Mansikkapelloilla, ikuisesti

  En ole rakastunut S:iin. Vaikka haluaisin olla. Hänessä on kaikki ominaisuudet, jotka minusta ovat tärkeitä miehessä. Hän on älykäs, rehellinen, kohtelias, taiteellinen ja lahjakas. Hänessä on sellaista kultareunaista, harvinaista, vanhanaikaista kunnollisuutta. Nautin hänen seurastaan, pidän hänestä sydämestäni ja arvostan häntä. Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan, turvallisen ja suloisen. S. valmistuisi DI:ksi ja minä ekonomiksi. Menisimme naimisiin samassa kirkossa, mistä pääsimme yhtä aikaa ripille, ja häävieraina olisi yhteisiä lukiokavereita.  Rakentaisimme omakotitalon Kotikaupunkiin, länsialueelle, lähelle rantaa ja mukavia ulkoilureittejä.  S. haluaisi koiran, minä kissan ja me molemmat kaksi lasta. S. ei ikinä pettäisi minua, toisi ruusuja merkkipäivinä, maksaisi laskut ajallaan, muistaisi kummilastemme syntymäpäivät.  Voisin rakastaa häntä. Niin helposti. Ajan mittaan.  Mutta rakastuminen, intohimo joka puhaltaa jaloiltaan kuumana t...

Olimme tänään Ellin rannalla koko aamupäivän. Uin paljon: sukeltelin ja kelluin silmät kiinni keskellä turkoosia, läpikuultavaa, ihanaa, viileää Välimerta. Olen edelleen aivan hullaantunut mereen. Minusta tuntuu kuin olisin jotenkin syntynyt uudestaan täällä Rhodoksella meren vaahdosta kuin Afrodite. Minulla oli muuten tänään rantakaverikin: väsynyt, raihnainen kulkukoira lönkytteli varjoni alle, aurinkotuolini taakse ja asettui siihen nukkumaan.  Viime yönä olin rauhaton enkä saanut unta. Kuvittelin, että hiipisin yöpaitasillani käytävään ja menisin koputtamaan Hänen Täydellisyytensä ovelle. Hän avaisi oven, vähän unisena, ehkä parransänkisenä, kiharat sekaisin ja katsoisi minua kysyvästi. Pujahtaisin sisään ja sanoisin: "Olen neitsyt. Opettaisitko minua?" Ääh - kuvitelmia... Niitä minulla oli Tuomaksestakin monta vuotta. Kuvitelmia ja unelmia eikä mitään muuta. En kuitenkaan uskaltaisi. Milloin uskallan? Milloin elämä vihdoin alkaa?