Kultaiset lehmukset ja poskisuudelma bussipysäkillä

Menin lauantaina keskustaan bussilla ja olin vähän etuajassa. Olimme sopineet, että tapaamme elokuvateatterilla. Olin niin jännittynyt, että sydämeni hakkasi kuin mikäkin viidakkorumpu ja käteni tuntuivat hyvin epävakailta. En halunnut seisoskella odottamassa, vaan yritin kuluttaa aikaa kiertämällä korttelin. Ilta alkoi jo pimetä, kaupungin valot loistivat lempeästi hämärässä ja lehmukset olivat niiden valossa valtavia ja himmeän kultaisia. Juuri kun käännyin Pormestarinkadulle, huomasin hänet seisoskelemassa ja katselemassa näyteikkunaa. Hyppäsin kiireesti takaisin kulman taakse, ja minua nauratti: en ollutkaan ainut hermostunut viivyttelijä kaupungissa. Samassa jännitykseni suli, ja olin aivan huoleton ja iloinen. Juoksin kioskille ostamaan purkkaa ja sitten takaisin elokuvateatterille. Heilutin hänelle sateenvarjoani, hymyilin ja huikkasin tervehdyksen.

Hänen nimensä on Jarkko. Menimme elokuvan jälkeen pizzalle. En kyllä pystynyt paljon syömään. Juttelimme - koulusta, opettajista, hänen harrastuksistaan (kuntosali) ja perheistämme. Kaikki oli ihmeellisen luontevaa ja helppoa. Olen yleensä ujo ja varautunut vieraiden ihmisten kanssa, mutta nyt minun oli hyvä olla. Aika kului nopeasti, ja kello oli pian sen verran, että viimeinen bussini oli lähdössä. Jarkko saattoi minut pysäkille. Ja juuri ennenkuin nousin kyytiin, hän kumartui puoleeni. Suloisen, ohikiitävän hetken hänen tuoksunsa - yhdistelmä nahkatakkia, menthol-purukumia ja partavettä - ympäröi minut ja hänen hymyilevät silmänsä katsoivat syvälle omiini. Hänen huulensa sipaisivat poskeani nopeasti ja hellästi. Ja seuraavassa hetkessä istuin yksin linja-autossa, ja pitelin kättäni siinä, mihin Jarkko oli minua suudellut.