Mansikkapelloilla, ikuisesti

  Eero  ei pidä teepaitaa budopuvun alla, ja kaistale hänen lihaksikkaasta rinnastaan on näkyvissä. Hän  ohjaa loppuvenyttelyjämme rauhallisesti, ammattimaisesti ja keskittyneen asiallisesti. Kun taivutan itseäni hänen ohjeidensa mukaisiin käsittämättömän vaikeisiin asentoihin, ajatukseni liukuvat levottomille harhateille. Ajaudun kuvittelemaan, että hän puhuisi minulle samaan äänensävyyn sängyssä. Antaisi käskyjä noin ärsyttävän, viileän auktoritäärisesti. "Nosta jalkasi niskan taakse. Käänny ympäri." Palaan miellyttävistä, mutta tuhmista kuvitelmistani takaisin treenien todellisuuteen punastuneena ja huvittuneena. Onneksi ajatukseni eivät näy päälle päin. Toivottavasti eivät. Myöhemmin menemme taas yliopistoväen suosimaan baariin treenioluelle. Pojat puhuvat armeijasta, ja Eero heittää ohimennen olleensa reservissä jo kymmenen vuotta. Yllätyn. Okei: hän siis vaikuttaa muihin verrattuna niin aikuiselta, koska on oikeastikin aikuinen. Hän ei muuten koskaan juo näissä yhteisis

  Päivitystauko on johtunut yksinkertaisesti siitä, että olen vain elänyt ja nauttinut. Olen ottanut ehkä liiankin ahneesti työvuoroja opiskelutavoitteisiini nähden. Työpäivät ovat niin selkeitä ja järjestäytyneitä: tiedän mitä pitää tehdä ja olen oppinut pärjäämään ihan hyvin. Osaan hallita sitä kaaosta ja saan onnistumisen riemua. Opiskelupäivät taas ovat hahmottomampia. Ei niinkään tentteihin lukeminen, vaan se hiton gradu. En saa siitä kunnolla otetta. Iltaisin käyn ulkona Milan ja muiden uusien työkavereideni kanssa. Saimme Milan kanssa VIP-passit paikalliseen yökerhoon, joten : ehkä ulkoilua on liikaakin.   Treeniporukassa olen tyttö poikaporukan keskellä, joten kai luonnollisesti herätän jonkun verran kiinnostusta. On pientä flirttiä; jotkut pojista pyytävät tanssimaan, kun törmäämme yöelämässä. Mutta se suuri ihastukseni ei tunnu olevan tietoinen olemassaolostani. Hän on minulle aina viileän ja etäisen kohtelias ja huomaavainen, mutta siinä kaikki.  Maanantaina treenien jälkeen