Muistatko, mitä yöllä tapahtui?

"Anna anteeksi, minä rakastan sua", hän sanoi seuraavana aamuna. Rakastelimme. Nukuimme. Rakastelimme uudestaan. Sanattomasti, hikisesti, täynnä tuskaa. Minä olin uuvuksissa, me molemmat olimme. Emme nousseet ylös, vaikka päivä kului. 

Yritin kysyä, mistä yöllä oli ollut kyse. Mutta Jarkko kuittasi, ettei kyse ollut mistään, että hän oli vain ollut humalassa. Hän sanoi suuttuneensa siitä, että olin jutellut ja tanssinut entisen luokkakaverini kanssa. (Mikä ei pidä paikkaansa, koska aikajana meni niin, että hän suuttui ensin ja siksi yleensä etsin muuta juttuseuraa. Sitä paitsi en tanssinut kenenkään kanssa, vain itsekseni.) 

Sitten hän otti puheeksi repeytyneen paitansa ja halusi minun ostavan hänelle uuden. Katsoin häntä silmiin yrittäen tajuta. oliko hän tosissaan. En ollut uskoa koko tilannetta. "Jarkko, muistatsie, mitä yöllä tapahtui? Se paita repesi, kun sinä tönäisit minut maahan," sanoin varovasti. "Minä sanoin, että ota irti. Kun sinä et puhetta ymmärtänyt", hän vastasi kylmästi. Hänen silmänsä olivat elottomat ja välinpitämättömät. Aloin vapista enkä pystynyt jatkamaan keskustelua. 

Jarkko lähti sinä iltana. Asemalla viiltävä lopullisuuden tuntu. Istuin penkillä polvet koukussa leuan alla, silmät täynnä valumattomia kyyneleitä ja katsoin, kun juna nytkähti liikkeelle ja kolisteli vääjäämättömästi ohi, pois. 

Sinä iltana hän soitti ja sanoi rakastavansa minua. Eilen hän huusi minulle puhelimessa: "Eti itelles uusi mies sieltä Pääkaupungista."

Olen taas kuolemanväsynyt, huolissani ja levoton. En tiedä mistään mitään, paitsi että soitan hänelle aamulla ja katson, mistä tuulee. Ja huomenna lähden DJ:n baariin viimeistä kertaa tänä kesänä: tulkoon mitä tulee.