Onnenpalasia Frodon ja rakkaani kanssa

Jarkko pääsi lomille vastoin kaikkia odotuksia ja tuli käymään. Emme tehneet oikein mitään - ei tarvinnutkaan tehdä - tulin pehmeän, lämpöisen onnelliseksi hetkestäkin hänen kanssaan. Istuskelimme huoneessani, joimme vahvaa kahvia isoista mukeista ja puhelimme. Jarkko oli luvannut mennä kavereidensa kanssa Ilonaan, joten hyvästelin hänet haikeasti jo seitsemän aikoihin. Päätin viettää samettisenmustan lokakuun lauantai-illan lukemalla Tarua sormusten herrasta violettiin villahuopaani kääriytyneenä.

Yhdentoista jälkeen olin ehtinyt kulkea Frodon kanssa pitkän tien Viimapäälle, kun havahduin koputukseen. Jarkko seisoi ulkona ja naputti hiljaa sormenpäillään ikkunani ruutuun. Poikien ilta oli päättynyt ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan, koska T. ei ollut päässyt sisään mihinkään. En ottanut osaa, sillä siinä Jarkko oli, minun luonani. Hän istui sohvallani silmät tuikkien, tuoksuen, säärtäni sivellen. Hänen hiuksensa olivat taas kasvaneet, hänen äänensä oli niin pehmeä ja hellä. Minä makasin hänen kainalossaan ja hengitin häntä syvään.

Harhailevat ajatukseni viime aikoina ovat olleet unta ja harhaa. Jarkko on totta. Hänen hyvät, vahvat kätensä ympärilläni ovat totta. Hänen lämmin suunsa suutani vasten on totta. Kun ikävä repii yksinäistä sydäntäni ja minua itkettää kaipauksesta - nämä ovat oikeita tunteitani, nämä ovat totta.