Jälleen hänen sylissään

Jarkko soitti, ja parin tunnin kuluttua hän istui isänsä ja Pikkusiskon kanssa olohuoneessamme. He olivat tulleet Kotikaupunkiin sukulaisen häihin. Äiti ja isä keskustelivat T:n kanssa, Pikkusisko jutusteli välittömästi ja pirteästi - ja itse saatoin keskittyä Jarkkoon, vain Jarkkoon. Hän ei ollut erityisen hiljainen eikä erityisen puhelias. Hän istui tuolilla rennosti, pitkät jalat ristissä. Hänen silmissään kyti koko ajan huvittunut pilke, aavistus kuumasta hymystä. Kun katseemme kohtasivat, huoneessa ei ollut enää muita, vain me kaksi. Vetovoima välillämme rätisi sinihehkuista sähköä. Unohdin saman tien kuluneiden hiljaisten kuukausien kylmentyneet ja hiljentyneet välimme. Unohdin olla loukkaantunut. Unohdin kaiken muun ja muistin vain, miltä hänen ihonsa tuoksui, miten hänen huulensa olivat ensin pehmeät, sitten kovat ja vaativat, miten huumaantuneesti vartalomme vastasivat toisilleen. Miten syyntakeettomasti olin rakastunut häneen, yhä ja aina vain. 

"Me ajateltiin, että sinä voisit tulla mukaan sinne häihin ja sitten Toiseen Kaupunkiin", Jarkko sanoi. Nopeasti ja häkeltyneenä pakkasin ja pukeuduin. Kylpyhuoneessa meikkasin pika pikaa ja kampasin tukkani yksinkertaisesti auki. Hetken mielijohteesta riisuin alusvaatteet pois pitkän juhlamekkoni alta. 

Häissä pidimme toisiamme kädestä. Kun morsiuspari tanssi, seurasimme valssia ovenraosta; nojasin Jarkkoon, ja hänen kätensä kiertyi ympärilleni ja laskeutui polttavana lanteilleni. Vasta jatkoilla hän suuteli minua ensimmäisen kerran ja veti minut syliinsä. Kun hän pian huomasi, ettei ylläni ollut alusvaatteita, hän vetäytyi äkkiä taaksepäin, henkäisi syvään ja katsoi minua kuumeisin, tummunein silmin - yllättyneenä, huvittuneena, kiihottuneena.

Pitkän automatkan Toiseen Kaupunkiin lojuimme T:n auton takapenkillä kuin räjähtämäisillämme intohimosta. Jokainen kosketus säväytti ja tuntui pitkältä, kiduttavalta esileikiltä. Upposimme katsomaan toistemme kasvoja, silmiä. Latautunut hiljaisuus oli täynnä sanattomia tunnustuksia. 

Ja viimein myöhään yöllä olimme jälleen siinä vinokattoisessa vinttihuoneessa maalla. Avoimesta ikkunasta ajelehti jälleen mustarastaan kaipaava laulu ja syreenien makeanraskas tuoksu. Meillä ei ollut enää kiire. Oli kaikki aika maailmassa: ihomme liukuivat toisiaan vasten pehmeästi ja liukkaasti kuin silkki, hitaasti, nopeasti, hitaasti nopeasti. Olin jälleen hänen sylissään kuin kuuluisin juuri siihen.