Kotona jälleen

Eilen (tai itse asiassa tänään!) lähdimme vähän vaille yksi lentokentälle, jossa saimme kahvia ja ruokaa lentoyhtiön kustannuksella. Meille oli sanottu, että kone lähtisi puoli kolme, mutta niin ei vain ollut. Tuolit olivat hirvittävän epämukavia. Kaikki olivat väsyneitä ja kamalan näköisiä. Veli ja minä kävelimme edestakaisin ja katselimme ihmisiä niin kauan kuin jaksoimme. Kone saapui vasta neljältä. Se oli myöhässä, koska oli joutunut tekemään välilaskun jonkun vian vuoksi.  Onneksi olin liian väsynyt pelätäkseni mitään lento-onnettomuutta ja nukuin koko matkan.

Saavuimme Helsinkin yhdeksän aikaan, ja kotona olimme vasta iltapäivällä. Oli ihana nähdä Kissi-kulta!

Kävin viemässä tulkkareitani Anulle. Pyöräilimme yhdessä kaupungille tapaamaan Tiinaa, jolla oli uusi koira nimeltä Eppu. Me nähdään taas huomenna, minulla on paljon kertomista matkaltani...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kiitos ja näkemiin

Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan