Koulubileisiin 60-luvulle

Olemme kurssikavereiden kanssa suunnitelleet parin viikon päähän 50-70 -luvun koulubileitä. Meillä oli yhteinen liikuntatunti poikien kanssa, ja opettelimme tanssimaan rockia ja jiveä. Se oli niin hauskaa, että ajatus taisi lähteä siitä liikkeelle. Saimme kinuttua luvan pitää bileet koulun salissa, Juha V. on lupautunut DJ:ksi. Välitunnit ovat viime päivinä kuluneet onnellisen kevytmielisessä pukujen ja kampausten suunnittelussa. Ajattelimme nimittäin heittäytyä pukeutumisleikkiin täysillä ja pukeutua asuihin sekä koulupäiväksi että illaksi.

Kävin tänään Mummolla siivoamassa ja samalla sain sukeltaa hänen vaatekaappiinsa. Hän on aina pukeutunut kauniisti, näyttävasti, värikkäästi ja naisellisesti. Suurimpia lapsuudenhuvejani oli Mummon vaatteiden sovitteleminen. Huvi oli molemminpuolista, sillä Mummosta on silminnähden ihanaa esitellä vaatteitaan - myös tänään. Päädyin viimein lainaamaan iltamekokseni taivaansinistä, paljettikoristeista luomusta, jota Mummo on pitänyt häissä 60-luvun puolivälissä. Mekko on hihaton ja siinä on tyköistuva vyötärö ja laajat, melkein kellomaiset helmat. Sain Mummolta myös ruskean, pitkähihaisen 70-luvun minimekon ja polvipituisen nahkatakin, joita voisin pitää päivällä.

Viime viikkoina olen elänyt syvissä ja synkissäkin vesissä. Bileiden suunnittelu ja pukujen sovittelu tuntuu kuin iloiselta pulpahdukselta pinnalle.

Rauenneet kädet

En luotasi ole tullut

enkä luoksesi aio.

Käsin rauennein

yksin seison,

huulin auennein,

silmin paljain.

Minä tyydyn seisomaan vaiti

ja luovutan taistelutta -

yhä rakastan sinua, mutta

minä päästän sinut pois.

Backseat of my car - making up, making love

Lauantai-iltana puoli kahdeksan ovikello soi. Sydämeni hypähti, mutta nuhtelin sitä tiukasti: "Ei siellä ole Jarkko, ei voi olla." Mutta oli kuitenkin. Olin suunnitellut kohtaamista, olin päättänyt olla katkeran ivallinen. Mutta kun näin hänet, en pystynytkään. Hän seisoi pitkänä ja hekumallisen hyvännäköisenä meidän eteisessä, hymyillen pientä vinoa hymyä. "Mä tulin tuomaan tei Antille Vianorin lippiksen", hän sanoi, "lähetkö ajelulle?"

Ajoimme parkkiin rantaan. Saimaa lainehti sydäntäsärkevän sinisenä ja iltataivas hehkui keväisen auringonlaskun vaaleanpunaista. Päivän suloinen lämpö alkoi väistyä illan viileyden tieltä.

Sovimme. Hän kumartui lähemmäs. Aika venyi ja hidastui; jokainen sekunti tuntui kestävän tunnin, pienen ikuisuuden. Hänen kasvonsa lähellä omiani. Hänen vihreät silmänsä ja niiden katse. Omani, jotka hieman kyyneltyivät. Hänen hengityksensä kasvoillani, hänen tuoksunsa - piparminttua ja partavettä. Hänen suunsa - niin lähellä, mutta ei ihan vielä omaani vasten. Kun kosketimme toisiamme, oli kuin lumous olisi särkynyt. Yhtäkkiä suutelimme toisiamme nälkäisesti ja lähes raivokkaasti. Jarkon kädet repivät tukkaani, purimme toisiamme. Hän veti minut syliinsä, päälleen ja kaatoi auton istuimen taakse yhdellä rysäyksellä. Riisuimme toisiamme, kiskoin hänen farkunnappejaan auki kädet vapisten ja hän rullasi hameeni vyötärölle. Ja sitten hän oli sisälläni, kuumana, kovana. Rakastelimme ja tulimme molemmat nopeasti ja tuskaisen rajusti.

Jälkeenpäin meitä nauratti jotenkin hämillisesti. Tarkastimme, että eihän auton penkki vain ollut sotkeentunut. Mietimme, että toivottavasti kukaan ei nähnyt meitä siellä rannalla, eihän ollut vielä edes pimeää.

Tulipaloja ja letin leiskauttelua

Koulussamme syttyi eilen tulipalo. Se tapahtui poikien käsityöluokassa, jossa joku oli ilmeisesti mellastanut maalivarastossa. Meillä oli juuri kuvistunti meneillään, kun yhtäkkiä alkoi haista palaneelta. Pihalla seisoi paloauto. Palomiehet ja poliisit pasteerasivat ympäriinsä tärkeän näköisinä, mutta siinä kaikki dramatiikka sitten olikin. Emme saaneet edes loppupäivää vapaaksi, ja hajukin hälveni nopeasti.

Kun menimme ruokalaan, olin jo valmiiksi hermostunut Jarkon tapaamisesta. Hän istuikin jo abien pöydässä juttelemassa kaveriensa kanssa hyväntuulisena. Mulkoilin häntä mielenosoituksellisesti silmäkulmastani - tavoittamatta katsetta. Minulla ei ollut enää ruokahalua, eikä yhtään huvittanut istua siinä. Kysyin Anulta hermostuneesti, että joko lähtisimme. Anu ei ehtinyt sanoa vastaukseksi puolikasta lausetta, kun minä jo ponnahdin ylös. Jarkko tuijotti salin toiselta puolelta minua käsi poskella näyttäen... miettiväiseltä. Vihaisen miettiväiseltä. Nakkasin niskojani, niin että letti leiskahti, oikaisin selkäni ja paiskoin lautaset paikoilleen. Sitten suoritin sotamarssin pois ruokalasta.

Kun nyt ajattelen asiaa, niin ehkä olen väärässä. Jos Jarkko  kerran käsitti väärin sen minun "mee kotiis siitä" ja sen jälkeen kuunteli myrkyllisen yösoittoni ja todisti äksyilyäni ruokalassa... Itse olen vain niin pohjattoman loukkaantunut siitä, että hän jätti minut yksin koko pääsiäiseksi. Varsinkin, kun olin etukäteen unelmoinut, miten olisimme kerrankin saaneet olla kahdestaan koko talossa. Miten voi olla niin vaikeaa selvittää tätä sotkua? Näinkö tämä jää?

Tänään on kaiken lisäksi tasan puoli vuotta ensimmäisistä treffeistämme. Yhdestoista lokakuuta ja yhdestoista huhtikuuta! Miten on mahdollista, että koko elämä vain alkaa mennä päin helvettiä?!

Pieni yösoitto

Näytelmä: Pieni yösoitto (Eine kleine Nachtverstellung)

Henkilöt: Nikki, Saluunan omistajatar Karjalasta. Jarkko, cowboy Savosta. Kissi von Gilburt, lännen nopein kissa. Kuoro. 

Ensimmäinen näytös.

Nikki soittaa Jarkolle jonnekin tutkimattomalle preerialle. On hyvin myöhäistä. Saluunan kuistilta erottuu masto, jonka ympärillä kaartelee tuimia korppikotkia. Linja on auki, mutta kumpikin on hiljaa. 

Nikki (tekopirtästi): "Mitä, jos mie nukahtaisin täällä. Et varmaan edes huomais, musiikki vain kuuluis."

Jarkko (pirullisesti): "Ainakaan en pääsis sanomaan, että painu siitä kotiis nukkumaan."

Nikki (epätoivoisen tekopirteästi): "En kyllä sanonut sinulle, että painu kotiis nukkumaan siitä"

Jarkko (ivallisesti): "Taisin sitten kuulla väärin, vai."

Nikki: "Niin taisit kuulla."

Toinen näytös.

Nikki makaa saluunan takahuonessa jalat ilmassa heiluen ja on tanssivinaan musiikin mukaan. Hän heiluttelee puhelinta puolen metrin päässä hiukkasen huvittuneena, hiukkasen vihaisena ja hiukkasen surullisena. Jarkko kyyköttää nuotionsa ääressä preerialla paistaen pyydystämäänsä biisonia.

Nikki - selittää äitinsä harhaluuloa (myös omaansa), että Jarkko olisi yöpynyt Saluunassa pääsiäisenä.

Nikki: "Sitten mein äiti sanoi, että mun pitäisi pyytää Anu tai Aila meille yöksi."

Jarkko: "Miten niin?"

Nikki: "Se vissiin pelkäs miun puolesta."

Jarkko: "No, pyysitkö?"

Nikki (nauraa): "Sehän se ois vielä puuttunut."

Jarkko (pirullisemmin kuin Lucifer itse): "Olisit pyytänyt Miikaa."

Nikki (vihaisesti puuskahtaen): "Ha ha!"

Nikki (tuntien oudon vihlaisun ja päättäen antaa sille periksi): "Olisin pyytänyt sinua, mutta olit jo lähtenyt".

Jarkko (on hetken hiljaa tuntien joutuneensa piiritetyksi - sanoo viimein julmalla äänellä): "Oli ihan hyvä, että lähdin."

Nikki (tuntee ikävän jysähdyksen sydänalassaan - haukkoo henkeään ja pihisee): "Ai miten niin?"

Jarkko: "Sitä kun ei käy missään, niin alkaa pyöriä pienissä ympyröissä. Tai ei (naurahdus) ajatukset alkaa kiertää pienissä ympyröissä. Matkailu avartaa."

Nikki (päästää äännähdyksen, irvistää ja tehostaa vaikutusta reippaalla keskisormen heiluttelulla. Päättää olla sanomatta mitään enää ikinä, joten näyttämö vajoaa hiljaisuuteen. )

Loppunäytös

Sama näyttämö. Yö on edennyt. Jarkon nuotio on hiilloksella ja soitto on jo hiljennyt Saluunassa.

Jarkko (hihkaisee tekopirteästi): "Ei! Nyt meidän pitää lopettaa, sulle tulee hirvee puhelinlasku."

Nikki: "Jooo..."

Nikki (kerää voimiaan, vetää henkeä ja päästelee kuin konekivääri): "Tuutko käymään huomenna?"

Jarkko (käy salamannopeasti mielessään kaikki mahdolliset syyt ja esittää ne): "En kerkee, kun mei äiti tarvii autoa ja mun pitää mennä salille, sitten tulee peli."

Nikki (nopeasti, pienellä, avuttomalla äänellä): "Aijaa, no hyvää yötä."

Jarkko (helpottuneena): "Hei."

Epilogi

Nikki nostaa kädet silmilleen teatraalisesti. Hän voittaa halun heitellä esineitä. Hän avaa Saluunan oven ja päästää sisälle Kissi von Gilburtin. Hän silittää Kissiä ja suutelee sen kuonoa. Lempeä rakkaus Kissiin hyökyy hänen ylitseen, ja hän unohtaa itkeä. Nikki nukahtaa. 

Jarkko menee nuotionsa ääreen ja keittää kahvit. Yötuuli preerialla tuntuu kylmältä. Hän nostaa kauluksensa pystyyn. Tutkimattomat silmät tähyävät salaperäistä yötä. Jossain liikahtaa. Salamannopeasti hän vetäisee kuudestilaukeavansa esiin ja osuu kohteeseensa erehtymättömän tarkasti. Hän naurahtaa käheästi ja nousee uskollisen ratsunsa selkään. Jarkko vetää stetsonin silmilleen, ja nukahtaa pian orhinsa tasaiseen raviin.

Kuu nousee preerian ylle. Jossain ulvoo kojootti.

Kuoro (haikeasti): "I'm a poor lonesome cowboy, and a long long way from Savo."

Riita

Riitelin Jarkon kanssa viikko sitten, kiirastorstaina. Oikeastaan se ei ollut edes kunnon riita, vaan inhottava väärinkäsitys. Oli yö. Oli jo pimeää ja vain pihalamppu ulkoa valaisi himmeästi huonettani. Olimme rakastelleet ja makasimme parvisängyssäni. Jarkko oli nukahtanut, mutta minä olin virkeä ja katselin onnellisena hänen kasvojaan valonhämyssä. Kumarruin ravistelemaan kevyesti häntä olkapäästä ja sanoin: "Mee kotiis siitä." Se oli siis leikkipuhetta - slangisanonta, jonka oli tarkoitus vain ilmaista huvittumista siitä nukahtamisesta. Mutta Jarkko kavahti pystyyn, kiskoi vihaisena vaatteet ylleen ja painui ulos edes hyvästelemättä. En ehtinyt selittää mitään.

Seuraavana päivänä vanhempani ja veljeni lähtivät perhetuttujemme luo yökylään. Yritin soittaa Jarkolle, mutta hän ei vastannut puhelimeen. Myöhemmin sain tekstarin, jossa hän lyhyesti ilmoitti lähteneensä mummolaansa toiselle paikkakunnalle. Olin siis jäänyt pääsiäiseksi ihan yksin. Yritin sanoa itselleni, että voisin keittää kahvia ja lukea Katri Valaa. Voisin mennä kävelylle ulos leutoon, helmenharmaaseen kevätiltaan. Painoin otsani ikkunaa vasten, ja silmäni sumenivat kyynelistä. Tunsin itseni avuttomaksi ja toivottomaksi. Miten tyhmästä, pienestä väärinkäsityksestä oli kyse, ja nyt siitä oli paisunut jotain muodotonta ja valtavaa. Istuin lattialla ja itkin, enkä vastannut puhelimeen, kun äiti yritti soittaa. Pääsiäinen meni niin - yksin, surullisena. Ompelin, kokeilin kampauksia, luin, kävin kävelyllä.

Nyt on kulunut viikko, emmekä ole vieläkään selvittäneet asiaa.