Jännittääkö sua?

Juuri ennen joulua Eero kutsui minut luokseen saunomaan. Hän asui vanhalla puutaloalueella vuokraamassaan pikku talossa. Hänellä oli puulämmitteinen pihasauna, jonne kuljettiin mutkittelevaa, lumeentallattua polkua pitkin. Pohdin etukäteen sitä saunomista, mutta se oli ihan asiallista. Minä sain saunoa ensin itsekseni ja Eero meni löylyihin vasta minun lopetettuani. Oli kylmä, lumisateinen, huurteinen pakkasyö. Hiukset ehtivät kohmettua riitteseen sillä lyhyellä polunpätkällä matkalla saunasta talolle. Myöhemmin illalla Eero sytytti talon kamiinaan tulen ja istuimme lattialla lämpimän tulisijan lähellä ja maistelimme viiniä. Vinyylilevysoittimessa soi jotain vanhaa, päihdyttävää lattaria, Vaya con Diosta. 

Istuimme aivan lähekkäin, kätemme koskettivat, keskustelu taukosi. Emme sanoneet enää juuri mitään, katselimme toisiamme ja hymyilimme. Uuden ihmisen tuoksu kuin neitseellinen, villi erämaa. Lämmin hengitys kasvoillani kuin tuore, kirkas auringonnousu. Ja sitten pehmeän tunnusteleva suudelma ja hänen vahvat kätensä ympärilläni. 

Eero kantoi minut sängylleen. Hänen lakanoissaan oli vanhan roosan sävyisiä, hempeitä ruusukuvioita, mikä tuntui jotenkin yllättävältä ja hellyttävältä. Riisuimme toisemme hitaasti. Eero oli huomaavainen ja piteli minua hyvin hellästi. "Jännittääkö sua?" hän kysyi "Minuakin vähän jännittää." Mutta ei minua varsinaisesti jännittänyt tai ainakaan pelottanut. Ehkä tuntui epätodelliselta olla siinä: olin niin pitkään ollut niin ihastunut enkä tapailumme aikana tiennyt, pitikö hän minua vain treenikaverina. Ja seksi - se oli hyvää, ihanaa, onnellista.  

En nukkunut juuri yhtään sinä yönä. Olin liian ylikierroksilla rauhoittuakseni. Eero nukkui aivan kiinni minussa ja hymyili sydämellisesti aina havahtuessaan ja huomatessaan minut vieressään. 

Seuraavana aamuna Eero lähti jouluksi perheensä luo toiselle puolelle Suomea.  Minä menin töihin yliväsyneenä, mutta iloisena kuin peipponen ja julistin heti ensimmäiseksi Milalle: "Arvaa kenen luona yötä!" Altistin näin itseni työkaverien hyväntahtoiselle naljailulle ja kiusaamiselle, joka jatkuu muuten yhä. 

Ja jos olinkin vielä tuntenut epämääräistä levottomuutta ja epävarmuutta, niin se hävisi kokonaan, kun Eero palasi joululomalta suoraan luokseni käymättä edes ensin omalla asunnollaan. En edes ollut kotona, vaan ryhmäliikuntatunnilla: salilta lähtiessäni hän oli ulko-ovella odottamassa minua. 

On aivan ylivoimaista kertoa, miltä minusta nyt tuntuu, miten menee, mitä tämä on. Ei minulla edes ole sanoja kuvaamaan, joten lainaan Aila Meriluotoa:

"Olen meri, sanojen kuohua täynnä -

ja sentään ainutta löydä en, 

joka edessäs ei pirstoutuis,

sinä suurin, hiljainen,

sinä syvin, totisin todellisuus."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kun paras ystävä ghostaa

Kuinka paljon silloin rakastit minua, kun petit?

Kriisin jälkeen

Muuri välillämme

Siedätyshoitoa häpeään

Kiitos ja näkemiin

Tuskinpa soitan takaisin.