Älä pelaa pelejä sydämelläni

 

Olin menossa rakastamani bändin konserttiin, mihin liittyi jännitys, että saako Veli intistä lomaa ja pääseekö mukaan. Jarkko tarjoutui lähtemäään kanssani keikalle, jos lippu olisi jäänyt ylimääräiseksi. Vastasin jotain kohteliaan välttelevää, mutta en todellakaan halunnut tai aikonut mennä hänen kanssaan. Mieluummin olisin ottanut mukaan jonkun kaverin. Syksyinen tapaamisemme oli minulle aidosti suhteemme viimeinen näytös. Jarkko soittelee minulle silloin tällöin, yhä harvemmin, yleensä yöllä tai esimerkiksi ollessaan humalassa. Tyypillisiä ex-puheluita. 

Onneksi Veli sai lomaa, ja pääsimme yhdessä keikalle. Hänen kanssaan se olikin hauskinta; musiikki on ollut meille se yhteinen juttu. 

Olen ollut muutenkin liikekannalla: pikkujouluissa, ravintoloissa, työhön liittyvissä etäkoulutuksissa (minulle tarjoutui mahdollisuus pieneen ylennykseen talon sisällä). Vaihtaisin kuitenkin kaiken tämän hauskan ja jännittävän yhteen rauhalliseen hetkeen Eeron kanssa. Mitään ei ole tapahtunut sen yöllisen tapaamisemme jälkeen. Tai no yksi välikohtaus sentään. Satuimme olemaan yöelämässä, ja koolle kerääntyi sitä treeniporukkaa. Eero erkaantui parin metrin päähän seurueesta juttelemaan kaverinsa kanssa. Eero oli tapansa mukaan kuskina ja selvin päin, mutta kaveri oli vauhdissa, innoissaan, puhui kovalla äänellä. Sitten kuulin ihan selvästi kaverin kiljaisevan pari kertaa minun nimeni. Eero hämmentyi ja häkeltyi silmin nähden (niin suloisesti) ja töni kaveriaan kauemmas. 

Veli kommentoi tähän tarinaan: "Hm. Höh. Jos työ kerran tykkäätte toisistanne, niin. Siis, että... quit playing games with my heart."

Mutta minä en pelaa mitään pelejä. Olen kipeän tosissani, niin yhtäkkiseltä kuin se saattaa kuulostaakin.