Päiväleikkejä, yöleikkejä

Jarkko on kesätöissä läheisellä maatilalla, ja lähtee aamukasteen aikaan ennen kuin edes herään. Omat päiväni kuluvat Ukin luona päiväunelmoiden ja Pikkusiskon kanssa hullutellen. Yritämme joka päivä tehdä Pikkusiskon kanssa ruokaa hirvittävän huonolla menestyksellä, ja touhumme menee leikiksi, nauruksi ja pelleilyksi. Olemme saaneet aikaan esimerkiksi pohjaanpalanutta mannapuuroa ja rumia, kivikovia pullia, joita kutsuimme jostain syystä fyrkantteneiksi. Ukki kohottelee meille hämmästellen kulmiaan, muttei kuitenkaan toru. Eilen pukeuduimme mummon vanhoihin vaatteisiin ja hattuihin. Naapurin noin kymmenvuotias poika piipahtaa päivittäin kanssamme leikkimään. Yhtenä päivänä menimme naapurinpojan maatilalle norkoilemaan, ja isäntä kutsui meidät navettaan katsomaan vasikoita. Niillä oli suloiset samettisilmät, hontelot jalat, ja yksi ahmaisi käteni suuhunsa ja imi; outo, lämmin, märkä, hellyttävä suu käteni ympärillä.

Öisin leikimme ihan toisenlaisia leikkejä Jarkon kanssa. Seksiin on tullut eron ja yhteenpaluun jälkeen aavistuksenomainen vivahdus julmuutta, hän haluaa ottaa minut useammin takaa päin, on rajumpi kuin ennen, kokeilemme erilaisia asentoja enemmän kuin ennen. Kaikki on epätodellista, kuin dadaististista unta, en tiedä mitä teen. Pimeän lyhyt hetki tulee ja menee, vinttihuone on täynnä kesäkuisen yön himmeää valonkajoa, syreenien makeanraskas tuoksu tulvii sisään avoimesta ikkunasta. Rakastelemme uudestaan ja uudestaan. Lopulta nukahdamme alasti jäsenet yhteen kietoutuneina, hiki kuivuu iholle. Juuri ennen unta pieni, surullinen kysymys ajelehtii päähäni, syttyy, sammuu, katoaa: Kyllä me olemme loistavia seksissä, mutta olemmeko missään muussa?

Kympin nörttitytön ihanat juhlat

Ylioppilasjuhlani. Päivä oli yksi alkukesän kylmimmistä ja tuulisimmista, mutta silti täynnä kesäkuun kuultavaa valoa, valkoisia kukkia kuohuvia omenapuita, heleää vehreyttä, linnunlaulua. Kun olin tilaisuudessa saanut ruusun, lakin ja todistuksen ja kävellyt paikalleni riviin seisomaan, katsoin todistustani. Siinä olikin neljä ällää, vaikka olin saanut ennakkotiedon viidestä. Minua alkoi pyörryttää ja melkein itkettää harmista. Eihän siinä nyt oikeasti itkun aihetta ole, mutta minkäs teet - tällaista on olla kympin nörttityttö.

Juhlia oli edeltänyt valtava hössötys, paniikki siivoamisesta ja leipomisesta, monta väsynyttä riitaa, äiti seisomassa ovellani uupuneena: enkö voisi siivota keittiön kaappeja, minä tuskailemassa: missä välissä ehdin lukea pääsykokeisiin. Mutta itse juhlani olivat sitten ihanat, lämpimät, hauskat, kaiken vaivan arvoiset. On hassu tunne, kun huomaa, että aikuiset alkavat puhua kuin vertaiselleen, kuin toiselle aikuiselle. Että vähän aikaa sitten olin pelkkä teini, mutta yhtäkkiä minusta onkin tullut jollain tavalla vakavasti otettava. Kiertelin juttelemassa ja nauramassa kaikkien vieraitten kanssa, sukulaistätieni ja -enojeni, vanhempien työkavereitten, serkkujeni, perheystävien. Vastasin sata kertaa tulevaisuudensuunnitelmia ja pääsykokeita koskeviin kohteliaisiin kysymyksiin. Jarkko oli mukanani, hymyilevänä, komeana puvussaan. Kun seisoimme valokuvattavana, hän koppasi minut kevyesti syliinsä. Hymyilemme kuvassa leveästi, huolettomasti – sitä katsoessaan ei voisi arvata, mitä meille tänä vuonna on tapahtunut.

Illalla sitten haikeuden ja riemun sekainen tunne koulukavereitteni seurassa – olimme kaikki koolla ehkä viimeistä kertaa. Kolme työntäyteistä vuotta oli takana, monet bileet ja proggikset, monet naurut ja sisäpiirin vitsit, jaetut surut ja yhteiset huolenaiheet tulevaisuudesta. Halauksia, pyhiä lupauksia pitää yhteyttä, villiä tanssimista isossa piirissä, loppuillasta tuskaisen kipeät jalat ahtaissa korkokengissä. Kun vaihdoimme baaria valoisassa yössä, toiselta puolelta katua huikattiin: ”Niina, onneksi olkoon.” Kun kiepsahdin ympäri näin Tuomaksen poikajoukossa, joka kulki vastakkaiseen suuntaan. Kiitin hymyillen, vilkutin ja jäin jälleen ihmettelemään kuritonta sydäntäni, joka sykkii liian lujaa hänet nähdessään.  

Tänään olen ollut pääsykokeissa, ja nyt istun junassa matkalla kotiin – väsyneenä, sekaisin, kaikesta huolimatta onnellisena.