Mansikkapelloilla, ikuisesti

Minulla on harmaa neule, villasukat ja tukka löysällä letillä. Istun omassa huoneessani sohvalla teekupin kanssa ja tiedän, että pitäisi vielä lukea saksaa. Mutta en millään viitsisi palata tasaiseen arkeeni vanhojenpäivän tunnelmista, joihin ajatukseni harhautuvat tämän tästä. Niin upea ja unohtumaton päivä, mutta yksi juttu tapahtui ja painaa mieltäni. Kävimme pienellä porukalla aamulla vanhassa alakoulussamme tervehtimässä luokanopettajaamme. Melkein tärkeämpää oli kuitenkin tavata vanhaa englanninopettajaamme. Hän on persoonallinen ja vähän kiistanalainenkin henkilö, josta on huhujen mukaan tehty jopa valituksia. Mutta joka tapauksessa hän oli hurmaava, unohtumaton opettaja, joka sai minut rakastumaan englannin kieleen. Hän otti meidät vastaan omalla jäljittelemättömällä tyylillään ja sai tuntemaan itsemme aivan erityisiksi. Toisin kuin vanha jäärä luokanopettajamme, joka tavallaan oli ihan hyvillään meidät tavatessaan, mutta esitellessään meitä lapsille tokaisi joten

Kukaan ei enää voi ajatella mitään muuta kuin vanhojen päivää, vaikkakin monet ovat siihen melko kyllästyneitä. Minulla ja parillani Makella sujuu tanssi tässä vaiheessa niin hyvin, ettemme enää laske askeleita. Voimme jo aika ajoin kadota musiikkiin ja antaa rytmin viedä. Tiettyä latausta tanssiharjoituksissa kieltämättä on: pariskuntia, joille uhkaa kehittyä riitoja, jos tanssissa tulee virheitä - pariskuntia, jotka eivät tanssi yhdessä, koska toinen tyttö oli ehtinyt varata pojan parikseen aiemmin. Kättely taas on aina oiva tilaisuus pieneen silmäpeliin muiden kuin oman parin kanssa, olen huomannut. S., jonka ihastukseen olin syksyllä niin tympääntynyt, ottaa minuun tiiviin, intensiivisen katsekontaktin jo pitkästä matkasta. Minä en ole enää lainkaan tympääntynyt, vaan hymyilen hänelle ihan ystävällisesti. Yksi jääkiekkoilijapoika vinkkaa minulle aina silmää ja sanoo: "No mitäs päivänsäde?" Pientä flirttiä - mikäs sen piristävämpää? Aina puhutaan vanhojenpäivän

Olin kylässä Jarkon perheen uudessa kodissa, kerrostalokolmiossa. Jarkolla ei ole omaa huonetta, ja hänen sänkynsä on keittiössä. Tavallaan siinä on tehty taloudellinen järkiratkaisu, koska Jarkkohan on täysi-ikäinen ja hakee joka tapauksessa opiskelemaan. Mutta tuntuuhan se vähän kylmältä - ihan kuin se ei olisi Jarkon koti. Asiasta jopa vitsailtiin perheen kesken. Minun on vaikea päästä sisälle perheen mustaan huumoriin, joka on terävää ja ehkä hieman ilkeääkin. Minä olen luonteeltani niin sinisilmäinen ja herkkä, että tunnen oloni vaivautuneeksi niissä tilanteissa. Mutta jos he käsittelevät vaikeita asioita nauramalla - no, en voi sanoa, että omassa perheessäni olisi keksitty rakentavampia keinoja.  Kävimme samalla reissulla Jarkon ukin luona maaseudulla. Samalla kylällä asuu Jarkon ystäväpariskunta, nuori maatalousyrittäjä avovaimoineen, ja menimme viettämään iltaa heidän luokseen. Se oli hauskaa, vähän erilaista - he olivat niin aikuisia. Jenna istui vähän väliä Alek