Hitto, minä rakastan sinua

Lauantaina kaupunkikierroksella Veljen kanssa puhelimeni soi. Kaivoin puhelimen laukustani. Kun näin näytöllä vilkkuvan tekstin "Jarkko soittaa", koin nopean huimauksen tunteen, kuin jalat pettäisivät altani. Vastasin ja hämmästyin normaalilta kuulostavaa ääntäni. Rupattelimme hetken iloisesti niitä näitä ja torjuin nopeasti kaikki vakavat aiheet, koska Veli seisoi vieressäni.

Eilen illalla soitin hänelle takaisin. Taas minua jännitti, mutta oudon sykähdyttävästi ja jotenkin miellyttävästi. Mutta lopulta hänen kanssaan puhuminen olikin luontevaa, helppoa ja sujuvaa. Tunnen hänet niin hyvin, ja kuitenkin hän on kuin uusi ja kiinnostava muukalainen. Puhuimme yli tunnin, kunnes huolestuin puhelinlaskusta ja sanoin, että pitäisikö lopettaa. Jarkko oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi tukahtuneesti: "Hitto, minä rakastan sinua, Niina", ja katkaisi puhelun.

Minä jäin tuijottamaan puhelintani ja vapisevaa kättäni, joka sitä piteli.