ja pilalle mennyt ilta. Jätin Jarkon ja lähdin juttelemaan omien tuttavieni, yläkouluaikaisten luokkakaverien, kanssa. Kävin pari kertaa kysymässä, mikä häntä vaivasi, mutta hän ei edes katsonut minua, kun puhuin. Annoin hänen mököttää omassa rauhassaan, kiertelin ympäriinsä ja tanssin yksikseni.  Kun valomerkki räpsähti, menin taas puhuttelemaan Jarkkoa, joka nojaili dj:n tiskii...

Kaupungilla ravintolassa iski outo erillisyyden tunne: kuin en olisi ollut minä itse ongelmineni, vaan joku vieras tyttö lyhyissä sortseissaan ja huulipunassaan, olutlasi kädessään. Ei tuntunut todelliselta.  Olin yksin. Yksin tulee kohdattua uusia ihmisiä. Juttelin miehen kanssa, joka oli ajanut rekkaa Moskovaan. Hän kertoi nähneensä ystävänsä tapettavan silmiensä edessä. "Poliisi?" hän sanoi, "sinä et ymmärrä sitä paikkaa. Siellä ei poliisi ole mitään."  Tapasin myös kaksi miestä, jotka olivat paluumatkalla Lapista. "Me ei olla juteltu kenenkään kanssa kuukauteen", he sanoivat. Mainioita miehiä pitkine partoineen, maastopuvuissaan ja retkeilysaappaissaan. Heillä oli ihmeellisiä tarinoita tuntureista, kolmenkymmenen kilon jättiläislohista, maanalaisista hiekkarannoista ja muinaisista kultajoista. He tarinoivat ja minä kuuntelin ja me kaikki hymyilimme koko ajan - minä perinjuurin viihdytettynä ja he omien muistojensa lumoamina. Myöhään yöllä menin sitten ...

Juhlimme lapsuudenystäväni Ninan ylioppilaaksi pääsemistä, vaikka oikeat lakkiaiset ovat vasta elokuussa. Jossain vaiheessa lapsuutta Nina oli minulle yhtä rakas ja läheinen ystävä kuin vanhempi sisarensa Anna. Me muistutimme toisiamme luonteeltamme: olimme hiljaisempia ja taivuvaisempia hitaaseen unelmointiin, lukemiseen ja piirtelyyn kuin urheilullinen ja ulospäinsuuntautunut Anna. Kun olin itse lukiossa ja Nina yläkoulussa, elämänpiirimme alkoivat erkaantua eri suuntiin, emmekä valitettavasti nykyisin paljon pidä yhteyttä. Oli jotenkin nyt ihana nähdä hänet juhlissaan aikuisena, omien taiteellisten ystäviensä ympäröimänä ja kauniiina kuin kuva. Hänellä oli yllään ihastuttava kapeaolkaiminen luomus, ja hänen mustanruskeat hiuksensa valuivat vyötärölle asti. Mutta oikeastaan Ninan ulkonäköä ei edes voi kuvata ulkokohtaisin huomioin - hänessä on sisäistä hehkua, samaa tulta ja sielukkuutta kuin kaikissa sisarissaan.  Anna puolestaan vaikutti onnelliselta poikaystävänsä kan...

Ensimmäiset treffit olivat kotikaupunkilaisen Aten kanssa. Hän saatteli minua kotiin yökerhosta, jossa olimme tavanneet. Matka venyi, ja lopulta istuimme entisen lukioni rappusilla aamukuuteen asti juttelemassa. Jalkamme kastuivat sulavassa sohjossa, ja palelimme navakassa tuulessa, joka tuoksui jo hieman keväältä.  Atte sanoi sinä yönä, että olin "tyttö, joka ei lähtisi kenen tahansa matkaan."  Se sai minut tuntemaan itseni nuoreksi, uudeksi ja puhtaaksi - ja vanhaksi, kyyniseksi ja valheelliseksi.  Kävimme seuraavana päivänä kahvilassa. Hän oli edelleen jotenkin suloinen. Tuntui, että hän puhui juuri minulle. Että hänellä ei ollut vielä valmiita laineja, kaavoja ja metodeja, joita naisiin soveltaa.  Vaihtelimme yhteystietoja, ja hän ryntäsi bussipysäkilleen. Kello oli vasta kymmenen, eikä oma linja-autoni ollut lähdössä yli puoleen tuntiin. Päätin pasteerata toiselle puolelle keskustaa ja lähteä tapaamaan DJ:tä. DJ on aina kiehtonut minua, ja m...