Pari ahdistuksen päivää. Sydän lyö rinnassa liian tiheästi, kipeästi. Tekee mieli lähteä mihin tahansa, pois tästä talosta joka tapauksessa. Toisaalta ei tee mieli liikahtaakaan; huvittaisi piileskellä poissa auringonvalosta ja kaukana ihmisten katseista.
En halua sanoa sanaakaan, mutta olen pakahtua kertomattomiin tarinoihini, Haluan lohtua ja rakkautta - työnnän jokaisen ihmisen pois luotani. Itken - olen kylmänkova kuin teräs. Kävelen leuka pystyssä - vapisen sisälläni kuin peloteltu lapsi.
Ja pelko. Pelkään liikaa ja kaikenlaista: elämistä ja kuolemista, toista yhtä paljon kuin toista.
Pelkään olla Jarkon kanssa, puhua hänelle, nukkua, rakastella, elää. Yhtä paljon pelkään elämää ilman häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti