Vastustin kiusausta, kunnes.

Vastustin kiusausta keskiviikon, torstain ja perjantain. Lauantaina hyperaktiiviset tunteet nujersivat vuorenkorkean yliminän ja pyöräilin kaupunkiin. Jonossa tunsin itseni ääliöiden ääliöksi, mutten enää kääntynyt takaisin. Menin sisään, kiersin paikan ja vasta sitten vilkaisin syrjäsilmin dj:tä. Se ei ollut DJ. Kävelin suoraa päätä naistenhuoneeseen ja sulkeuduin vessaan. Katsoin kelloa: minun olisi viivyttävä ainakin tunti, ennen kuin voisin häipyä. 

Se oli omituinen hetki. Olin toisaalta helpottunut ja toisaalta pettynyt. Hävetti oma käsittämätön käytökseni. Huomasin, että joku stupido tyttö oli kirjoittanut vessan oveen isoin, punaisin kirjaimin: "DJ, I love you." Tuijotin tekstiä tietämättä itekäkö vai nauraa. 

Menin istuskelemaan samaan pöytään, jossa olin viikko aiemmin istunut Jarkon kanssa. Siemailin siideriä ja kävin väkinäistä keskustelua liian nuoren fuksiteekkarin kanssa. Sitten yhtäkkiä näin hänet, DJ:n. Se oli - kuvaamatonta. Hän touhusi hetken jotain tiskin takana ja käveli saman tien rivakasti pois. 

Minua kiinnosti hetki hetkeltä vähemmän small talk sen pojan kanssa, mutta toisaalta olin kuin naulittu siihen baarijakkaraan. Kulutin aikaa puolisentoista tuntia ennen kuin luovutin. Hän oli lähtenyt enkä näkisi häntä kuitenkaan. Minulla ei ollut yhtään syytä jäädä sinne. 

Laahustin alakertaan ja hymyilin vaisusti tytölle, joka ojensi nahkatakkini narikasta. Käännyin ympäri ja  laskin laukkuni tuolille voidakseni vetää villapaidan ylleni pyörämatkaa varten. Ja siinä DJ oli, baarin puolella, vain parin metrin päässä. Hän katsoi minua. Katsoi minua baaritiskin takaa. 

Menin niin pois tolaltani, etten osannut muuta kuin kiristää takin vyön, napata laukkuni ja rynnätä ulos. Kävelin kymmenen metriä ja pysähdyin. "Minun on mentävä takaisin", ajattelin. "Ennemmin kuolen kuin menen takaisin", ajattelin. Nojasin seinään ja mietin. Otin muutaman askeleen takaisin päin. Sitten käännyin kannoillani ja juoksin sivuille vilkuilematta pyöräni luo ja ajoin kotiin.  

Koko viikko on ollut sakeanaan todenmakuisia unia. Tänään minua painavat muistot noista öistä, joina tapahtui liikaa tai liian vähän. Koko kesä painaa. Koko elämä. Ja huomenna Opiskelukaupunkiin - voi helvetin helvetti.