Ystäväni Tiina muutti Helsinkiin ja käy erikoislukiota. Olen tietysti onnellinen hänen puolestaan. Hän on niin erikoislaatuinen ja älykäs, että tuntuikin aina etteivät hänen unelmansa mahdu tänne pikkukaupunkiin. Nyt hänellä on mahdollisuus olla muiden yhtä fiksujen ihmisten ympäröimänä. Ja hän rakastaa tanssimista, ja siellä hän saa parempaa valmennusta. Mutta minä kaipaan häntä. Huomaan joka päivä, kuinka ison aukon hän on jättänyt jälkeensä minun elämässäni.
Tiina on täällä käymässä nyt viikonloppuna. Hän laittoi minulle eilen viestiä. Sanoin Tiinalle puhelimessa, että oli ihana tavata häntä ja totta kai hän on Anun ja minun illan ainut ohjelma. Tiina liikuttui, ja sovimme tapaavamme jäätelökioskilla kuudelta. Soitin sitten heti Anulle kertoakseni, mitä olimme suunnitelleet. Hän selitti jotain, että Ilellä on bileet, joista hän ei muka voi olla poissa.
Olin niin vihainen ja pettynyt Anuun: hän on tavannut Ilkan joka päivä ja Tiinaa tuskin kuukauteen. Ei hänellä enää ole minullekaan aikaa. Jos on poikaystävä, niin saako silloin unohtaa kokonaan muut ystävänsä?
Kai Tiinakin loukkaantui, mutta meillä oli silti ihana ilta. Puhuimme kunnolla kaikesta, mitä nyt on meneillään. Leena ja Satu tulivat illalla kotiin, ja teimme nelistään pizzaa. Pelasimme Trivial Pursuitia abit vastaan nahkat. Oli kauheata, kun piti viimein lähteä kotiin: seisoimme Tiinan kanssa ovella ja kylmä yöilma tuuli ympärillämme. Halasimme toisiamme pitkään haluamatta päästää irti ja pidättelimme kyyneleitä.
