Ihanat partyt ja liian cooleja poikia

1950 - 1970-luvun koulubileemme onnistuivat aivan mahtavasti. Kaikki olivat nähneet tosi paljon vaivaa pukujen ja kampausten kanssa. Aika moni oli valinnut elegantteja ja naisellisia 1950-luvun tyllihameita ja kellohelmoja. Mutta ilahduttavan useat uskalsivat irrottella boheemeina hippeinä. Pojilla oli liituraitaa ja tummia pukuja.

Pieni draama syntyi, kun suosittujen abi-poikien posse ilmaantui paikalle. He kulkivat juhlivan joukkomme läpi viileästi ja hieman alentuvan näköisinä. ("too cool for you party"). Kaksi ekan vuosikurssin tyttöä ovat kilpailleet melko verisesti yhdestä näistä pojista. Molemmat tytöt ovat siitä taiteellisten, sanavalmiiden tyttöjen porukasta - ja ryhmän konsensus on rakoillut pahasti tämän kissatappelun vuoksi. Anu oli sinä iltana ihan vauhdissa ja höyrysi nauruun tikahtumaisillaan, että: "Katso nyt kun nuo pojat seisoo tuolla tylsistyneinä kädet taskussa. Nyt mennään hakemaan niitä tanssimaan." Sitten hän kiskoi minut mukaansa ja meni hakemaan sitten juurikin sitä Mikkoa, jota kurssikaverimme niin ihailevat. Minä tanssin yhden Antin kanssa. No, ei siitä sotaa syttynyt - muutama jäähileinen katse vain kavereiltamme.

Välikohtausta lukuun ottamatta siis aivan ihan ilta! Olli ja Tommi esittivät playbackinä Blues Brothers -kimaran. Suvi diivaili lavalla Diana Rossina, ja minä ja Anu olimme hänen "the Supremes" -taustakuoronaan. Tanssimme jalat niin kipeiksi, että ne olivat ihan perunamuussina.

Rakastunut pakenevaan uneen

Näin tänään Tuomaksen.

Olin kirjastossa. Kiipesin yläkertaan ja näin sivusilmällä psykolgian hyllyn edessä pitkän, farkkutakkisen pojan selin. Olin kävelemässä ohi, kun poika kääntyi. Se oli Tuomas. Hänen silmissään välähti, kun hän tunnisti minut. Katseemme lukkiutuivat toisiinsa pieneksi, kipeäksi ikuisuudeksi. Hetkeksi koko maailma pysähtyi, itse aikakin pysähtyi. Kuulin omat sydämenlyöntini korvissani kuin huumaavana pauhuna. Sitten kokosin itseni, menin hänen luokseen, hymyilin ja tervehdin.

Tuomas. Puhelimme kuluneesta vuodesta, ensi kesän suunnitelmista, tuttujen kuulumisista. Näytin varmaan normaalilta, tavalliselta tyyneltä itseltäni. Saan aina kuulla, miten rauhallinen ja viileä aina olen. Ja varmaan ulkoisesti olenkin. Sisäisesti tunsin henkeäsalpaavaa riemua, jännitystä ja itseinhoa. Käteni vapisivat, polveni olivat heikot, sydämeni hakkasi.

Miten helvetissä se poika voi vaikuttaa minuun sillä tavalla? Edelleen ja yhä vielä? Olen tuntenut hänet neljä vuotta. Kuitenkin kaikki keskustelumme voisi mahduttaa muutamaan tuntiin. Olemme erilaisia ja eri aaltopituuksilla. Minun on vaikea puhua hänen kanssaan ja tunnen oloni totaalisen epävarmaksi ja epämukavaksi. Hän on kapinallinen, vähän paha poika. Ja minä olen kiltti ja tunnollinen. Olemme lähtöisin erilaisista oloista. Hän on rikas, hyvin kasvatettu, hienosta perheestä, paremmasta kaupunginosasta. Ja kuitenkin hänessä on jotain - jokin särö, jokin suru ja haavoittuvuus. Niin kuin se koulun keskeyttäminenkin, mistä sekin johtui?

Ihan kuin Tuomas pitäisi kädessään näkymätöntä lankaa, joka on sidottu umpisolmuin minun sydämeeni.

Rakastanko häntä vieläkin, kuin pakenevaa unta?

Kesäkadulla

Lähdin perjantaina kaupungille hetken mielijohteesta koulun jälkeen. Minulla ei ollut edes rahaakaan mukana. Aurinko puki kaupungin uudeksi. Kesäkatu meni veriin, sai askeleet keinumaan ja hymyn huulille. Jäätelökioskit olivat auki. Ihmiset näyttivät raikkailta kevätvaatteissaan. Aurinkolasipäiset nuoret miehet. Minihameet ja pikkukengät.

Oleksilla punainen pakettiauto tööttäsi perääni. Se oli Jarkko, joka on kesätöissä ja oli kaupungilla asioilla. Kipusin kyytiin ja ajelimme vähän aikaa ympäri kaupunkia ja puhelimme iloisesti joutavia. Hän jätti minut kirjastolle ja lupasi soittaa illalla. Hän soittikin, mutta meni kuitenkin illaksi Jyrille. Minä kävin pyöräilemässä ja luin Katri Valaa.

Jos hän aikoo jättää minut, niin jättäisi sitten jo. Pelkään yksinäisyyttä ja aukkoa, jonka hän elämääni jättäisi. Mutta nyt minusta tuntuu kuin eläisin jossain määrittelemättömässä välitilassa. Minusta tuntuu, että olemme menneet taakse päin suhteessamme. Käymme treffeillä. Mutta olemmeko enää pari?