Kesä on nyt ja niin riipaisevan lyhyt

Voi levottomuutta! Yritimme viettää muutaman koti-illan. En kestänyt olla yksin ja paikoillani hetkeäkään. Toissapäivänä iltapäivä venyi kuin makunsa menettänyt purukumi; lopulta sain äidin suostuteltua lähtemään kyläilemään tätini luo. Edes jotain tekemistä. Eilen luin kesätenttiin koko päivän ja lähestulkoon hypin seinille. Kun Anna soitti illalla kahdeksalta ja sanoi, ettei kestäisi enää ja aneli minua baariin, äiti uhkasi tuoda meille molemmille töistä rauhoittavia. Kumma juttu, mutta minkäs teet: vasta kun istuin baaritiskillä paljaat olkapäät musiikin rytmissä keinahdellen, aloin tuntea olevani elossa.

Yöuni merkitsee apaattista loikoilua ja maleksimista puolipäivästä alkuiltaan. Elämä eletään yöllä. Enkä ole ainoa. Heinäkuu on saapunut Kotikaupunkiin ja tuonut mukanaan lomailun rennon, eteläisen rytmin. Kaverit, jotka ovat levinneet maailmalle kuin voikukanhahtuvat tuulessa, palaavat Kotikaupunkiin kesällä. Tavataan satamassa, tavataan puistoissa ja diskovalojen alla. Joka ilta, joka yö. Otetaan kaikki irti, eletään. Kesä on nyt ja niin riipaisevan lyhyt.