Mieheni myrskytuulessa

Tiina kertoo Jamin sanoneen hänelle myrkyllisesti: "Sulla on tosi kiva serkku." Olen tuntenut outoa rauhattomuutta ja epävarmuutta omista tunteistani, ja tämän kuullessani minut valtaa epäasiallinen paniikki ja levottomuus. "Tuu meidän kesän päättäjäisbileisiin, selvitätte asianne siellä", Tiina ehdottaa, ja järjenvastaisesti suostun. 

Kesän viimeinen, aurinkoinen mutta myrskytuulinen viikonloppu saapuu. Minua vaivaa pelko tulevasta illasta, mutta en osaa pysäyttää tapahtumia, jotka vyöryvät eteenpäin. Menen alkuillasta kaupungille ja satamaan Anun ja Jarkon kanssa uudessa miniminihameessa ja sinisensuloisessa paidassa. Kesätapahtumassa on valoja, musiikkia, esityksiä, valtavasti ihmisiä. Nojaamme Jarkon kanssa toisiimme. Jarkon kädet ovat tiukasti ympärilläni pitämässä kylmää loitolla, hän nojaa leukaansa päälakeeni. Tuuli kieputtaa hiuksiani villisti ympäriinsä ja yrittää tarttua hameeni helmoihin.

Tuomas seisoo ystävineen vähän matkan päässä. Hän tuijottaa meitä, ottaa oikein aurinkolasit silmiltään katsoakseen tarkemmin. Hän sanoo jonkin lauseen, ja koko poikalauma kääntyy katsomaan. Haluaisin tietää, miksi hän minua nyt nimittää - hän joka kerran rakasti minua. Tuomaksen silmät eivät koko iltana väisty pitkäksi aikaa. Välillemme punoutuu kuten aina juopa, tietoisuus. Nyt se vain on katkeroitunut ja tuskainen. Minun tekisi mieli pyytää anteeksi, mutten enää tiedä keneltä. Joten suutelen Jarkkoa, ja tanssimme, pientä rituaalitanssia ympäri, ympäri. 

Sitten jätän Anun ja Jarkon jatkamaan iltaa ja menen kohtauspaikallemme Armadan eteen, jossa Tiina jo odottaa minua muiden tyttöjen kanssa. Ahtaudumme Tiinan pieneen autoon kaikki viisi, ja on hillittömän meluisaa ja iloista. Tiina pysähtyy  tankkaamaan, ja me muut kikatamme ja pelleilemme auton vieressä. Myöhemmin Tiina sanoo, että Jari oli ajanut ohi, hidastanut ja katsonut minua kummallisesti. Olen vain helpottunut, etten ole huomannut. En sentään jaksa kohdata kaikkia elämäni miehiä yhtenä iltana.

Saapuessamme leirikeskukseen riemukas pikkupäihtymys häviää ilman edes kunnolla alkamatta. Vaihtelemme vaatteita. Olen hyvin jännittynyt ja äärettömän vakava sisältä. Keittiöstä kuuluu meteliä, jota kohti suuntaan. Jamin lause katkeaa kesken minun astuessani huoneeseen ja hänen hymynsä hiljenee: "Mo. Miten sä tänne tulit?" "Jotenkin onnistuin eksymään." "Ai satuit ajamaan ohi vai?"