Kolme sisarta


Juhlimme lapsuudenystäväni Ninan ylioppilaaksi pääsemistä, vaikka oikeat lakkiaiset ovat vasta elokuussa. Jossain vaiheessa lapsuutta Nina oli minulle yhtä rakas ja läheinen ystävä kuin vanhempi sisarensa Anna. Me muistutimme toisiamme luonteeltamme: olimme hiljaisempia ja taivuvaisempia hitaaseen unelmointiin, lukemiseen ja piirtelyyn kuin urheilullinen ja ulospäinsuuntautunut Anna. Kun olin itse lukiossa ja Nina yläkoulussa, elämänpiirimme alkoivat erkaantua eri suuntiin, emmekä valitettavasti nykyisin paljon pidä yhteyttä. Oli jotenkin nyt ihana nähdä hänet juhlissaan aikuisena, omien taiteellisten ystäviensä ympäröimänä ja kauniiina kuin kuva. Hänellä oli yllään ihastuttava kapeaolkaiminen luomus, ja hänen mustanruskeat hiuksensa valuivat vyötärölle asti. Mutta oikeastaan Ninan ulkonäköä ei edes voi kuvata ulkokohtaisin huomioin - hänessä on sisäistä hehkua, samaa tulta ja sielukkuutta kuin kaikissa sisarissaan. 

Anna puolestaan vaikutti onnelliselta poikaystävänsä kanssa. Hän on edelleen vapaa ja rajoittamaton, mutta selvästi huomaa, että hänellä on nyt kotisatama.

Ja vanhin sisar Kata on hauskempi kuin kukaan, kahlitsematon, lämmin ja upea kuin etelän yö. 



Oli unohtumattoman hauskaa. Illalla kävelimme satamassa ja puistoissa, juttelimme, nauroimme ääneen, poikkesimme terasseille. Aurinko lämmitti ja kaupungin värit hohtivat pehmeinä. 

Kerroin Katalle kootut seikkailuni DJ:n kanssa, joka sattui soittamaan levyjä terassilla. Sitten se hullu, ihana tyttö meni nojailemaan tiskille, tuijotti miestä tiiviisti silmiin viisi minuuttia ja näytti sitten hänelle kieltä. Minua olisi nolottanut, ellei olisi huvittanut enemmän. Itse en katsonut koko miestä silmiin kertakaan. Nautin vain illan onnellisesta, leijuvasta tunnelmasta ja mielentilastani, jossa en kantanut huolta huomisesta. Tanssilattialle ei tietenkään  koronakesänä päässyt, mutta tanssimme myöhemmin yöllä kadulla. Kata tanssi flamencoa, napsutti sormiaan ja pyörähteli dramaattisesti. Pari nuorta osoitteli ja naureskeli, kunnes Anna meni pomppimaan heidän ympärilleen ja he hiipivät pois noloina. 

Kävelimme kotiin aamuyöllä ja matkalla pysähdyimme leikkipuistoon. Ylioppilas kapusi kiipeilytelineeseen. Minä otin vauhtia kiikkulaudalla, potkin korkokengät jaloistani ja heitin pääni taakse. Ilmavirta pyyhki kasvojani ja liehutti hameeni helmaa. Minut valtasi huumaava onnen ja vapauden tunne siitä, että olin rakkaiden ystävieni seurassa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kiitos ja näkemiin

Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan