Koululiikuntaa ja zumbaa
Vihasin liikuntatunteja alakoulussa. En varmaan alkuun, mutta opin vihaamaan. En ole hyvä pallopeleissä, enkä yleisurheilussa. Minulla on kyllä hyvä rytmitaju. Alakoulun liikunnanopettaja ei varsinaisesti nähnyt näitä ominaisuuksiani. Hän ei oppinut edes nimeäni niiden kuuden vuoden aikana, joina minulle liikuntaa opetti. Viidennellä luokalla hän lupasi, että nostaa kaikkien numeroa, jotka liittyvät koulun liikuntakerhoon. Liityin. Ajattelin, että voin olla parempi jos harjoittelen. Parin kuukauden jälkeen päätin lopettaa kerhon, koska tunsin harjoittelusta huolimatta edelleen olevani näkymätön ja huono. Opettaja katsoi minua vinosti ja sanoi säälin ja halveksunnan sekaisella äänensävyllä: "Lopeta vain. Tämähän ei ole sinun lajisi." Yläkoulussa opettaja vaihtui. Kun meillä oli ollut muutama viikko liikuntatunteja, uusi liikunnanopettaja kysyi kaikilta liikunnannumeroita. Minua hävetti sanoa ääneen se seiskani. En varmaan ikinä unohda, miten yllättyneenä opettaja huudaht