Tänään on kevätjuhla. Viimeinen päivä. Viimeinen ja ensimmäinen päivä. Me näytämme kaikki niin juhlallisilta. Minä itsekin. Timpalla on solmio. Tuomaksella on musta puvun takki, jonka hihat hän on käärinyt ylös. Luoja, kuinka kaunis hän on, kuinka ihanasti kimmeltää paksu, kultainen ketju hänen ranteessaan. Näen sen viimeistä kertaa tänään. Tiedän sen.
Juhlasalissa kädet hikoavat ja sydän hakkaa. On ihmeellinen, haikea, hengästynyt olo. Kuoro laulaa: "...häntä rakastin paljon, sua rakastan ehkä enemmän..." Katselen penkkirivien takaa, selkien välistä hänen vaaleaa, kiharaista päätään, ja kurkussani on iso pala. Olen ollut häneen rakastunut kolme vuotta, ja hän ei sitä tiedä. Tuskin edes uskalsin puhua hänelle, ja nyt on myöhäistä. On viimeinen päivä. Se sattuu, se sattuu pahasti.
Nyt Tupu jakaa todistuksia. Tuomas kumartaa vuorollaan - kukaan muu ei sellaista osaa, mutta hänet on kasvatettu hyvin. Kun on minun vuoroni, Tupu sanoo minulle "Hieno suoritus", ja hymyilee. Sipe ojentaa ruusun. Käytävällä otan kuvan rinnakkaisluokkalaisista, tähtään niin, että Tuomas on taatusti kuvan keskellä. Ulkona pojat polttaa sikareita. Otamme lisää valokuvia. Ruusut tuoksuvat.
Anu huutaa: "Ihanaa! On kesäloma!" Minä tahdon itkeä ja hymyilen tekohymyä.
Henkilökohtainen. Iholla. Rakkauden kauneudesta ja kipeydestä. Perhe-elämästä, jota varjostaa isän alkoholismi. Opiskelusta, harrastuksista, ystävistä, unelmista, peloista, iloista ja suruista. Päiväkirjaa pitää runotyttö ja drama queen.
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Kevätjuhla - hyvästit ensirakkaudelleni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kiitos ja näkemiin
Lopetan Mansikkapelloilla ikuisesti -blogini kirjoittamisen. Aloitin kirjoittamisen vuonna 2014, yli seitsemän vuotta sitten Vuodatus-alu...
-
Heräsin juuri uskomattoman tiiviistä päiväunesta. Unessa opiskelin rekkakuskiksi. Meillä oli liukkaalla ajamisen tunti menossa. Seisoimme...
-
Paras ystäväni Anna kirjoitti minulle viimeksi helmikuussa ja silloinkin vain menevänsä käymään Kotikaupunkiin. Olin itse juuri silloin...
-
Olen ollut lähestulkoon rakastunut muistoihini Jarkosta. Soittelemme nykyisin aika usein ja kepeä, eroottinen flirttailumme on varsin viihdy...
-
Lopetan Mansikkapelloilla ikuisesti -blogini kirjoittamisen. Aloitin kirjoittamisen vuonna 2014, yli seitsemän vuotta sitten Vuodatus-alu...
-
En ole koskaan voinut näin huonosti. Isä tosin on kohtalaisessa kunnossa. Ei henkisesti, mutta ainakaan hän ei juo. Itseeni on iskenyt masen...
-
Isä on vuosia hoitanut Mummon asiat, laskujen maksamiset ja niin edelleen. Nyt hän ei kykene siihen. Jouduin selittämään nöyryyttävän tarin...
-
REM: Losing my religion Jarkko pystyy murskaamaan minut pieniksi, vapiseviksi sirpaleik...
-
Tuomas soitti aamulla kuuden aikaan, yövuoronsa jälkeen. Rakas Tuomas-parkani. Hän oli hätäpäissään ja kyseli kyselemistään. En pystynyt s...