Enkelin halaus

Olen palannut ruotuun ja kouluun ja kurinalaisuuteen. Olen näyttänyt koulussa reipasta naamaa, nauranut muitten mukana ja ollut kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tästä huolimatta joku näki lävitseni. Eilen koulupäivän loputtua Aino tuli luokseni, otti minua käsivarresta kiinni ja sanoi: "Kivaa, että sie oot taas koulussa. Olikse pahaa?" "Ei, ei. Emmie ollu kipee, kunhan pinnasin", minä vastasin huolettomasti hymyillen. Aino ei hymyillyt takaisin, katsoi vain minua vakavasti ja lempeästi silmiin ja toisti hiljaisella äänellä: "Eiku - olikse pahaa?".  Katsoin maahan ja takaisin häneen. "Oli se. Oli se aika pahaa", sanoin äänellä, joka sortui hieman. "Saaks mie halata siuta?" Aino sanoi, kietaisi muitta mutkitta kätensä ympärilleni ja siirsi minuun häivähdyksen omaa valoisuuttaan.

Maailmassa on hyviä ihmisiä, enkeleitä maan päällä.

Kotiviiniä mummolassa

Tiistaiaamuna pääsin jo koulunkäytävään asti. Opettaja asteli määrätietoisesti kirjat kainalossa luokkahuoneeseen, ja luokkakaverini parveilivat rupatellen sisään hänen perässään. Astuin vaivihkaa yhden askelen taaksepäin. Käännyin ympäri ja livahdin muina miehinä ulos.

En viitsinyt mennä kotiin. Isä käy ruokatunnilla kotona syömässä, ja hän oli sentään itse tuonut minut kouluun. Kävelin Mummolle. Koko juttu olisi ollut iso vitsi, ellen olisi ollut niin tosissani. Itkin ja nikottelin jotain sekavaa Jarkon muuttamisesta. Mummo istutti minut keittiöön ja tarjosi konjakkia ja elämänviisauksiaan. Ne neuvot olivat niin hyväätarkoittavia, mutta samalla niin hupsuja, että lopulta minua alkoi hihityttää hysteerisesti.

Uskomatonta kyllä päivä eteni vielä absurdimpaan suuntaan. Mummon sisko ilmaantui visiitille mukanaan kassillinen tyhjiä pulloja. Kävi ilmi, että mummoilla oli ollut kotiviini pihisemässä ja tänään sattui olemaan pullotuspäivä. Hääräilin sitten eläkeläisten kanssa ja pullotin kotiviiniä. En tiedä, kuinka siinä niin tulikaan käyneeksi, mutta siihen mennessä kun olin päässyt kotiin, olin jo suhteellisen iloisella tuulella. Menin Veljen huoneeseen, ja nauroin kaikelle, mitä hän sanoi - eikä nauruni enää ollut niin hysteeristäkään. Nukahdin kuudelta, heräsin juuri äsken ja kesti hetken tajuta, oliko aamu vai ilta.

On ilta. Ja minä olen saanut takaisin kuulun mielentyyneyteni. Mitä tapahtuu, tapahtuu. Minä selviän.

Pakenin totuutta ja piilotin yöpaitani

Yöpaitani tuoksui Jarkolta vielä sunnuntai-iltana, ja näin hänestä unta. Jotain kipeää ja suloista unta, joka ei aamullakaan heti kokonaan hälvennyt. Liikuin aamuaskareiden läpi rutiininomaisesti, unenlämpöisenä, poissaolevana. Vasta kun olisi pitänyt alkaa pukea ulkovaatteita päälle, jotenkin säpsähdin hereille kuin sisäisen hälytyskellon säikäyttämänä. Minua odotti  kylmänharmaa, vettävihmova maanantaiaamu ja koulupäivä oppitunteineen, koulukavereitten huoleton hulina. Koko ympäröivä maailma vain aikoi jatkaa tavallista arkea, välittämättä lainkaan siitä, että minun poikaystäväni muuttaa monen sadan kilometrin päähän.

Soitin Anulle ja sanoin, etten tule tänään kouluun. Menin takaisin nukkumaan, nukuin koko päivän ja kieltäydyin ajattelemasta Jarkkoa. Piilotin jopa sen yöpaitanikin pois näkyviltä.

Teeskentelyä, valehtelemista ja totuuden pakenemista - tiedän kyllä. Eikä siitä edes ollut apua: minulla ei ole nyt yhtään parempi olo, ei yhtään enempää vastauksia, enkä näe mitään valoa, mitään tietä. Olen tyhjä ja hämilläni ja sekaisin. Missä olen? Minne menen? Jos edes vihaisin Jarkkoa tai olisin häneen kyllästynyt. Sitten keksisin jotain ja selviytyisin. Mutta on kuin kohtalon ivaa, että olen rakastunut häneen uudelleen.

Jarkko muuttaa

Jarkko muuttaa Toiseen Kaupunkiin .

Istun omassa huoneessani sohvallani ja yritän tajuta. Käteni vapisevat hieman, mutta olen kyyneleetön ja turta.

Muutto tulee tapahtumaan heti joulun jälkeen. Heillä on siellä jo asunto, kolmio kerrostalossa. Omakotitalo täältä on myyty. Omakotitalo - jossa kesällä teimme pizzaa ja saunoimme ja jonka pihalla on kaunein, hehkuvimmanpunaisin tulppaanipenkki ikinä - on myyty. Jarko huone on myyty. Jarkon huoneessa olemme nauraneet ja itkeneet, riidelleet ja sopineet, rakastelleet ja nukkuneet sylikkäin. Noin vuosi sitten, yhtenä lempeän lumisena talviyönä, menetimme molemmat neitsyytemme siinä huoneessa - Jarkon huoneessa, joka on myyty.

Yritän tajuta, mitä tämä tarkoittaa minulle, meille. Näinkö ensirakkaus päättyy? Olosuhteisiin, asioihin joihin en minä eikä Jarkko voi edes vaikuttaa?

Lukkosulaa, tanssitreenit ja pettynyt opettaja

Viime viikot ovat menneet todella ruusuisesti. Meillä oli koulukuvaus, jossa kunnostauduin jähmettyneellä tekohymyllä ja tummilla silmänalusilla (viikonloppuisin unet ovat jääneet vähiin sattuneesta syystä). Lyhyt, luminen pakkasjakso tässä välillä piristi mieltä, mutta aiheutti ongelmia elämäntapapyöräilylleni. Yhtenä aamuna pyöräni ei lähtenyt käyntiin, vaikka kokeilin jäiseen lukkoon vuorotellen tulitikkuja, sytkäriä ja lukkosulaa. Toisen koulupäivän iltana pyöränavain katkesi napsahtaen, kun yritin kääntää sitä jäätyneessä lukossa, ja jouduin ruuhkabussin armoille.

Mediassa on keskusteltu Wilma-viesteistä. Meidän koulussa on ainakin yksi opettaja, joka antaa suoraa palautetta. Rakas entinen saksanopettajamme oli tässä päivänä eräänä sijaisenamme historian tunnilla. Jouduimme katsomaan puisevaa, ruotsinkielistä videota Engelistä. Koulupäivän onnellisesti päätyttyä I. etsi Anun ja minut käsiinsä ja ilmoitti olevansa PETTYNYT meihin. Emme siis todellakaan olleet jutelleet tunnilla tai mitenkään olleet häiriöksi. Ilmeisesti purkaus johtui siitä, ettemme vain olleet ymmärtäneet näyttää tarpeeksi kiinnostuneilta ja innostuneilta Engelin ihmeellisestä elämästä.

Meillä on ollut parit vanhojentanssiharjoitukset, jotka ovat olleet enimmäkseen kaoottisia. Parini Marko soittaa rumpuja, joten  hänellä on loistava rytmitaju. Olemmekin onnistuneet tanssissa tähän asti kohtalaisen hyvin. Minulla ei ole vielä pukua, mikä on varmaan aika pöyristyttävää siihen nähden, että joillakin tytöillä on ollut kampaajatkin varattuna jo puolisen vuotta. Äiti on luvannut ommella puvun. Olen piirtänyt tusinan verran luonnoksia, jotka äiti on systemaattisesti hylännyt liian monimutkaisina.

Johanna kertoi nähneensä viime vuoden vanhojenpäivästä videon, jossa oli näkynyt minun ja Jarkon valssi. Onneksi en silloin huomannut kameroita.