Mansikkapelloilla, ikuisesti

Se ilta oli vain tanssia nurmikolla - viatota ja unenkaltaista, ja erosimme edes suutelematta toisiamme. Vaikka kaikki, mitä minulla Tuomaksen kanssa oli, oli hentoista kuin tähtipöly, se merkitsi minulle koko maailmankaikkeutta. Ei ole epäilystäkään, etteikö edes mahdollisuus olla Tuomaksen kanssa olisi tilaisuus, johon en tarttuisi epäröimättä - etteikö tämä olisi hyppy, jonka tekisin rohkeasti pää edellä vieraalta laiturilta. Mitä voin sanoa? Niin monta tilaisuutta hänen kanssaan on mennyt ohi tai päättynyt katastrofiin. Rakastuin Tuomakseen kolmetoistavuotiaana, ja tiedän kyllä, että se kuulostaa lapselliselta, haihattelulta. Kuitenkin hän on ollut mukana elämässäni aina siitä lähtien kuin hopeisena, häipyvänä sävelkulkuna - kuin kipeänsuloisena vihlontana sielussani. En osaa selittää tunnettani - en mitenkään muuten, kuin kutsumalla sitä rakkaudeksi. Seuraavana päivänä soitin Jarkolle. Olen ollut Jarkolle tarpeeksi vilpillinen tänä kesänä: olen juhlinut liikaa ja ylläpitä

Sinä iltana jäimme istumaan pöytään valomerkin jälkeen. Minä olin hiljainen, samoin Tuomas. Tommi piti keskustelua yllä. Tommi oli aikoinaan yläkoulun yksi suosituimmista ja pahimmista pojista, jota muistan sekä ihailleeni, vihanneeni että myös kadehtineeni. Hän tuskin tiesi olemassaolostani silloin. Mutta nyt hän osasi toimia oikein, kuin ystävä, ja jätti meidät huolettomasti hymyillen. Kun viimein jäimme kahden, oli vaikea tajuta koko tilannetta. Niin monta vuotta, niin monta epäselväksi jäänyttä asiaa, ja viimein - niin monta rajua tunnetta oli odottamassa siinä välissämme. Hetki olisi voinut musertaa meidät painollaan ja kiitää ohi kuten niin monta kertaa aiemmin. Mutta yhtäkkiä tunsin itseni onnelliseksi kuin kuun yli purjehtiva pilvenhattara, vapaaksi historiamme painolastista, kevyeksi - oli tämä yö, oli tässä ja nyt. Vain tässä ja nyt. Eikä mitään muuta.  Kävelimme puiston halki. Taivas alkoi vaaleta kalpeansiniseksi, utuiseksi. Lintujen heräävä, polveileva, riemuk

Lauantaina kaipasin kotiin nukkumaan, mutta Tiina houkutteli minut terassille. Keskustelut muuttuivat kutkuttaviksi ja uskoutuviksi, sanalla sanoen niin palkitseviksi, että matalalla pysytellyt tunnelma rävähti juhlahumuiseksi. Vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmia päädyimme tanssimaaan Gemmiin, jossa Tiina flirttaili armottomasti entisensä M:n kanssa ja minun viekkaat silmäni huomasivat tanssivan väkijoukon yli Tuomaan. Olin kuin en olisi häntä nähnytkään, mutta tietysti näin. Minun ei edes tarvinnut nähdä häntä, koska pystyin tuntemaan hänet. Tunsin hänen läsnäolonsa ja katseensa väreilynä jokaisella hermosolullani. Ihan piruuttani heitin Tuomaksen kaverille Tommille yhden säteilevimmistä hymyistäni nähdäkseni, mitä tapahtuisi ja tapahtuisiko mitään. Tommi tanssitti minua sitten parin hitaan ajan. Tuomas nojasi sen aikaa baaritiskiin ja katseli vakavin, tutkimattomin ilmein.  Paljon myöhemmin, monta villiä hetkeä myöhemmin yläkoulun aikaiset traagiset tunteet olivat vallan

Olen tauotta liikkeessä; elän hetkessä nämä kuumeiset, ohikiitävät kesäpäivät. Tanssimme Tiinan ja Annan kanssa yöt läpeensä, väliin vierailen ystävien luona toisissa kaupungeissa. Vietin vuokramökillämme muutamia rauhan täyteisiä, levollisia päiviä. Kesätyökin on tänä vuonna satunnaista eikä sido minua paikalleen. Jarkon kanssa olen viettänyt yhden viikon juhannnuksen tietämillä, emmekä juuri edes soittele. Välillämme on outo vaiettujen ajatusten hiljaisuus. Olemme yhdessä, mutta emme kuitenkaan ole. Minua pelottaa antautua hänen armoilleen, ja välttelen sitä parhaani mukaan. Annan itsestäni vain pieniä, vilpillisiä palasia. Jokainen omistamisyritys hänen puoleltaan on ajaa minut järjiltäni. Olen alituisesti varuillani ja valmiina pakoon tai vastaiskuun. En halua laskea mitään sen pojan varaan, koska en luota häneen. Ennen luotin häneen enemmän kuin itäiseen auringonnousuun, ja nyt tämä epävarmuus satuttaa syvältä. Tämä kaikki ei tarkoita, että rakastaisin häntä yhtään vähemm

Vietin biletysviikonlopun kuumassa Savonlinnassa Tiinan entisen kämppiksen A:n luona. Häpeämätöntä, mutta jumalattoman hauskaa. Lauantaina paikallisessa yökerhossa valitsin kylmäverisesti paikan mielenkiintoisimman näköisen pojan, iskin hänet ja juhlin hänen ja seurueensa kanssa koko illan. Sunnuntai oli vielä syntisempi. A:lla oli töitä aamulla, joten hän ei tullut mukaan. Päädyimme Tiinan kanssa A:n entisen poikaystävän kaveriporukkaan kiertelemään baareja ja tanssimaan. Minulla oli sinä iltana sellainen maailmanlopun fiilis, että tunsin olevani kaunis kuin langennut enkeli revityissä farkuissani ja tummanpunaisessa huulipunassani, hiukset auki pitkälle selkään. Yhdessä miehistä, Jonissa oli jotain - kemiaa, sähkölatausta. Hänen katseessaan oli halua ja ihailua, tulenkajoa, avaruuden pimeyttä. Joni oli hyvännäköinen, tyylikäs, älykäs, mielenkiintoinen, kiehtovasti aikuinen. Mutta naimisissa ja pienen vauvan isä. Aikuinen mies osasi kieltämättä puhua, sai tuntemaan naiseksi eikä

Toukokuisena iltapäivänä pyöräilin rautatieasemalle Jarkkoa vastaan sisälläni tunnetilojen cocktail, villi eikä välttämättä hyvänmakuinen sekoitus jännitystä, odotusta, vihaa, iloa, kipua, rakkautta. Ensimmäisenä ja vahvimpana läsnä oli kuitenkin outo varautunut varovaisuus. Mikään puheenaihe ei oikein tuntunut turvalliselta tai luontevalta. Olimme keväällä puhuneet ja kirjoittaneet toisillemme paljonkin, ja niissä keskusteluissa olivat olleet ovet auki toistemme sieluihin. Mutta nyt kun tapasimme kaiken jälkeen tunnustellaksemme yhteen palaamisen mahdollisuutta, odotin enemmän. Tahdoin ehdottoman rakkaudentunnustuksen, sydämestä tulevia anteeksipyyntöjä ja katumusta. Suuria eleitä. Polvilleenheittäytymistä. Ruusuja. Mutta ei tilanne ollut niin selkeä omastanikaan puolestani. Suhteessamme oli ollut paljon hyvää, mutta myös huonoa. Meidän olisi pitänyt pystyä kohtaamaan ne asiat ja toisemme, puhumaan ongelmistamme, puhumaan erosta ja sen syistä, yhteenpalaamisesta ja sen syistä

Pääsykoepäivänä Opiskelukaupunki teki minuun jopa suuremman vaikutuksen kuin itse valintakoekaan. Oli kaunis, kesäkuinen päivä, ja minulla oli paljon ylimääräistä juna-aikataulujen suomaa aikaa. Kävelin ympäriinsä kartan kanssa, ihastuin kaikesta ja näin kaiken kiinnostavana ja ihmeellisenä: korkeat talot, puistot, ikivanhat kirkot. Kokeeseen sisältyi englanninkielinen haastattelu, johon saavuin pää niin onnellisesti pyörällä kaupungin tunnelmasta ja omista unelmistani, että unohdin kokonaan jännittää. Meille syntyi haastattelijan kanssa aito keskustelu, jossa syntyi oikeita ajatuksia vaihdettavaksi. Kun opettaja kiitti minua haastattelun päätteeksi, vastasin automaattisesti: "It was a pleasure" - ja kaikki, sekä haastattelijani että keskustelua seuranneet arvostelijat, herähtivät vapautuneeseen nauruun. Oliko nauru ollut hyvä vai huono merkki ja oliko reaktioni ollut jotenkin nolo? Tästä sain vihiä vasta tulokset saatuani. Pääsin sisään sekä yhteispiste- että haastattel