Käteni muistaa ihosi lämmön

Jarkko lähti kaveriensa kanssa Helsinkiin konserttiin. Vietän koti-iltaa pyjama päällä ja villasukat jalassa. Juon kahvia shaaliin kietoutuneena, poltan kynttilää ja ahmin Lohikäärmetanssi-kirjaa. Onnistuin jopa huiputtamaan Kissin viereeni kerälle kehräämään. Mikä ihana joutilaisuus.

Minusta on suloista tuntea pientä ikävää, kun Jarkko on poissa. Tunnustelen sydäntäni, se lyö vähän kipeämmin, se pumppaa verenkiertooni jotain surumielistä. Kun ajattelen häntä, minua hengästyttää. Kun suljen silmäni, näen hänen ilkikuriset, hymyilevät silmänsä. Käteni muistaa hänen ihonsa lämmön, hänen hiustensa pehmeyden. Suuni muistaa hänen suudelmiensa maun.

Tehdäänkö se oikeesti?

Myöhään illalla suljemme huoneen oven. Käännämme musiikin hieman kovemmalle. Kuuntelemme vanhoja Dire Straitsin levyjä; musiikissa on savuisten kapakoiden hämyinen tunnelma, viipyilevä, nostalginen, aistillinen.

Nousen Jarkon päälle ja suutelen häntä. Hiukseni valahtavat hänen kasvojensa ympärille kuin verho. Suutelemme nälkäisesti ja pitkään, hänen kätensä vaeltavat pitkin selkääni. Hameeni helmat rullautuvat ylös. Keinun hänen päällään ja tunnen hänen erektionsa.

Joskus riisumme toisiamme vähän.

Joka kerta menemme hieman pidemmälle. Joka kerta on aina vähän vaikeampi lopettaa.

Viime viikonloppuna makasimme lattialla pimeässä huoneessani. Jarkko oli pitkään hiljaa ja sanoi: "Niina, ensi kerralla mä haluisin, että me tehtäisiin se oikeesti."  Haluaisin kyllä. Olemme seurustelleet jo melkein kaksi kuukautta ja olen rakastunut. Ja olen kuitenkin jo kuusitoista. Mutta silti minua jännittää. Se tuntuu niin lopulliselta ja isolta askeleelta.

Hulppeat bileet, menetetyt ystävät

Menin perjantaina Jarkon kanssa bileisiin, jotka yksi abeista, P piti kotonaan. Valtava hirsihuvila oli kauempana keskustasta, järven rannalla. Siellä oli aivan hulppeat puitteet: avarat huoneet olivat kuin suoraan sisustusohjelmasta ja ruoka- ja juomatarjoilut olivat ylelliset. P:n vanhemmat ovat tunnettuja yrittäjiä kaupungissamme. P itse on hulttio ja alkoholisti, jos joku voi 19-vuotiaana olla alkoholisti. Jarkon kertomukset kurssikaverien bileistä ja baarireissuista huipentuvat yleensä P:n sekoiluihin ja siihen, että P joudutaan kantamaan kotiinsa.

Siellä oli vähän outoa olla pariskuntana ja selvin päin. Abi-tytöt tervehtivät minua kyllä ystävällisesti "Ai sie oot nyt se Jarkon tyttöystävä", mutta jatkoivat sitten omia juttujaan. Jarkon kaveri T. tuli juttelemaan, vinkkasi silmää, katsoi minua silmäkulmastaan ovelan näköisenä ja kuittasi Jarkolle "Sweet surrender..." En viitsinyt edes loukkaantua. Leena ja Satu olivat niin kuin eivät olisi minua huomanneetkaan, mistä tuli paha mieli. Minulla ei ole liikaa ystäviä, ja nyt valitsemalla Jarkon, olen ilmeisesti menettänyt kaksi.

Tänään olen kuitenkin viettänyt isänpäivää kotona ja nauttinut ensilumesta. Isällä on ollut nyt pitempi selvä kausi, ja kotona on ollut helpompaa. Toivottavasti se kestäisi.

Kauniit, fiksut kurssikaverini ja riipaisu sydämestä

Yläkoulustani tuli aika harvoja kavereita samaan lukioon. Kurssikaverit ovatkin suurimmaksi osaksi uusia tuttavuuksia. Musiikkiluokalta tuli joukko taiteellisia humanistityttöjä, jotka loistavat kielten tunneilla ja reaaliaineissa. Kursseillani on myös monta maalaiskunnasta tullutta nuorta, jotka ovat ryhmänä yhteenhitsautuneita ja melkein ylivertaisen hyvännäköisiä, fiksuja ja tyylikkäitä. Yksi heistä on eräs Mari, jota en voi olla ihailematta: hän on todella taiteellinen, kaunis, vilkas, sanavalmis ja täynnä energiaa ja ideoita. Olen ehkä eniten tutustunut muihin pitkää matikkaa lukeviin tyttöihin, Liisamaijaan ja Sannaan. Liisamaija muistuttaa luonteeltaan vähän itseäni: hän on rauhallinen introvertti, vähän salaperäinen, mutta todella herttainen. Sanna taas on jalat maan pinnalla -tyyppiä ja äärimmäisen fiksu. Vanhoja yläkoulun tuttuja ovat Olli ja Petteri, hauska parivaljakko - Petteri on siitä erikoinen pojaksi, että osaa keskustella tyttöjen kanssa kuin yksi meistä.

Tuomas taas on todella lopettanut lukion kesken.

En tiedä hänestä mitään, missä hän nyt on ja miten aikaansa viettää. Ajatus hänestä riipaisee sydäntäni, vaikka olen nyt Jarkon kanssa. Miten oli niin vaikea edes mennä puhumaan Tuomaalle? Kun tämän toisen pojan kanssa on niin helppoa ja huoletonta olla.

Poikia ja pahoja tapoja

Kävin tänään Mummon luona koulun jälkeen auttelemassa siivoamisessa. Mummo oli loistavalla tuulella, kuten yleensäkin: pyöri ja hyöri rätin kanssa ja hyräili Kulkurinvalssia. Hän on kovasti kiinnostunut ja tohkeissaan poikaystävästäni, tai "siun sussustais" niin kuin hän karjalaisittain sanoo. Hän on itse aloittanut seurustelun jo nuorempanakin ja on nyt mielissään, kun voi vihdoin jakaa näitä juttuja kanssani. "Noh, onks siul sussuu?" on Mummo kysellyt jo parin vuoden ajan. "Ota siekii monta sussuu. Mut jos ne alkaa näyttää pahhoi tappoi, ni jätä heti pois."

Mummolla on monta sisarta, joiden kanssa hän nuorena kävi tansseissa väliin pitkässäkin matkassa jalkaisin, koska menohalut olivat kovat. Olen nähnyt vanhoja valokuvia. Ne sisarukset ovat olleet  kaikki siroja, vilkkaita tummatukkia, silmissä naurua ja keimailua, päät ryhdikkäästi pystyssä. Ja edelleen he ovat nokkelia puheissaan ja kerkeitä nauramaan. Joten voin kuvitella, että tansseissa on hakijoita riittänyt.

Jarkko ei ole toistaiseksi näyttänyt pahoja tapoja. Vain ihania, vain pikkuriikkisen syntisiä...

Loputtoman pitkiä suudelmia ja pörröiset hiukset

Olen päihdyksissä Jarkosta. Rakastan häntä, rakastan tätä rakastumisen tunnetta. Kaikki muu elämässäni on vähällä huomiolla - elän vain tätä onnea ja huumaa. Rakastan leikitellä naisellisuudellani. Pukeudun treffeille hameisiin ja pidän pitkät, tummat hiukseni auki. Kun hän katsoo minua, näen että hän pitää minua kauniina, kiinnostavana, haluttavana. Ja tiedän, että hän näkee samanlaisen intohimon minun silmissäni.

Käymme kävelyillä, elokuvissa ja pizzalla, mutta iltaisin vietämme aikaa joko minun huoneessani tai hänen. Soitamme levyjä ja juttelemme. Sitten vain hymyilemme ja katselemme toisiamme. Hän koskettaa jalkaani. Minä silitän hänen selkäänsä. Jokainen uusi kosketus on täynnä latausta, kuin suloinen sähköisku. Hän tulee lähemmäs, ja uppoudumme syviin suudelmiin. Ne kestävät loputtoman pitkään, emmekä haluaisi lopettaa. Eroamme myöhään, hiukset pörrössä ja vaatteet rypyssä, hengästyneinä ja kuumissamme. Aamulla pitää mennä kouluun. Ja koulussa katsomme toisiamme salavihkaa hymyillen, välillämme on yhteinen, käsittämätön, ihana salaisuus - tämä tuore, polttava ensirakkaus.

Poikaystävä tapaa perheen

Minulla on Poikaystävä. Kyllä sen voi jo niin määritellä.

Jarkko oli meillä käymässä ensimmäistä kertaa syyslomalla pari viikkoa sitten. Se meni todella hyvin. Jarkko näyttäytyi vanhempieni silmissä kaikin puolin unelmien vävykokelaana: siisteine vaatteineen ja hiuksineen, kohteliaine ja aikuismaisine käytöksineen, täydellinen lukiolaisprinssi. Äiti ja isä olivat hassun muodollisia ja kohteliaita, ja heistä näki, että he olivat jotenkin onnellisesti kuohuksissaan. He koputtivat huoneeni ovelle ja pyysivät kahville. Keittiössä oli sitten katettu pienet, hienot kahvikupit, aluslautaset ja taitellut servetit, pullaa ja karjalanpiirakoita. Vähän kuin lasten leikkikahvikutsut.

Minäkin olen käynyt vierailulla Jarkon kotona, myös hyvällä menestyksellä. Jarkon vanhemmat ovat tavallisia, mukavia ihmisiä. Jarkolla on pikkusisko, joka on samanikäinen kuin Veli. Pikkusisko on todella herttainen ja avoin - sydän avoinna, ja meistä tuli heti kaverit.

Viime perjantai-iltana ehdotin ihan ex-tempore, että mennään käymään minun mummoni luona. Ja Jarkosta se oli hyvä idea. Emme edes soittaneet, vaan ajoimme vain Tirilään ja menimme pimpottamaan ovikelloa saman tien. Mummo ei ole mitenkään tavallinen ihminen, ja minun on vähän vaikea hahmottaa, miten muut ihmiset hänet näkevät ja kokevat. Vaikka en tietenkään voisi sitä sulattaa, jos joku häntä arvostelisi. Yleensä ihmiset kyllä pitävätkin hänestä, tai hän ei ainakaan taatusti jätä ketään kylmäksi. Mummokin tarjosi kahvia - ja oli oma räiskyvä, värikäs itsensä - ja molemmat pitivät toisistaan. "Ihana mummo sulla!" Jarkko sanoi jälkeen päin.