Tämä on menoa

"Tämä on menoa," ajattelin ensimmäisillä treffeillämme kaksi viikkoa sitten. Olen tänä syksynä varonut viemästä mitään suhteita vakavaan suuntaan. Olen pohtinut, kannattaisiko tykkänään välttää merkittäviä ihmissuhteita, koska ne todennäköisesti lopulta satuttavat. Että onko parempi pitää kiintymys keveänä ja sitoutuminen sekä odotukset nollassa?

Tapaaminen Eeron kanssa meni hyvin ja luontevasti. Eero oli yhtä mukava, puhelias ja kohtelias kuin aina, ja hänen kanssaan oli helppo olla. Lopulta hänen oli jo aika lähteä, emmekä olleet sopineet mitään. Silloin ajattelin, että tämä on menoa: minä olen todella, todella ihastunut tähän mieheen. Olen ylittänyt rajan harppauksella: on ihan liian myöhäistä kohauttaa olkiani ja jatkaa elämääni niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Eero oli jo puoliksi ulkona ovestani. Mutta ovi ei sulkeutunut, vaan jähmettyi raolleen ja avautui uudestaan. Eero kurkisti ovesta ja pyysi minua ulos saman viikon perjantaina.

Sinä perjantaina hän myöhästyi tai tuli aivan viime tipassa. Olin jo ollut aivan hermorauniona ja olin ehtinyt mielessäni pyörittää kaikki ikävimmät skenaariot: että tapaaminen oli niin yhdentekevä, että hän oli unohtanut tai että minut oli kylmäverisesti ghostattu. Mutta ehdimme elokuviin ja tulimme sen jälkeen meille syömään jäätelöä, juttelemaan ja katsoimme pätkiä Monty Python's Search for the Holy Grailista ja nauroimme katketaksemme. Kello kävi lopulta aivan pikkutunteja, kun Eero lähti. Mutta minä en vieläkään tiennyt, oliko ihastukseni yksipuolista. Kaiken sen perusteella, mitä tiesin Eerosta, hän olisi hyvinkin voinut viettää aikaa kanssani pelkästä kohteliaisuudesta.