Sähköpostia talvisodasta

IMG_1527.jpg

Kello on vasta kaksitoista, ja pinnaan erinomaisella omallatunnolla. Käväisin tosin koulussa tekemässä enkunkokeen, minkä jälkeen pyöräilin huimaa vauhtia takaisin nukkumaan. Aikomuksena on käydä iltapäivällä kirjastossa lukemassa matikkaa. Mukamas. Pahin koesuma ja stressi on alkusyksyltä ohi, koska jakso vaihtui lokakuun alussa. Suloinen syysloman alku on jo aivan lähellä.

Kissamme on ulkokissa, oikea öisten katujen kollikuningas. Näiden syysilmojen saavuttua se on retkiensä jäljiltä ollut mullantuoksuinen, takkuinen ja likainen. Eilen päätimme, että se on pakko pestä. Tai äiti päätti, ja toteutus jäi minulle ja iskälle. Olipahan kokemus. Kissi rääkyi ja mourusi. Iskä suihkutti likomäräksi paitsi Kissin myös minut ja itsensä. Kissi puolustautui raapimalla. Jälkeenpäin se piiloutui koko yöksi sukkalaatikkoon hoivaamaan loukattua ylpeyttään.

En ollut kuullut Jarkosta mitään viikkoon. Alkuviikosta aloitin monta kertaa kirjoittamaan whats up -viestiä, ja se jäi aina kesken. Ajattelin, että voisihan hänkin ottaa yhteyttä ja ehtiikö hän näitä edes lukea, välittääkö. Välitänkö minä? Minulla on ikävä häntä. Joka kerran kun yöllä herään, ensimmäinen uninen ajatukseni koskee häntä. Mutta tämä välimatka on niin pitkä ja niin raskas. Olemme menossa kaupungille perjantaina porukalla, ja olen tavannut itseni kuin salaa toivomasta, että näkisin silloin Tuomaksen. Lopulta eilen terästäydyin ja kirjoitin Jarkolle lyhyen, tekopirteän sähköpostin arkipäiväisistä kuulumisistani. Hän vastasi viestillä, jonka oli päivännyt vuodelle 1939. Se oli niin kuin kirje rintamalta kotiin. "Eipä tässä sitten muuta kuin toivotaan, että sota pian loppus ja minäkii piäsisin kotitilan hoitoon", sähköposti loppui.

Minulle jäi tästä hyvä ja levollinen mieli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kun paras ystävä ghostaa

Kuinka paljon silloin rakastit minua, kun petit?

Kiitos ja näkemiin

Kriisin jälkeen

Siedätyshoitoa häpeään

Muuri välillämme

Tuskinpa soitan takaisin.