Never been kissed
Olimme eilen siellä kyläjuhlissa. Siellä olikin ihan kivaa. Istuimme ulkona pitkissä pöydissä, söimme grillattua lihaa ja katselimme tanssiesityksiä. Siellä oli tarjolla punaviiniä, jota minäkin kävin hakemassa vähän salaa. Sitten yleisökin meni mukaan tanssimaan piirissä. Yksi kreikkalainen poika pyysi minua tanssimaan kanssaan, ja suostuin tietysti. Musiikki soi niin äänekkäästi, etten kuullut, mitä hän jutteli. Menimme yhdessä istumaan, mutta keskustelusta ei edelleenkään oikein tullut mitään; hän ei puhunut kovin hyvää englantia. Sitten poika nousi, tarttui minua kädestä ja veti minut mukaansa. Kävelimme rakennuksen taakse hämärään puutarhaan.
Minua jännitti ja ujostutti. Poika seisoi hyvin lähellä, hänen kätensä vaelsivat pitkin vartaloani, sitten hän suuteli minua. Hänen kielensä oli yhtäkkiä suussani, ja minä olin lähinnä järkyttynyt. Se oli suloista ja kamalaa samalla kertaa.
Sitten tapahtui monta asiaa yhdellä kertaa. Kuulin hihittelyä: tajusin, että pojan kaverit vakoilivat meitä kulman takana. Ja yhtäkkiä iskä rymysi toisen kulman takaa vihaisena kuin hirvi.
Sain tietysti puhuttelun.
Nyt olemme hotellilla. Olen väsyksissä ja vähän poissa tolaltani ja yritän ymmärtää tätä asiaa. Ensimmäistä suudelmaani.
Kommentit
Lähetä kommentti