Kaksi poikaa - kumpi?

Seurustelen Tuomaksen kanssa ja samanaikaisesti rakastan Jarkkoa syntisen kovasti. Olen kävellyt silmät auki tähän umpikujaan. "Silmät auki", minä sanon ja tarkoitan sitä. Halusin vilpittömästi olla Jarkon kanssa puhdas ystävä, mutta tiesinhän minä, miten sinisilmäinen ajatuskin se oli. Meidän välillämme ei ollut ikinä mitään platonista ja kesyä; olimme aina intohimoisia niin vihassa kuin rakkaudessa. Silloin kun oli tylsää ja silloinkin kun olimme vakiintuneet väsymiseen asti, jossain pinnan alla kyti.

En ole syytön tähän tilanteeseen. Seurasin, miten viestittelymme kehittyi viileistä viattomuuksista avoimeen flirttaillun. Annoin omien tunteideni herätä unesta, joka ei kai koskaan kovin syvä ollutkaan. Aavistin mitä tulee tapahtumaan enkä koettanut estää. En hennonnut padota puroa ja nyt en pysty pysäyttämään koskea.

Tuomas ei ole kuka tahansa. Unelmoin Tuomaksesta vuosikaudet ja rakastan häntä. Ja nyt mielenrauhani on pirstaleina. Kun sallin itseni muistella Jarkkoa - . Riittää, että suljen silmäni, eikä päässäni ole yhtään oikeudentuntoista saati järkevää ajatusta. Ja se pelottaa minua, pelottaa, koska en halua loukata Tuomasta. Kuitenkin loukkaan häntä jatkuvasti rakastamalla ja haluamalla Jarkkoa. 

Hitto, minä rakastan sinua

Lauantaina kaupunkikierroksella Veljen kanssa puhelimeni soi. Kaivoin puhelimen laukustani. Kun näin näytöllä vilkkuvan tekstin "Jarkko soittaa", koin nopean huimauksen tunteen, kuin jalat pettäisivät altani. Vastasin ja hämmästyin normaalilta kuulostavaa ääntäni. Rupattelimme hetken iloisesti niitä näitä ja torjuin nopeasti kaikki vakavat aiheet, koska Veli seisoi vieressäni.

Eilen illalla soitin hänelle takaisin. Taas minua jännitti, mutta oudon sykähdyttävästi ja jotenkin miellyttävästi. Mutta lopulta hänen kanssaan puhuminen olikin luontevaa, helppoa ja sujuvaa. Tunnen hänet niin hyvin, ja kuitenkin hän on kuin uusi ja kiinnostava muukalainen. Puhuimme yli tunnin, kunnes huolestuin puhelinlaskusta ja sanoin, että pitäisikö lopettaa. Jarkko oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi tukahtuneesti: "Hitto, minä rakastan sinua, Niina", ja katkaisi puhelun.

Minä jäin tuijottamaan puhelintani ja vapisevaa kättäni, joka sitä piteli. 

Herttaista yökyläilyä ja epäkypsää opiskelua

Valmistauduin ensimmäiseen tenttiviikkooni väärin ja epäkypsästi. Ensin en kantanut tenteistä mitään huolta ja kaksi viimeistä viikkoa luin paniikissa aamusta iltaan. Jouduin perumaan kauan suunnitellun Tiinan ja Katin vierailun lukemiseni takia, mikä harmitti aivan mahdottomasti. Olin odottanut ystäviäni kylään pitkään ja suunnnitellut kaikkea hauskaa yhteistä tekemistä. Opin, että lukutekniikka ei enää voi olla samanlainen kuin lukiossa. Pitää opetella lukemaan olennaiset ja vain olennaiset asiat, eikä kaikkia. Luultavasti tenttini menivät kohtalaisesti, joten ainakaan uhraukseni eivät menneet hukkaan.

Veli tuli syyslomansa aluksi luokseni viime perjantaina, ja meillä oli herttainen, lämmin ja iloinen viikonloppu. Kiersimme katsomassa kirkkoja, rakennuksia ja katuja. Kaupunki oli todella edukseen kirkkaassa, kylmässä säässä ja kullan ja punaisen ruskan hehkussa. Ostin ensimmäistä kertaa ruokaa opiskelijan budjetista välittämättä. Iltaisin nauroimme ja puhuimme myöhään yöhön. Se oli aivan kuin joskus pienenä, kun oltiin tyttökaverien kanssa yökylässä: sanoimme monta kertaa hyvää yötä ja aina hetken hiljaisuuden jälkeen toinen puhkesi puhumaan.

Tänään saatoin Veljen asemalle. Kun juna katosi kaukaisuuteen, tunsin yhtäkkiä itseni niin orvoksi, että itketti. Olisin äkkiä antanut mitä tahansa, jos olisin minäkin saanut olla kyydissä, matkalla kotiin.

Intohimo riistäytymäisillään käsistä

Jarkko ja minä käymme kirjeenvaihtoa, joka on päällisin puolin niin viattoman kaverillista, että voisin antaa sen julkaistavaksi huomispäivän Hesarin etusivulle. Pinnan alla on kuitenkin voimakkaita pohjavirtauksia, jotka voivat viedä uimarit mennessään. Voimme näennäisen keveästi keskustella ummet lammet jokapäiväisestä elämästä, tenteistä, uusista seurustelukumppaneista, opiskeluasunnoistamme. Mutta väliin jompi kumpi heittää silloin tällöin jonkin yhteisen vitsin tai salasanan, jota kukaan muu ei ymmärtäisi. Se on kuin reviirin osoittamista: "Meillä on yhteinen menneisyys, joka ei katoa. Me tunnemme toisemme eikä välissämme ole ketään."

Ja pitkien, arkipäivästä kertovien viestien loppuun sijoittuu ihan erillinen, henkilökohtainen ajatuksenvaihto. Siinä on kasvava, kytevä jännite. Viestiemme piiloteltu intohimo kiihottaa meitä molempia, ja tilanne on riistäytymässä käsistä, kaikkien käsistä.

• Jarkko 29.9.2017: Hassua, mutta minulle tuli kova ikävä sinua, kun luin tuota meiliäsi. Olen kyllä mahdottoman onnellinen, että olemme hyviä ystäviä vielä, vaikka meilläkin on ollut monenlaisia hetkiä.
• Niina 5.10.2017: Sinä tunnet minut ja enemmän: olet tehnyt minusta sen, kuka nyt olen. Kun katson taakse noihin sanojesi mukaan monenlaisiin hetkiimme, voin vain siunata ja rakastaa sinua. Olen onnellinen tästä ystävyydestä, mutta onko se pohjimmiltaan samanlaista kuin (salli kultturelli vertaus) Nooran ja Williamin ystävyys? Sitä en halua ruveta miettimään sen enempää, etten hämmentyisi.
• Jarkko 14.10.2017: Minäkin sain sinulta paljon, olisin taatusti ihan eri ihminen, jos en olisi tavannut sinua. Voin kertoa, että on melko tylsää olla liian samanlaisen ihmisen kanssa. En tiedä, mitä sinulle olisi tässä vaiheessa järkevä kertoa ajatuksistani, etten tarpeettomasti sotkisi sinun ajatuksiasi. PS1: Teeppä joku ilta  näin: sulje huoneesi ovi, sammuta valot, laita silmät kiinni ja kuuntele Adelen "Someone like you". Sen kun teet, niin olen kanssasi siellä pimeässä huoneessa, koska minä tein tänä iltana samoin. PS2: Mitä pahaa hämmentymisessä on?

Sanomme joka kerta aina vähän enemmän. Huomaan päivä päivältä imeytyväni syvemmälle, katoavani sekä entisiin että uusiin tunteisiini. Uudet tunteeni ovat kiellettyjä, tabuja ja polttavat minut elävältä. Tunnen, kuinka halu kasvaa tahtomattani, kuin varkain ja vetää mukaansa vääjäämättä. Yritän taistella itseäni vastaan, hänen vetovoimaansa vastaan, merivirtaa vastaan. Ja samalla osa minusta haluaisi vain - 

Antautua.

Kaksoiselämää

Elämäni on kaksoiselämää. Opiskelukaupungissa on päivätyöni ja arkirutiinini, opiskelua ja harrastuksia. Kotikaupungissa viikonloppuisin elämä jatkuu hidastempoisena kuten tähänkin asti, ikäänkuin en olisi koskaan lähtenytkään. Käyn katsomassa Mummoa, vietän aikaa kotona, tapaan Tuomasta.

Tuomas ja minä vaadimme toisiltamme tuskin mitään, emmekä roiku toisissamme lainkaan. Väimatkakaan ei ole tragedia. Viikolla sovimme tarkan ajan, jolloin soitamme toisillemme ja vaihdamme joitakin kiireisiä, arkisia sanoja. Kun olemme yhdessä, teemme aina jotain: esimerkiksi ajamme autolla viisikymmentä kilometriä jollekin huoltoasemalle, jossa juomme kahvia ja Tuomas saattaa pelata pelikoneilla. Katsomme paljon elokuvia ja Netflixiä. Kuuntelemme musiikkia, usein Elvistä, joka on Tuomaksen idoli. Puhumme monenlaisista asioista, mutta harvoin tunteistamme tai suhteestamme, joka on edelleen yhtä haaveellinen ja sielullinen. Ja puhdas. Viatonkin. Välillä minusta tuntuu kuin olisimme suoraan jostain jenkkiläisestä teinisarjasta. Tunnen itseni nuoremmaksi ja viattomammaksi kuin oikeasti olenkaan.

Kaikki on hyvin erilaista kuin Jarkon kanssa oli. Tuomas on poikaystäväni. Jarkko oli rakastajani ja mieheni.

Voiko olla ystävä entisensä kanssa?

Olen pitänyt yhteyttä Jarkon kanssa. Kirjoittelemme pitkiä, hyväntuulisia meilejä. Kerromme toisillemme opiskelijaelämästä, itse opiskelusta, uusista kavereista, Pikkusiskon ja Veljen kuulumisista, seurustelusta. Tämä keskusteluyhteys tekee minut onnelliseksi, ja sydämeni hypähtää ilahtuneena aina, kun häneltä saapuu viesti. Väliin kysyn varovasti itseltäni, tulenko vähän liiankin onnelliseksi ja pitäisikö sydämeni lyödä ihan tasaisesti ja tyynesti. Toistaiseksi olen onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, ettei tässä ystävyydessä ole mitään väärää. Nautin luontevuudesta ja helppoudesta puhua läheiselle ihmiselle, joka tuntee minut hyvin. Olemme epämääräisesti sopineet, että hän tulisi joskus käymään luonani Opiskelukaupunkiin. Ajatus tapaamisesta sekä hymyilyttää että pelottaa.