Jumala väsyy

Kalpeina aamuöinä Jumala väsyy, 
Hän väistyy, 
Hänen kätensä kirpoaa kädestäni,
siivet havisevat
ja Hän on poissa. 

Vähenee Jumalan valta - kasvaa valta 
sinun ihmisenkäsissäsi. 

Katso. 
Voit ottaa minut kämmenellesi, 
puristaa nyrkkiin sormesi
ja puhaltaa minut pölynä maailman teille. 

Voit noukkia kourallisen tomua
ja luoda siitä minut uudelleen,
voit puhaltaa minuun elämänhengen.

Kalpeina aamuöinä ei auta minun rukoilla.
Ei Jumalaa.
Ei sinua. 

Valta käsissäsi

Minussa on kaksi puolta: olen viileän rationaalinen ja tasapainoinen arjen tilanteissa, opiskellessani ja töitä tehdessäni. Mutta vaikka käyttäydynkin tyynesti ja rauhallisesti, tunne-elämäni ja sisäinen maailmani on vahva. Ehkä liiankin vahva? Jarkko on nemesikseni. Ja kuten sanotaan: ketju on vain niin vahva kuin heikoin lenkkinsä. Minulle ei ole paljon hyötyä mielentyyneydestäni ja vastustuskyvystäni. Ei, kun Jarkko saa minut romahtamaan äänenpainollaan ja palaamaan kokoon kahdella pikku sanalla. 

Eilen hän soitti hyvin myöhään illalla ja kertoi rakastavansa minua. "Onneksi mulla on sinut", hän sanoi hiljaa ja lempeästi. Olin saman tien levollinen ja tyynen onnellinen - mutta silti miltei kyynelissä. Nämä pari päivää ovat olleet minulle yhtä tuskaa ja mielenkuohua. 

Tajuatko sinä, Jarkko, sitä vallan määrää, joka sinulla on? En tiedä, onko se valta hyvästä vai pahasta enkä tiedä, miksi se on olemassa. Toivon vain: Ole kiltti ja käytä sitä hyvin. 

Muuri välillämme

REM: Losing my religion

Jarkko pystyy murskaamaan minut pieniksi, vapiseviksi sirpaleiksi. Minulla oli tänään hyvä päivä, huoleton päivä. Kävin jouluostoksilla, värjäsin tukkani. Sitten hän yhtäkkiä soitti ja oli purevan ilkeä ja ivallinen. Hän kertoi, paljonko rahaa on käyttänyt minun joululahjaani ja ilmoitti melko suoraan, että minun tulisi käyttää ainakin saman verran. Aika kylmästi sanottu seurustelukumppanilta vai? Koko puhelun ajan hän murahteli sieltä satojen kilometrien päästä tylyjä, yksitavuisia sanoja ja pilkallisia ivalauseita. 

Puhelun jälkeen vain istuin hetken paikallani, olin kuohuksissani ja kuuntelin itseäni. Yritin saada hengitykseni tasoittumaan, käsieni tärinän loppumaan ja hätääntyneet ajatukseni rauhoittumaan.

Hän ei ole patologinen roisto. Ei ole. Hän voi pahoin. Tämä käytös on oire jostain suuresta sisäisestä hädästä. Itse tunnen pelkoa, avuttomuutta ja paniikkia huomatessani, ettei minulla ole työkaluja. Kyseessä on elämäni mies, jota rakastan, rakastan. Mutten pääse häntä lähelle enkä mahda millekään mitään.

Tästä suhteesta on tullut niin räjähdysaltis, repivä ja vaikea, että olen äärimmäisen väsynyt ja turhaantunut. Toisaalta mieleni tekisi sanoa, etten koskaan enää halua olla missään tekemisissä. Toisaalta haluan sulattaa hänet, tehdä hänestä taas sen hellän, lämpimän, rehellisen miehen, jonka muistan.  Mutta minä en osaa sanoa mitään, en yhtä ainutta sanaa, joka lävistäisi sen kivisen muurin välillämme. 

Pirskaus romantiikkaa, ripaus koti-ikävää

Nämä kaameat päivät ennen kuukautisia! Olen sekopäinen ja keskittymiskyvytön, itken vuolaasti pienimmästäkin syystä enkä pysty mihinkään. Ehkä on helppoakin selittää itselleen, että ylireagointini johtuu hormoneista ja että olisi turhaa yrittää tehdä mitään hyödyllistä. Sillä nimettömällä kaipauksella, jota olen viime aikoina tuntenut, ei silti ole mitään tekemistä kehoni rytmien kanssa. Olen ollut surullinen, tyytymätön elämääni. Jotain minulta puuttuu, aivan konkreettisesti puuttuu. Tuntuu, kuin en aivan olisi ihan elossa, olemassa, ainakaan kaikin voimin. Minä vain vilkuilen elämää puoleksi suljettujen silmäluomieni raosta ilman ajatuksen ja tunteen kipinää. Paneudun töihini huokaillen. Olen välimatkan päässä jokaisesta tuntemastani ihmisestä.

Tarvitsen ulkoilmaa, keskustelua, opintopisteitä - mutta ehkä eniten pirskauksen romantiikkaa. Kaipaan kauneutta. Haluan pukeutua pitsiin ja korkeisiin korkoihin. Haluan maalata huuleni tummanpunaiseksi ja kammata hiukseni mustiksi, sileiksi, vyötäisilleni kiemurteleviksi käärmeiksi. Haluan silmiä katsomaan minua tiiviisti, käsiä johdattamaan minua valojen alle tanssilattialle ja suita kuiskailemaan matalin äänin pieniä, tarkoitushakuisia imarteluja. 

Odotan joululomaa ja normaalia elämää, ihmisten ääniä talossa, sukulaisia jotka tulevat käymään. Odotan, että tapaan Annan ja Tiinan ja ne muut ystävät siellä, että mennään potkukelkkailemaan, kävelylle, tanssimaan Kotikaupungin yöhön. Olen kotona vahvempi.

Eläköön alkoholi!

Ymmärrän lopulta isääni ja kaikkia maailman alkoholisteja. Eläköön alkoholi! Mikään ei auta paremmin. Menkööt helvettiin kaikki, jotka sanovat: "Muuta elämääsi." Muuta elämääsi... voi vittu. Elämä ei muutu. Se ei muutu mihinkään. Elämä kiertää samaa vanhaa rataansa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Samat pettymykset tulevat kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan. Sitä tekee samat virheet, samat, iankaikkiset, ikiomat virheensä. Luulee oppineensa - ja erehtyy taas. 

Jos kerran pitää valita kahdesta pelkuruudesta -. Jos elämää ei voi päättää, niin sen voi ainakin tehdä hieman sumuiseksi, äärirajoiltaan hämäräksi. Haluaisin menolipun helvettiin, mutta sen sijaan kaadan lasiini lisää viiniä. Sehän vie minut melkein yhtä kauas elämästä eikä satu yhtä paljon. 

Eroottinen päiväuni

Heräsin juuri uskomattoman tiiviistä päiväunesta. Unessa opiskelin rekkakuskiksi. Meillä oli liukkaalla ajamisen tunti menossa. Seisoimme jään laidalla luistimet jalassa, ja Timppa demonstroi ajamista. Hän kaahasi pelottavaa vauhtia. Mutkassa rekka joutui vesiliirtoon ja alkoi kieppua ympäri, ympäri lähestyen sulaa kohtaa, jossa jää saattoi pettää. Me oppilaat huusimme ja peitimme silmämme, samalla tietäen että Timppa oli niin taitava, ettei mitään tapahtuisi.

Yhtäkkiä rekka vain katosi ja Timppa luisteli pitkin jäätä tehden salchoweita ja axeleita. Sitten hän otti minua kädestä, lennätti minua pitkin jäätä ja laskeuduimme vaakaan, jossa liuimme uljaasti ja tyynesti. Sitten jää katosi. Seisoimme vastakkain hämärässä huoneessa. Timppa veti minut ihan lähelle, hautasi molemmat kätensä syvälle tukkaani ja suuteli hitaasti minua huulille. Kiersin jalkani hänen ympärilleen, ja hän nosti minut pöydälle. Kätemme vaelsivat toistemme kehoilla ja suutelimme.

Sitten Timpan piti ehdottomasti lähteä käymään jossain. Minun olisi pitänyt odottaa, mutta päätinkin lähteä kävelemään ympäriinsä. Olin pukeutunut pikkuhousuihin ja aluspaitatoppiin, mutta huitaisin kiireesti ylleni ison kauluspaidan väärään nappiin. Vaeltelin ympäri käytäviä paljain jaloin, kunnes törmäsin S:iin. En olisi jaksanut puhella ja yritin tehdä lähtöä. Mutta S. heitti minut rajusti johonkin siivouskoppiin, alkoi suudella minua ja repiä vaatteita yltäni. Se oli äärettömän kiihkeä suudelma. Ja sitten heräsin.

* * *

Hoh-hoijakkaa Niina-tyttö... kiihkeitä päiväunia yläkoulun kaverista ja lukioaikaisesta ihailijasta? Mistä nyt tuulee?

Hyviä sarjoja 2019

Kaamos alkaa ja televisio vetää puoleensa. Tässä muutamia omia sarjasuosikkejani tältä vuodelta. 

Broadchurch, Netflix

Pikkukaupungissa on tapahtunut lapsenmurha. Uhrin perhe ja juttua tutkiva poliisi ovat perheystäviä. Koko kylän väki paikallislehden toimittajista kylän pappiin ovat kaikki tuttuja keskenään. 

Broadchurch oli taattua laatua, brittidekkari parhaimmillaan. Henkilöhahmot syvenivät kerronnan edetessä ja tuntuivat niin aidoilta ihmisiltä, että heihin kiintyi. Jännitys ja yllätyksellisyys vain tiivistyivät loppua kohti. Bonuksena upeat Englannin maisemat, jotka saivat suunnittelemaan matkaa Dorsetiin.

Beforeigners, HBO

Tarinan idea on silkkaa scifiä: merellä tapahtuu rajuja sähkönpurkauksia ja vedestä pulpahtelee pintaan henkilöitä, jotka ovat peräisin historiallisilta aikakausilta. Krista Kosonen esittää viikinkiajalta saapunutta entistä soturia, josta tulee modernin ajan Norjassa rikospoliisi. Hän päätyy tutkimaan parinsa kanssa muinaisuudesta tulleen naisen murhaa.  

Minunlaiseeni pahemman luokan nörttiin sarja tietysti kolahti eikä ainoastaan Krista Kososen hurmaavan hahmon takia. Tykkäsin myös sarjan oudosta huumorista, esimerkiksi esihistoriallinen, alastomana metsässä jänistä jäljittävä Navn oli hysteerisen hauska tyyppi. 

Girls, HBO

Girls ei ehkä esittelyjä kaipaa, mutta esittelen kaiken uhallakin. Yksi niistä sarjoista, jotka voi katsoa uudestaan ja uudestaan. Itselläni taitaa olla kolmas tai neljäs kerta menossa parhaillaan.

Sarja kertoo kaksikymppisistä ystävättäristä New Yorkin kaupungissa. Naiset etsivät itseään, suuntaa elämälleen, seurustelevat, eroavat ja ovat ystäviä toisilleen. Girlsiä on verrattu moneen otteeseen klassikkoon Sinkkuelämään, mutta itse löydän yhtäläisyyksien lisäksi paljon eroja. Kun Sinkkuelämän naiset olivat menestyneitä, upeita ja itsevarmoja, Girlsit räpiköivät elämän läpi hämmentävän epävarmoina ja hyvin epätäydellisinä ihmisinä. Päähenkilöt ovat samalla kertaa sekä pohjattoman rakastettavia että tajuttoman ärsyttäviä. 

Seksikohtauksia on paljon, ja ne ovat latautuneita ja rehellisiä, noloja ja järkyttäviä - todentuntuisia. 

Päähenkilö Hannah ei ole Hollywood-tason kaunotar, vaan hyvin tavallinen, normaalipainoinen nuori nainen, joka esiintyy luontevasti alasti. Televisiossa on rajojarikkovaa, että myös tavallisen näköiset ihmiset rakastuvat ja harrastavat seksiä.

The Affair, HBO

The Affair kertoo parisuhteista ja uskottomuudesta. Sarjan briljanttius on siinä, että samat tapahtumat kerrotaan vuorotellen päähenkilöiden täysin erilaisista näkökulmista.

Ensimmäisellä kaudella perheenisä Noah oli periaatteessa onnellisesti naimisissa, kunnes hullaantui kesälomalla nuoreen hampurilaisbaarin tarjoilijaan Alisoniin. Noahin versiossa Alison oli maagisen vetovoimainen viettelijätär, joka pyyhkäisi Noahin ja tämän avioliiton yli kuin luonnonvoima. Alison puolestaan näki itsensä rikkinäisenä ja herkkänä hahmona, jonka haavoittuvaisuutta vanhempi ja kokeneempi mies käytti hyväkseen. 

Seuraavilla kausilla kertojiksi nousi lisää henkilöitä, kuten Noahin vaimo Helen ja Alisonin mies Cole. Tarina hajosi turhankin moniin suuntiin ja menetti fokuksensa. 

Nyt HBO:lla ilmestynyt viides kausi on mielestäni taas timanttinen ja todella nautittava. Tarina keskittyy Heleniin ja Noahiin, jotka kertaavat avioliittoaan ja eroaan ja jatkavat yhteistä vanhemmuuttaan. Ensimmäisessä jaksossa vietetään Helenin uuden miehen hautajaisia, ja henkilöiden näkökulmaerot ovat taas henkeäsalpaavan terävät ja hienot. Noah on hautajaisvieraana, ja näkee entisen vaimonsa istuvan valkoisessa mekossaan ystävien ja perheenjäsenten ympäröimänä. Helen suorastaan hehkuu lämpöä, lempeyttä ja hymyä. Omassa versiossaan lopenuupunut Helen kyyhöttää surun mykistämänä sohvalla, ja ihmiset tulevat ja menevät hänen ympärillään kuin kaleidoskoopissa. 

Anna, A-lopussa, Netflix

No mutta totta kai tämä runotyttö katsoo Vihervaaran Annaa!

Sarjaa kritisoitiin etukäteen väkivaltaisuudesta ja synkkyydestä: mukana oli esimerkiksi Annan kasvattiperheessä kokemaa perheväkivaltaa. Moni Anna-fani jätti siksi sarjan kokonaan väliin. Annan hylätyksi tulemisen pelko ja orpous tulivatkin todella sydäntäsärkevästi iholle, mutta mielestäni se vain syvensi kertomusta. Jäin itse miettimään, että kumman kevyesti kirjasarjan surullista puolta onkin aiemmissa filmatisoinneissa kuvattu. 

Muuten Anna oli ihanan herkkä ja valloittava, hauska ja älykäs. Gilbert oli juuri sellainen poika, johon rakastua. Diana oli tumma ja kaunis, juuri niin kuin kuuluikin. 

Ihana, ihana, ihana.

Glow, Netflix

Glow sijoittuu trendikkäästi kasarille ja kertoo naispuolisista show-painijoista. Sarja ei ole aihepiiristään huolimatta yhtään ällö ja seksistinen, vaan oikeasti todella nautittava ja hauska. Päähenkilö on Hannah, joka ei saa vakavastiotettavia näyttelijänrooleja ja päätyy duuniin show-painiaiheiseen tv-showhun. Henkilöhahmot syvenevät tässäkin sarjassa niin, että niistä alkaa pitää tosissaan. Sivuhahmoissa taas on kokoelma outoja ja kiinnostavia tyyppejä. Show-painikohtaukset ovat vauhdikkaita ja riemukkaan viihdyttäviä.

Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto, Netflix

Jos olet edes vähän nörtti ja nautit absurdista huumorista - vahva suositus. 

Sarja perustuu Douglas Adamsin tekstiin, (Tiedättehän: Linnunradan käsikirja liftarille - elämän tarkoitus on 42.) ja sehän kertookin jo paljon. Ensimmäisen jakson jälkeen olin, että hetkinen - mitä hittoa tässä tapahtui. Mutta ei huolta: viimeiseen jaksoon mennessä selvisi jotain, ei kaikkea, mutta jotain. 

Juonta ei edes voi selittää, koska se on liian monimutkainen. Päähenkilö Todd on hotellin pikkolo, jota epäillään kattohuoneistossa tapahtuneesta oudosta ja raa'asta murhasta. Todd törmää yksityisetsiväksi esittäytyvään, omituiseen mutta aseistariisuvan hurmaavaan Dirk Gentlyyn, joka tutkii juttua. Juoneen heitetään koiria ja kissoja, hallusinaatioita näkevä sisko, mystinen räyhäporukka, aikamatkustusta, hullu palkkamurhaaja ja absurdeja teorioita. Käteen jää salaliittolaisuus ja sisäpiirijutut muiden sarjaa katsoneiden kanssa, kuten: "Everything is connected. Also, nothing is connected."