Korttelirallia

Kävimme tänään ilmoittautumassa lukioon. Luulimme olevamme hyvissä ajoin, kunnes ovella tajusimme, ettei meillä ollut päästötodistuksia mukana. Saimme polkea kotiin ja takaisin.

Iltapäivällä Anu meni salille hoivaamaan kipeää polveaan. Minä kävin kaupassa, siivosin ja pesin pyykkiä. Kävin myös Antin kanssa uimassa. Mummo ja tätini ja setäni tulivat meille kylään. 

Anu tuli hakemaan minua vähän ennen yhdeksää. Menimme ensin satamaan ja parkkerasimme Armadan eteen. Yhden kojun edessä oli kaksi poikaa, joista toinen oli kivan näköinen. Kiharat hiukset ja aurinkolasit, joilla hän koko ajan leikki. Lähdimme kävelemään satamaa pitkin. Koju-pojat tulivat vastaan ja hymyilin sille söpölle. Mutta voi! He häippäisivät punaiseen autoon, jota epäilimme "isän autoksi", kun se oli niin hieno. 

Päätimme mennä citille kävelemään. Punainen auto kaahaili vähän väliä vastaan ja pojat hymyilivät meille. Luulimme karistaneemme heidät kannoiltamme ja lähdimme ostamaan ranskalaisia. Kun vaapuimme saaliinemme kohti valleja - arvaa mikä auto tuli vastaan! Anu sanoi, että he olivat nauraneet katketakseen. Noin sadan metrin päässä auto pysäköi, ja pojat pyysivät meitä kyytiin. Olivat luulleet meitä TURISTEIKSI! Söpön pojan nimi oli Mikko ja hänen kaverinsa oli Markus. Ajelimme heidän kanssaan ympäri kaupunkia, oli tosi hauskaa, ja tulin noin tunti sitten kotiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kiitos ja näkemiin

Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan