Lukkosulaa, tanssitreenit ja pettynyt opettaja

Viime viikot ovat menneet todella ruusuisesti. Meillä oli koulukuvaus, jossa kunnostauduin jähmettyneellä tekohymyllä ja tummilla silmänalusilla (viikonloppuisin unet ovat jääneet vähiin sattuneesta syystä). Lyhyt, luminen pakkasjakso tässä välillä piristi mieltä, mutta aiheutti ongelmia elämäntapapyöräilylleni. Yhtenä aamuna pyöräni ei lähtenyt käyntiin, vaikka kokeilin jäiseen lukkoon vuorotellen tulitikkuja, sytkäriä ja lukkosulaa. Toisen koulupäivän iltana pyöränavain katkesi napsahtaen, kun yritin kääntää sitä jäätyneessä lukossa, ja jouduin ruuhkabussin armoille.

Mediassa on keskusteltu Wilma-viesteistä. Meidän koulussa on ainakin yksi opettaja, joka antaa suoraa palautetta. Rakas entinen saksanopettajamme oli tässä päivänä eräänä sijaisenamme historian tunnilla. Jouduimme katsomaan puisevaa, ruotsinkielistä videota Engelistä. Koulupäivän onnellisesti päätyttyä I. etsi Anun ja minut käsiinsä ja ilmoitti olevansa PETTYNYT meihin. Emme siis todellakaan olleet jutelleet tunnilla tai mitenkään olleet häiriöksi. Ilmeisesti purkaus johtui siitä, ettemme vain olleet ymmärtäneet näyttää tarpeeksi kiinnostuneilta ja innostuneilta Engelin ihmeellisestä elämästä.

Meillä on ollut parit vanhojentanssiharjoitukset, jotka ovat olleet enimmäkseen kaoottisia. Parini Marko soittaa rumpuja, joten  hänellä on loistava rytmitaju. Olemmekin onnistuneet tanssissa tähän asti kohtalaisen hyvin. Minulla ei ole vielä pukua, mikä on varmaan aika pöyristyttävää siihen nähden, että joillakin tytöillä on ollut kampaajatkin varattuna jo puolisen vuotta. Äiti on luvannut ommella puvun. Olen piirtänyt tusinan verran luonnoksia, jotka äiti on systemaattisesti hylännyt liian monimutkaisina.

Johanna kertoi nähneensä viime vuoden vanhojenpäivästä videon, jossa oli näkynyt minun ja Jarkon valssi. Onneksi en silloin huomannut kameroita.