Tämä ei ole rakastumista

Meillä on erikoinen nelikko, samalla surkuhupaisa ja uljas joukko: Anna ja minä, Juho ja Teemu. Emme suinkaan seurustele. Mutta hakeudumme, päädymme yhteen ilta toisensa perään. Annalla ja Juholla on takanaan vuosikausien flirttailu. Se alkoi jo lukion ensimmäisenä vuonna, kun Anna vielä seurusteli Ilen, Juhon kaverin kanssa. He ovat joskus satunnaisesti päätyneet sänkyynkin. Pojat ovat yhtä vanhoja ystäviä, yhtä vakiintunut parivaljakko kuin mekin Annan kanssa. Kaikki neljä olemme vapaita, ylpeitä, säikkyjä kahleettomuudestamme. Haluamme toisistamme jotain, mutta emme ihan tiedä mitä. Ehkä vain hauskanpitoa. Jos jotain enemmän, niin kukaan ei ainakaan aio myöntää sitä ensimmäisenä. 

Tiistaina flirttailua sataman kattoterassilla. Seuraavana aamuyönä päädyimme jatkoille Juhon asunnolle. Anna ja Juho hävisivät nauraen makuuhuoneseen ja sulkivat oven perässään. Minä jäin Teemun kanssa sohvalle hämärään olohuoneeseen. Keskustelu ehtyi. Hiljaisuus oli täynnä sähkön rätinää, korvissani jymisi sydämeni syke kuin basson rytmi. Vääjäämättömyyden tuntu, uhkarohkea askel kuilun partaalla ja huikaiseva putoaminen. Kun hautasin sormeni hänen tummiin, sileisiin hiuksiinsa ja suutelin häntä, kun hänen kätensä lipuivat pitkin kesämekkoni helmaa liukkaasti kuin soljuva vesi, ajattelin kylmänkirkkaasti: Tämä ei ole rakastumista.

Teemu saattoi minut puoli kuudelta parkkipaikalle. Vapisimme kylmästä tihkusateesta, ehkä myös jostain muusta syystä. Hän tunki käsiään syvälle farkkujensa taskuihin, paljaat käsivarret kananlihalla, tummanruskeissa silmissään epätietoisuutta, kysymyksiä. Minua palelsi ohuessa mekossani ja sandaaleissani enkä tiennyt, mitä sanoa. "Hyvää yötä." Eikä sanaakaan enempää. 

Ja seuraavana iltana menimme nelisin leffaan. Jokainen meistä hymyillen ja pää pystyssä ja silmät kurissa, viileinä ja piittaamattomina. Niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut.