Mansikkapelloilla, ikuisesti

  Sovimme, että soitamme perjantaina. Perjantai on huomenna. Minun pitäisi päättää, mitä aion sanoa. Ei: minun pitäisi päättää, mitä tunnen.  Näen unia, joissa Jarkko suutelee minua. Kimppuuni hyökkää muistoja, jotka ovat todellisia kuin Zarniwoopin elektronisesti syntetisoitu universumi. Miksi minua nyt esimerkiksi vaivaa muistikuva Jarkosta armeijan puvussa, karkeasta kankaasta ja terävästä prässistä hänen reidellään? Entä mistä tulee sekainen muisto yksien bileitten jälkeisestä yöstä, kun hän piteli minusta kiinni, silitti hiuksiani pois naamaltani ja sanoi rakastavansa, kun minä oksensin vessassa kipeänä ja sotkuisena.  "Pelkäätkö sinä menettäväsi muistosi?" kysyi psykologini. Pelkään, pelkään! Tiedän, ettei menneisyys noin vain häviä. Kuitenkin minusta tuntuu, että kun käännän selkäni Jarkolle, hautaan siinä sivussa osan itsestäni, elämästäni ja jopa yhdestä versiosta tulevaisuuttani.  Rakastan häntä niin, että sydäntäni riipii. Kaikki tunteeni ovat täysin risti...

Heti eron jälkeen ei tuntunut kovin pahalta, pikemminkin olin tunteeton ja turta. Nyt ainakin pahat unet ovat alkaneet. Kotiin tunkeutumis -uni tuli pari yötä sitten. Olen myös alkanut nähdä unia, joissa kuhisee vastenmielisiä hyönteisiä: torakoita, matoja, etanoita ja sokeritoukkia. Unessa säikähdän niitä niin vahvan, atavistisen inhon vallassa, että herään hätkähtäen.  Vaikeimpia - tavallaan - ovat unet, joissa Jarkko esiintyy. Olen nähnyt useita, ja niissä kaikissa on sama teema. Jarkko tulee luokseni Kotikaupunkiin. Hän pyytää anteeksi ja kertoo rakastavansa minua. Halailemme tai rakastelemme - joka tapauksessa tunnelma on lämmin, onnellinen ja hyvin todellinen. Täynnä vivahteikkaita tuntemuksia, tuoksuja.  Unet päättyvät sitten niin, että Jarkko on lähdössä ja minä sanon, etten enää halua olla hänen kanssaan.  Minun on jotenkin pakko sanoa niin, vaikka t unnen pakahduttavaa rakkautta ja viiltävää surua ja yli kaiken haluaisin vain antaa anteeksi. Ne ovat äärettömän s...

Minulla on ikävä: ketä tahansa - kaikkia.  Näin viime yönä unta, jossa Jarkko oli löytänyt uuden naisen ja minä selitin alistuneena ymmärtäväni.  Tänään hirveä, vatsaa kouriva pelko, silmiin pakonomaisesti nousevat kyyneleet - niin kuin se olisi oikeasti tapahtunut. En voi edes puhua kenellekään. Isä ja Veli vain hämmentyisivät, ja äidillä on huolia omasta takaa. Maria on liian onnellinen ja kiireinen. Ja Jarkko - Jarkko ärsyyntyisi.  Tänään tulee kuusi vuotta minun ja Jarkon ensitapaamisesta. Hän ei ole edes soittanut. Itse asiassa moneen päivään. 

Minua ajettiin takaa: tunkeilija oli jo sisällä kotonani ja juoksin pakoon pitkin pitkiä, ahtaita, mutkittelevia käytäviä. Pelastauduin kylpyhuoneeseen viime hetkellä. Paiskasin oven kiinni ja yritin lukita sitä. Käteni vapisivat, enkä ollut saada avainta lukkoon. Lopulta onnistuin ja huojentuneena, hengästyneenä nojauduin seinää vasten. Seisoin siinä huohottaen, silmät ummessa, huulet raollaan ja yritin saada henkeäni tasaantumaan. Kun avasin silmäni, takaa-ajajani  - DJ - seisoi edessäni. Lukko ei ollutkaan pitänyt. Minua ei enää pelottanut. Olin nolo ja hämilläni: luulin olleeni turvassa lukitun oven takana, mutta hän olikin katsellut minua koko ajan ja nähnyt jotakin yksityistä. Uni loppui suudelmaan.  Näen siis DJ:stä unia. Se huvittaisi häntä, saisi hänen kulmansa kohoamaan uteliaasti. Peliä ajatellen uneksiminen tietää murskatappiota.  Suututtaa koko uni. Suututtaa oma suhtautumiseni.  Mikäköhän minua taas vaivaa?  Miksen osaa pitää kurissa...

Heräsin juuri uskomattoman tiiviistä päiväunesta. Unessa opiskelin rekkakuskiksi. Meillä oli liukkaalla ajamisen tunti menossa. Seisoimme jään laidalla luistimet jalassa, ja Timppa demonstroi ajamista. Hän kaahasi pelottavaa vauhtia. Mutkassa rekka joutui vesiliirtoon ja alkoi kieppua ympäri, ympäri lähestyen sulaa kohtaa, jossa jää saattoi pettää. Me oppilaat huusimme ja peitimme silmämme, samalla tietäen että Timppa oli niin taitava, ettei mitään tapahtuisi. Yhtäkkiä rekka vain katosi ja Timppa luisteli pitkin jäätä tehden salchoweita ja axeleita. Sitten hän otti minua kädestä, lennätti minua pitkin jäätä ja laskeuduimme vaakaan, jossa liuimme uljaasti ja tyynesti. Sitten jää katosi. Seisoimme vastakkain hämärässä huoneessa. Timppa veti minut ihan lähelle, hautasi molemmat kätensä syvälle tukkaani ja suuteli hitaasti minua huulille. Kiersin jalkani hänen ympärilleen, ja hän nosti minut pöydälle. Kätemme vaelsivat toistemme kehoilla ja suutelimme. Sitten Timpan piti ehdotto...

Kun hän rakastellessaan minua pudistelee hitaasti päätään epäuskoisena siitä täydellisyydestä, jolla ihomme toisilleen vastaavat - onko siinä totuus? Onko totuus hellyydessä, jolla silitän hänen päätään, silitän hänet uneen herkin sormenpäin? Onko hänen hymynsä totuus: se yksi tietty hymy, joka on tarkoitettu vain minulle ja joka huokuu lämpöä silmiin saakka? Vai onko ainoa totuus siinä, että näinä viikkoina kun emme tapaa, minä kidun mielettömässä epäilyksessä?  Jarkko soitti illalla humalassa ylioppilaskunnan pikkujouluista. Puhelin kiersi hänen kavereillaan, ja tervehdin vuorotellen joukon hilpeitä, päihtyneitä poikia. Olin jotenkin väsynyt enkä olisi jaksanut esittää tyttöystävää kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.  Viideltä aamulla heräsin uneen, jossa istuin lukemassa Jarkon huoneessa. Kämppäkaverin huoneesta kuului iloinen puheensorina ja musiikkia. Kurkistin käytävään ja näin yhden Jarkon kavereista pukeutuneena komeaan frakkiin.  Sitten en saanut unt...

Unessa löysin Jarkon pöydältä valokuva-albumin, jossa oli kuvia toisensa jälkeen uudesta tytöstä. Selasin sivuja ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Jarkko vain hymyili ja sanoi, että minun pitää ymmärtää. Heräsin omaan, raastavaan nyyhkytykseeni.  Sitten soitin hänelle.  Hän kertoi haluavansa olla toisen tytön kanssa. 

Jätin Tuomaksen rumasti ja julmasti. En selittänyt mitään. Enkä koskaan kertonut hänelle totuutta kaikessa karuudessaan: että aikani pallottelin, kumman pojan kanssa halusin enemmän olla ja että lopulta petin häntä. En ole halunnut aiemmin kirjoittaa tästä, koska minun on vaikea tunnustaa olevani niin huono ihminen, niin kevytmielinen ja epärehellinen. Kun ajattelen Tuomasta ja omaa käytöstäni, hävettää niin suunnattomasti, että tekisi vain mieli sulkea silmät. Karman laki toki toteutui. Minä jätin Tuomaksen Jarkon takia. Jarkko jätti minut. Ei niin, että tuntisin sovittaneeni mitään omalla kärsimykselläni. Ehkä pikemminkin päin vastoin.  Niin että yritän yleensä olla ajattelematta Tuomasta. Minusta on kehittynyt aika lahjakas tässä ajatusten pakottamisessa. Viime aikoina olen sitten kuitenkin nähnyt hänestä unia, joihin on sisältynyt vahva tunnelataus. Minun on vaikea tulkita näitä unia, sillä Tuomashan on aina ollut minulle myös eräänlainen...

Pitkä sunnuntai-ilta - niitä iltoja, kun ei voi kadota touhuun tai työhön, vaan on pakko pysähtyä. Ja heti, kun pysähtyy, alakuloisuus saa vallan. Yritän elää niin kovasti, kuin pystyn. Pinnistelen ja sinnittelen joka päivä, mutta tällaisina hetkinä se on vaikeaa. En enää jaksa luottaa itseeni: ajattelen olevani ruma ja mielenkiinnoton, kylmä ja ikävä. Ja inhoan yksinoloa. Inhoan sitä. En halua olla kahden itseni kanssa. Mieleni on sillä tavalla tyhjä, etten pysty ajattelemaan Jarkkoa. Pystyn vain keskittymään itseeni, esittämään itselleni julmia kysymyksiä. Kestääkö ylpeyteni odottaa Jarkon päätöstä? Varsinkin, kun tiedän, mikä se on. Olen tiennyt koko ajan. Entä jos hän haluaisikin olla kanssani: luottaisinko ikinä enää häneen? Osaisinko antaa anteeksi ja unohtaa? Harkinta-ajastamme on vielä kolme viikkoa jäljellä, ja minusta on alkanut tuntua, että ostamallani ajalla on liian korkea hinta. Kuitenkin. Viime yönä heräsin suloisen unisena ja onnellisena. Käännyin ympäri pä...

Olen alkanut nähdä aamuöisin unia, joissa riitelemme julmasti. Ne ovat selkeitä ja todenmakuisia unia, raakoja ja karvaita unia - ne jomottavat koko päivän ajatusteni taustalla. Viime yönä uneksin, että Jarkko istui parveni alapuolella ja tekstasi sen pohjan täyteen kirosanoja. Juuri nyt hän näyttää siltä, kuin todella himoitsisi ottaa mustan tussin käteensä, kääntyä ja kirjoittaa kattoon "PASKA VITTU SAATANA", kirjoittaa yhä uudelleen, yhä suuremmilla, räikeimmillä kirjaimilla. En tiedä, olenko menettänyt kyvyn keskustella hänen kanssaan, vai enkö ikinä ole siihen pystynytkään. Ajatuksemme ja tulkintamme saattavat ristetä toisiaan, kunnes liukuvat jälleen omille teilleen. Jarkossa on aina ollut sellaista hyvää, turvallista tavallisuutta, minkä vuoksi hänen kanssaan on ollut hyvin helppo olla. Hän solahtaa luonnollisesti osaksi perheeni elämää ja tulee vanhempieni kanssa toimeen paremmin kuin minä itse - itseasiassa hän tulee heidän kanssaan paremmin toimeen kuin minun k...

Tuomaksella on tyttöystävä. On älytöntä edes välittää siitä. Mutta. Olimme viikko sitten sunnuntaina leffassa samaan aikaan, ja toissapäivänä näin heidät kaupungilla. Tyttö on keskikokoinen, ruskeatukkainen, hoikkajalkainen, eteerinen balettitanssijatyyppi. Oikeasti en pystynyt katsomaan häntä kovin tarkkaan. En Tuomastakaan. Katsekontaktimme oli nopea kuin sydämenlyönti, liian nopea että siitä voisi tulkita yhtään mitään. Mutta tietenkin tulkitsen. Terävä ja tarkkaavainen pilkahdus hänen silmissään, kuin hän olisi arvaillut, miltä minusta nyt tuntuu.  En haluaisi kysyä itseltäni, miltä se tuntuu. Koska ei pitäisi tuntua yhtään miltään. En voi hyväksyä niin vahvaa sidettä ihmiseen, jota en edes kunnolla tunne. Tuomas ei ole mitään todellista - vain unta, usvaa ja kuvitelmaa. Kaiken lisäksi pari viikkoa sitten näin outoa unta, jossa kävelin Jarkon kanssa kaupungilla kadulta kadulle ja vastaamme parveili ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia kasvoja - heidän joukossaan Tu...

Yöpaitani tuoksui Jarkolta vielä sunnuntai-iltana, ja näin hänestä unta. Jotain kipeää ja suloista unta, joka ei aamullakaan heti kokonaan hälvennyt. Liikuin aamuaskareiden läpi rutiininomaisesti, unenlämpöisenä, poissaolevana. Vasta kun olisi pitänyt alkaa pukea ulkovaatteita päälle, jotenkin säpsähdin hereille kuin sisäisen hälytyskellon säikäyttämänä. Minua odotti  kylmänharmaa, vettävihmova maanantaiaamu ja koulupäivä oppitunteineen, koulukavereitten huoleton hulina. Koko ympäröivä maailma vain aikoi jatkaa tavallista arkea, välittämättä lainkaan siitä, että minun poikaystäväni muuttaa monen sadan kilometrin päähän. Soitin Anulle ja sanoin, etten tule tänään kouluun. Menin takaisin nukkumaan, nukuin koko päivän ja kieltäydyin ajattelemasta Jarkkoa. Piilotin jopa sen yöpaitanikin pois näkyviltä. Teeskentelyä, valehtelemista ja totuuden pakenemista - tiedän kyllä. Eikä siitä edes ollut apua: minulla ei ole nyt yhtään parempi olo, ei yhtään enempää vastauksia, enkä nä...

Jarkko pääsi lomille vastoin kaikkia odotuksia ja tuli käymään. Emme tehneet oikein mitään - ei tarvinnutkaan tehdä - tulin pehmeän, lämpöisen onnelliseksi hetkestäkin hänen kanssaan. Istuskelimme huoneessani, joimme vahvaa kahvia isoista mukeista ja puhelimme. Jarkko oli luvannut mennä kavereidensa kanssa Ilonaan, joten hyvästelin hänet haikeasti jo seitsemän aikoihin. Päätin viettää samettisenmustan lokakuun lauantai-illan lukemalla Tarua sormusten herrasta violettiin villahuopaani kääriytyneenä. Yhdentoista jälkeen olin ehtinyt kulkea Frodon kanssa pitkän tien Viimapäälle, kun havahduin koputukseen. Jarkko seisoi ulkona ja naputti hiljaa sormenpäillään ikkunani ruutuun. Poikien ilta oli päättynyt ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan, koska T. ei ollut päässyt sisään mihinkään. En ottanut osaa, sillä siinä Jarkko oli, minun luonani. Hän istui sohvallani silmät tuikkien, tuoksuen, säärtäni sivellen. Hänen hiuksensa olivat taas kasvaneet, hänen äänensä oli niin pehmeä ja hellä. Mi...