Joka yö kuin Tuhkimo

Koko viikko tuntuu nyt kuin unelta. Ensimmäinen ilta: matkaväsymys, parveke jonne istahdimme yöpuvuissa, musta yö ja lempeä lämmin tuulahdus, vuori jota kiersivät vanhan linnoituksen muurit ja kultaiset valot, jostain kantautunut musiikki ja muezzinin rukoskutsu, meren suolainen tuoksu.

Kehitimme päivärutiinin. Menimme aamupäivisin rannalle, levitimme kaislamatot kuumalle hiekalle ja torkuimme auringossa, uimme vielä viileässä, mutta kirkkaanturkoosissa meressä ja palasimme makaamaan aurinkoon. Alkuiltapäivästä palasimme hotellille aina samaa reittiä, ohi taksiaseman, puistojen ja pienten ruokakauppojen. Ostimme matkalla leipää ja suuria meheviä, auringossa kypsyneitä tomaatteja lounaaksi. Iltapäivät kiersimme basaareja ja kauppoja, alkuun vieraita kauppoja. Loppuviikosta meillä oli jo tuttuja tervehdittävänä useissa kaupoissa.

Ja illat, yöt... Joka yö lähdimme juhliin kuin Tuhkimot, aina uudessa mekossa, silmäluomilla tähtipölyn kimallus. Joka yö monta prinssiä, joista valita, kaikilla silmissään sama nälkäinen halu. Me olimme kauniita, viileitä ja kevytmielisiä kuin päiväperhoset, pidimme hauskaa, nauroimme, tanssimme yöt läpeensä ja tutustuimme niihin pelimiesprinsseihin sen verran kuin huvitti. Anu vietti aikaa monena iltana saman miehen kanssa, joka tunnusti rehellisesti: "Muistan sinut, koska sinä olet tämän kesän ensimmäinen tyttö." Minulla oli yksi kohtaaminen, josta haluaisin uskoa, että se oli aito. Kahdeksantoistavuotias, suloinen, kiltti Adem: piknik öisellä merenrannalla, pari olutta ja pitkiä suudelmia aaltojen särkyessä kohisten rantahiekkaan.  Korvaani kuiskattu: "When will you come back, sweet Niina?" Minä vain hymyilin, koska tiesin, etten tulisi koskaan ja että tämä kaikki olisi ajassa kuin ohilentävä välähdys ja hän veisi rannalle vielä sata kesätyttöä minun jälkeeni. 

Eilen takaisin Suomessa. Ajoimme halki maan myöhäisessä junassa, poikki ja väsyneinä, nostimme jalat penkille, väliin nuokuimme ja väliin katselimme hiljaisina ulos ikkunasta ohi vieriviä maisemia. Mustia kuusikkojen silhuetteja, kynnettyjä peltoja, koivuja kuin impressionistisia ilmestyksiä hennossa viherryksessään, kalpean vaaleanpunaisia järvenselkiä illan hiipuvassa valossa.

Kesä siis alkoi sillä aikaa kun olimme poissa. 

Antikliimaksi ja äkkilähtö

Lopputulos pitkästä keskustelustamme oli päätös olla tekemättä mitään, antaa ajan kulua ja olla vaatimatta toisiltamme mitään. Melkoinen antikliimaksi oikeastaan kaiken jälkeen. Mitä sitten odotin ja halusin? Että olisimme vannoneet ikuista rakkautta? No ei. Kaikki on liian monimutkaista. Omatkin tunteeni ovat ristiriitaiset. Minua ahdisti ajatus yhteen palaamisesta. Tuntui kuin olisin ollut loukussa tai kuin siipeni olisi katkaistu. Siitä huolimatta tämä päätös olla palaamatta yhteen heitti minut takaisin kärsimään eroamisen tuskaa, tosin pienoiskoossa.

Mutta kieltäydyn enää olemasta onneton. En aio vaivata päätäni sillä, mitä olisi voinut olla tai mitä voisi olla. Peruutin jo sovitun tapaamisen Jarkon kanssa, koska otimme Anun kanssa äkkilähdön perjantaiksi. Viikko merta ja aurinkoa ja hauskanpitoa ja unohdusta ja rakkain ystäväni.

Tulevaisuudessa on niin paljon odotettavaa: ylioppilasjuhlat, pääsykokeet, ristiäiset (serkkuni T. pyysi minua kummiksi toiselle kaksospojistaan -  sydämeni sulaa hellyydestä tämän tuoreen, pienen kummilapseni vuoksi.) Ihana, pitkä, kuuma kesä - kesätyöt ja kesäyöt - ja syksyllä ehkä Opiskelukaupungin syke.

Elämänvalintoja, siipien kokeilua

Ei elämä onneksi ole pelkkää parisuhdekriiseilyä. Muutakin on meneillään, isojakin asioita ja jopa elämänvalintoja. Pitkin talvea kypsyttelin ajatusta kauppakorkeakoulusta, ja sinne päätin myös lopulta hakea. Opiskelussa viehättää suuntautumisvaihtoehtojen paljous: juridiikkaa, kieliä, matematiikkaa, sosiologiaa, markkinointia, laskentaa. Hankimme pääsykoekirjat yhteiseksi kahden lukiokaverin kanssa ja vaihdamme kirjoja viikon välein. Tällä hetkellä pöytäni kulmalla lepää Yrityksen taloushallinto tänään, ja viime viikolla viehätyin kansantaloustieteestä.

Vaikka olisin voinut hakea kotikaupunkiin, niin ensisijaiseksi valinnakseni päätyi kuitenkin toinen kaupunki. Siellä on perinteikäs koulu, ja minulla on aina ollut paikkakunnasta positiivinen mielikuva. Mitään siteitä kyseiseen kaupunkiin ei ole: olen käynyt siellä kerran 12-vuotiaana, ja se sijaitsee aivan toisella puolella Suomea. Kotikaupungissa opiskeleminen ja asuminen olisi sekä halvempaa että monin tavoin helpompaa, ja koulussa olisi jo valmiiksi kavereita ja tuttuja (molemmat pääsykoekirjakaverini hakevat tänne). Rohkeus ja heittäytyminen eivät ole mitenkään luontaisia ominaisuuksiani, mutta olen kehittänyt itsenäistymisen kaipuun. Tällä hetkellä olen valmis ratkaisuihin, valmis hyppäämään korkealta syvään veteen. Haluan pois, haluan kokeilla siipiäni, haluan jotain uutta.