Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?

Iiris Pääkallo -bileemme - kaikki hienot valmistelumme ja vaivannäkömme - epäonnistuivat melko täydellisesti. Kaikki näytti niin hyvältä: hyytävä alttarimme, reidenpaksuisilla laivaköysillä erotettu tanssilattia, savukone ja huikea bändi. Mutta porukka alkoi ryypätä jo alkuillasta. Valvojana ollut Sakke raivostui, ja hänen raivonsa saavutti eeppiset mittasuhteet. Hän riehui ympäriinsä kuumapäisenä, ruuvasi irti ovenkahvoja ja tutki laukkuja. Ja kun muu ei enää auttanut, hän sytytti valot, kiipesi lavalle ja julisti juhlat päättyneiksi. Tämän jälkeen ei ollut muuta tehtävissä kuin alkaa siivota pois niin suurella työllä tekemiämme koristeluja. 

Lähdin Raisan, Anun ja Sannan kanssa sinä iltana vielä kaupungille. Muutama matikankurssin poika tuli mukaan. Yksi heistä kuvittelee olevansa rakastunut minuun. Ei niin, että hän olisi sanonut tai tehnyt mitään, mutta kyllähän sen vaistoaa tällainenkin introvertti kuin minä. Hän on oikein sellainen reilu, kunnon poika, todella älykäs, ihan söpökin - ja sellaiset kiltit, koiranpennun silmätkin, joiden kaihoisan katseen tunnen selässäni. Mutta voisiko kiltteyteen rakastua? Minä olen aina pikemminkin ihastunut poikiin, joissa on vähän säröä, vähän vaaraa.

Jos bileet eivät vastanneet odotuksia, niin eivät onneksi niiden jälkipyykitkään. Liikkeellä oli sitkeä huhu mustasta listasta, jolla olevat erotettaisiin koulusta. Mutta vielä mitä - koulutyö vain jatkui arkisena, harmaana aherruksena eikä mitään tapahtunut.

Olen itsekin ahertanut kuin lamaannuksen vallassa viime viikot. Eniten haluaisin vain nukkua kaikki univelkani pois, nukkua pitkään aamulla, nukkua suloisia päiväunia kissani kanssa ja ehkä korkeintaan lukea suuria romaaneja koulukirjojen sijasta. Jarkko ei ole tänä viikonloppuna kotona käymässä. Hän oli viimeeksi aika kireä - on se intti vaikeaa, varmasti on. Mutta en jaksaisi aina ymmärtää. Haluan välillä olla itsekäs ja sääliä ainoastaan itseäni.